UA-39839136-1
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uulatuote. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uulatuote. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

KUN VALKOINEN SAIKIN VÄISTYÄ

Moikkis!

Täällä ollaan. Ihan hengissä ja suurin piirtein hyvissä henkisissä voinneissakin.

Sisustusrintamalla on ollut ÄÄRIMMÄISEN hiljaista mutta tänään.. siis tänään sain sen kauan kadoksissa olleen inspiksen ja tuhon alle joutuivat keittiön työtasot.  Eihän tästä naisvuosissa mitattuna mikään kauhian pitkä aika ehtinyt kulua siitä kun viimeksi maalasin nuo tasot valkoisiksi. Mies sitä vähän taivasteli ja pesi kätensä silloin pelistä pois. Taisi olla ihan fiksu veto. Koska jouduin pakenemaan vuorille hyvän ideani kera sen huonouden käytyä ilmi. Ihan susi käytännössä. Niin no olinhan olut laiska ja maalannut sillai "vintage" maisesti. Hutiloiden pariin laihaan kertaan.




No miksi sitten halusin ne alunperin edes maalata? Halusin valoisuutta keittiöön! Se oli se ykkös syy. Toinen oli puulaatu. Aina kun märällä rätillä sutaisi , sai haistella kissanpissan tuoksua tovin. Yäk! Eli maalaamalla sain senkin ominaisuuden peittoon :)
Toinen vaihtoehto maalaukselle olisi ollut joko jättää pyyhkimättä tai ostaa uudet. Koska matti on ollut kukkarossa jo tovin , jäi siis ainoaksi JÄRKEVÄKSI vaihtikseksi maalaus. Ja kivaltahan ne uuden uutukaisina näyttivätkin!

No nyt maalasin ne TAAS. 
MUSTAKSI!! 



Mihin katosi valoisuuden tarve? Valkoisen rakkaus? Neitseellisyys?... 
Ihan turhia kysymyksiä surkuhupaisan naisen mielen omaavalta tyypiltä!
Maalina mulla on Uulatuotteen puulattiamaali. Sellainen puolihimmeä..muistaakseni...  Tulimme siihen tulokseen että kulutusta ja kosteutta kestävä puulattiamaali on ihan passeli tähän tarkoitukseen. Elintarvikeille sopivaksi maaliksi ei tätä ole luokiteltu (mitä on?) enkä usko siitä sen kuivuttua mitään kakon pohjaan jäävän. Veikkaan jopa että ne viinirypäleet käy elimistömme päälle enemmän kuin tasoissa käytetty maali.



Keittiössä on aivan kaamea kaaos. Upea punainen moccamasterikin löysi paikan jakkaran alta. Mikro lojuu keskellä lattiaa eikä keittiön pöydän väriä pysty ulkopuolinen veikkaamaan. Vaikka tuolla on aivan kaamea sekasorto eikä lusikoita meinaa löytää ja toisen kerran vielä huomenna maalailen niin sanompa vaan että nyt jo näyttää huisin paljon paremmalta kuin sen jonkun idiootin maalattua ne valkoiseksi :) 
 Tyylikästä mustaa.
 Tykkään ihan kympillä. Sekä muu perhe! Täällä noiden 5 miehen kanssa asuessa saan välillä hermokohtauksia ja revin hiuksiani! Joskus toivoisi heissä olevan pientä naismaisuutta olevan enemmän :) niin olisi mullakin helpompaa. Eikä minusta tuntuisi että taistelen tuulimyllyjä vastaan. Kun naiset vaan on niin erilaisia kuin miehet. Usko pois!
Mutta nyt tänään kuulkaas! Kaikki 4 poikaa totesivat muutoksen olevan mainio. Parempi. Kauniimpi. Tyylikkäämpi! Siis tosta täytyy tulla hyvä jos miehen alutkin niin toteavat. Vanhin miehistä mainitsi vaan jotain ettei pääse pöydän ääreen....


 
 Köyhän naisen keittiöremontti on lähtenyt hyvin vauhtiin ja peijuunin hyvältä näyttää... Paitsi nuo uudet räsymattoni..ne on nyt IHAN VÄÄRÄN VÄRISET!!

Huomaattehan huisin näppärän seinien suojaamiseni? Onkin ainutlaatuista meikäläiseltä :)  Mitä luulet? Jäätkö oottelemaan lopputulosta :)?

torstai 3. maaliskuuta 2016

KAUVATSALAISTA UULAA VERSAILLESIIN!

Tuossa taannoin poikettiin visiitillä Tampereellaa Laukontorilla Uulatuotteen Studiolla .



  UULA-studion tarkoituksena on palvella sisustussuunnittelijoita, arkkitehtejä, maalausalan ammattilaisia sekä kuluttaja-asiakkaita maali-ja värivalintoihin liittyvissä asioissa sekä antaa maalausohjeita ja kertoa luonnonmaaleista. Studion tarkoituksena on myös tukea UULA- jälleenmyyjiä tuoteneuvonnassa ja kuluttajien maalivalinnoissa. Studiotilaa tullaan hyödyntämään myös jälleenmyyjien koulutustilana sekä toiminnallisena pisteenä, jossa pidetään mm. tapahtuma- ja ammattilaisiltoja.


Studiolla on nähtävillä esim: värisävyjä , pigmenttejä ja maalituotteita.




 Virallisia avajaisia studiolla vietetään 14.3-19.3. Valitse itsellesi mieluisin päivä aiheineen tai poikkea joka päivä! Ja vie minulta terveisiä!


Tiistaina paikalla on Jim McMenamin jonka voit muuten palkata maalausmestariksi kotiisi :)


 Ja sitten se top-juttu! 




Uula onkin yksi maalintoimittajista Versaillesin ja Louvren korjaus- ja restaurointiprojekteissa! Eikö olekkin ihan huippu juttu!!
Täältä meiltä! 
Kauvatsalta!
Nyt voinkin kehua jotta meilläkin on maalattu näillä samoilla maaleilla joita on käytetty ihan itse Versaillesissa :))  Tekeekö se sitten meistä kuuluisia := 

 Satakunnan kansa ja Alueviesti kertoivat uutisesta tuoreeltaan.. Paikallislehti Alueviesti oli kyllä nopeammin kiinni päivän polttavasta uutisesta.

Uulalla on myöskin blogi: Uulaa ja Unelmia. 
Blogia ylläpitää kaksi aikaan saavaa naista Tiuhti ja Viuhti..No ei vaiskaan :) vaan Merja ja Carita. Hurjasti asiantuntevia vinkkejä ja kivija ideoita. Käyppäs tutustumassa :) 

Mun mielestä aika huippu suoritus täältä meiltäpäin. Pienikin voi olla jotakin suurta. Asiantuntemuksella ja perinteillä on aina paikkansa.
Sen taisi Arto Uunila ja Panu Kaila tietää jo vuosikymmeniä sitten. Upeaa että aikoinaan perusti tehtaan juurikin Kauvatsalle. Panosti paikkakuntaan ja sijooitti menestykseen juurikin täällä :)




Tämä ei ole maksettu mainos ja mielipiteet ovat omiani.

tiistai 16. helmikuuta 2016

SUURUUDENHULLUN KÖÖKIN PÖYTÄ

Tiedätteks sen kun saa jonkun inspiksen ja stten mies joutuu kyseisen idean toteuttajaksi? SILLÄ SEKUNNILLA! Ei ihme jos hän kaikkoaa autotalliin vaikka nyppimään mönkkäriä tms. Pakenee vuorille eikä jätä yhteystietoja! No näin meinasi käydä hippasta vailla joulu. Sain kuningas idean. Koska meitä on niin monta joulupöydässä syöjiä niin IHAN PAKKO saada isompi keittiön pöytä. Ja NYT! 
Suuri meillä jo olikin mutta nyt tarvittiin suuruudenhullun kokoinen!
Ei vaan.. Ei tuo mies ole vielä lähtenyt pakoretkelle minun visioideni tähden , ehkä hieman hiljainen on niitä kertoessani :)



Keittiön pöytä oli siis pakko saada ja jouluksi valmiiksi. Aikaa oli vajaa 2 viikkoa. Toteutus lähti hämyisenä iltana räntäsateessa ajellessa , harjavallassa sijaitsevaan Satapuuhun. Peräkärryyn laitettiin paikanpäällä mittoihinsa sahatut lankut ja siitä sitten kotio veistelemään.. Pöydän jalkoina toimii vanhan pöydän jalat. Poistettiin pöytälevy ja siihen stemmattiin uudet lankut. Helppoa!! Tai siltä se näytti :) 
 Mies kokosi lankut yhteen , maalasi Uulan kalustemaalilla kerran ja sitten pojan kanssa raahasivat levyn paikoilleen keittiöön. Painoa sillä taisi olla 200 kiloa!



 Itse tein JDLn sabluunalla ja JDLn vintage maalilla siihen kivat tekstit. 
Joku viisas puusepäntaitoja omaava henkilö taisi mainita jotakin puun kuivumisen ajasta. Esim:2 kuukautta olisi hyvä odottaa... Hö! Jos joulu on niinku ens viikolla niin kuka sitä nyt mitään oottelee?

Joskus , tai oikeastaan AINA tulee asioita tehtyä NYT JA HETI eikä siinä ehdi neuvoja kuunnella. Tai ehtii kyllä mutta niiillä ole mitään virkaa..... Olisi voinut hetken ootella mutta ILMESTYNEET rustiikkiset raot kannessa ovat tavoiteltuja. NI!
No... Miltä se pöytä nyt sitten näyttää? No , se näyttää siltä että PIENEMPIKIN olisi RIITTÄNYT! Mittaa tuolla hökötyksellä on 270cm ja leveyttä 125cm abaut....
Paikka löytyy helposti 12 hengelle....


Meillä on tuo edellinenkin pöytä tupannut olemaan täynnä jotain tavaraa ja nyt kun on vielä suurempi niin siihen mahtuu VIELÄ ENEMMÄN kaikkea kivaa ja ei niin kivaa tilpehööriä!




Voi meen kanssa! Ihan hullua toimintaa!  Nyt on pitkä matka kurotella puolelta jos toiselta maitopurkille , palasokerille... Kastamiset kannattaa laittaa vallan eripuolelle pöytää kuin itse on :)
Mitäs tykkäätte? Onko kiva?

Niin ja arvonnan voittaja ompi::: TUIKKU!!! Onnea ja iloa , monta sataa kiloa...(sivua :)
Spostia onkin jo lähetetty......

perjantai 25. syyskuuta 2015

ROOSANAUHAN VOIMIN SYÖPÄÄ VASTAAN!!!

Moikkis!

RINTASYÖPÄ! Tai ihan mikä vaan syöpä.. Mitä tunteita se sinussa herättää? Minulle se saa ensimmäiseksi itkun. Silmäkulma kostuu vaikken tietoisesti ajattele MITÄÄN aamupuuron pohjaan palamista kaameampaa! Mikä tuossa sanassa on niin hirveää ettei siihen voi suhtautua "kylmästi"? Kalman tunne kirii pitkin käsivartta , pukkaa pientä tuskan hikeä..
Ajatteleppas tilannetta jossa menet lääkärille kun vähän kainaloa krinnaa.. Istuskelet siinä miettien joululahjoja  viidelle lapsellesi ..ai niin mehän sovittiin ettei lahjoja..höpsis tietenkin jotain pintä pitää ostaa..ainakin vihreitä kuulia..NIIN rouva VIRTANEN! lääkäri herättää sinut aurinkoisesta haavemaailmastasi ja sanoo kertovansa ikäviä uutisia.. Ei se kainalokarva ollutkaan kasvanut sisäänpäin , väärään suuntaan  vaan sieltä täältä löytyi tutkimuksissa kasvaimia..siis syöpä! Sä et tajua mitä lääkäri puhuu.. hymyilet vain..KUNNES sun pää räjähtää siihen paikkaan! Tajuat että sä kuolet.. Aivot pyörii hyrrää.. Entäs ne kuulat? Ja se kinkun paisto! Missä me nyt joulua vietetään.. kuka tekee mitäkin ja.. Ihan tavalliset arjen asiat vilahtaa ohi silmien tuoden mukanaan KAIKKI tunteelliset tärkeät elämän virstanpylväät.. Entäs ne synttärit , rippijuhlat , kokeet , rikkinäiset polvet , hyvät koetulokset , nukkumaan menot ja viikorahat! MÄ EN OLE NIISSÄ MUKANA! ENÄÄ IKINÄ! Samaan aikaan lääkäri selittää sinulle kuinka tästä nyt jatketaan ja jatketaanko ollenkaan.. Aivosi eivät ymmärrä kuulemaansa vaan hyppivät ja loikkivat siellä tunne puolella.. Pääset lähtemään kotiisi jonne et ehkä haluakkaan mennä. Haluat huutaa kurkku suorana että mitä helvetin pahaa mä olen tehnyt!? Niin minä tein.. Tosin järki sivuutti tunteet aika pian.. Silloin ekalla kerralla. Näytin närhen munat ja olin itse aurinko.
Nyt kun tuo Ilmari , joksi syöpäni ristin , luuraa ja leikkii kuurupiiloa luissani olen toisinaan sanonut sille että vie paska sitten kaikki. Salaman nopeasti peruutan luvan ja käsken syövän mennä sinne minne ei hornan tuletkaan yllä.

 Kai se menee ... Pikkuhiljaa.. Olen ostanut sille VAIN menolipun :)

Nykyään käyn hoidoissa Docrateksen syöpäsairaalassa Helsingissä. Olen siellä tutkimuspotilaana. Saan käyvän hoidon sekä mahdollista tutkittavaa lääkettä. En ole hetkeäkään katunut päätöstä lähteä tälle linjalle hoitopolullani. USKON vahvasti että jonakin päivänä joku ihminen tällä maapallolla keksii , löytää vahingossa sellaisen mullistavan idean joka jymäyttää syöpäsolut kaakkoon. Uskon myöskin että se lääke olisi silloin kaikkien käytettävissä. Ettei siitä tulisi uusi vallankäytön väline..
Roosanauha kampanja on käynnissä. Roosa nauha -liike sai alkunsa 1990-luvun alun Yhdysvalloissa. Tuolloin AIDSin vastaisesta kampanjasta innostuneet Evelyn H. Lauder ja Alexandra Penney halusivat kiinnittää huomiota rintasyövän yleistymiseen ja kerätä varoja rintasyövän tutkimukseen. He valitsivat oman kampanjansa symboliksi roosan silkkinauhan. Pian kampanja levisi muihin maihin, ja nykyisin sitä järjestetään eri puolilla maailmaa.

Kansainvälinen rintasyöpätietoisuuden kuukausi on lokakuu. Roosaa silkkinauhaa käytetään tuolloin rintasyövän vastaisen taistelun symbolina ympäri maailmaa. Suomessa käytetty Roosa nauha -tunnus on Syöpäsäätiön rekisteröimä tavaramerkki.
Roosa nauha -keräyksen tavoitteena on edistää syöpätutkimusta, vaikuttaa siihen että yhä useampi syöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa, sekä varmistaa että jokainen syöpään sairastunut saa tarvittavan tuen sairauden eri vaiheissa. Keräyksellä tuetaan ensisijaisesti rintasyövän vastaista työtä. Roosanauha -rahastoon voi lahjoittaa ympäri vuoden.

Kampanjan keräyksiin voit osallistua monin tavoin. Tämän vuoden teema on KÄSI SYDÄMMELLÄ. Jos hetken mietit , uskon että tunnet aika monta syöpää sairastavaa läheistä tahi hyvänpäivän tuttua.. Siitä lähtee välittäminen ja huolenpito. Tämän vuoden Roosanauhan on suunitellut Katri Niskanen.

 Kaupoista löytyy tuotteita joiden ostohinnasta lahjoitetaan osa tutkimustyöhön ja avunantoon :)  Esim: Sinituote ja Lumene ovat jälleen mukana tukemassa kampanjaa. Kaupasta löydät pinkkiä perunapussia ja korvapuusteja , pinkkejä ruusuja...
(Olen itse heikkona juuri roosapinkkiin : sattuipa sopivasti:)
Pienemmätkin yritykset tukevat omilla tavoillaan.. Esimerkiksi  INDIEband bracelets lahjoittaa myydyistä PINK ROCKS & MOJO - kicking cancer in the ass! rannekoruista huikeat puolet hinnasta...

Minäkin olen luonut oman keräystavoitteen syöpäsäätiön sivuille. Asetin tavoitteeksi 3000€ ja olenkin kovin yllättynyt mitenkä keräykseni on lähtenyt käyntiin! SINNE PÄÄSET TÄSTÄ KLIK! Olen huisin otettu KAIKISTA lahjoituksista ja niistä kommenteista jotka auttavat jaksamaan... Laitoin tuonne blogin ylänurkkaan näin vaatimattomasti oman kuvani :) jota klikkaamalla pääset keräys sivulle.



 EN SIIS SAA TÄSTÄ ITSE MITÄÄN muuta kuin ÄLYTTÖMÄN HYVÄN MIELEN joka sekin omalta osaltaan auttaa nujertamaan pahoja soluja..

Olet sydämmellisesti tervetullut tukemaan Roosanauha kampanjaa tavalla tai toisella. 
Joskus äänetönkin tuki on paikallaan <3

Ai niin.. Tässä yksi kuva.. Asun pienellä paikkakunnalla jossa on niin tiivis yhteisö että :)
 Mieheni käy töissä Uulatuotteella ja katsokaas kuinka komia Roosanauha rivistö siellä onkaan järjestäytynyt :)

torstai 19. maaliskuuta 2015

VALKOISEN OBSESSIO

MIKÄ MUA VAIVAA? MIKS KAIKKIALLE PITÄÄ SUTIA VALKOISTA?

Ainakin tuolla facebuukin erilaisissa ryhmissä on osa jäsenistä "parjannut" immeisiä jotka maalaavat vanhoja huonekaluja ..vaikka nyt sitten VALKOISELLA maalilla. Osa tietenkin näyttää peukkua maalauksille. Olen sitä asiaa pohtinut omalta kantiltani. Kunnioitan vanhoja huonekaluja. Olen ylpeä jokaisesta puusepästä joka meiän maassa nikkaroi. Erityisesti SOTAVETERAANEISTA. (sivujuonne)

Ite kävin kouluaikoina tasan kolmannen luokan syksyn "ämmäin" tekstiilitöissä. Sitten siirryin teknisiin ja valitsin sen yläasteella jotenka jotakin olen minäkin vääntänyt. Löylykauhaa,avainkaappia,kulmakaappia,kukkatornia, peilikaappia..Olin AINOA tyttö yläasteen poikaryhmässä. Muistan mitenkä joku teoriatunti puhuttiin moottorin männistä. Ope sanoi mulle naureskellen ettet sä kuitenkaan mitään ymmärrä jotenka hän PIIRSI mulle havaintokuvan.. Mähän 15 kesäisenä naureskelin ett älä ny viitti TOTTAKAI MÄ TAJUUN! Vitsit minkä näyttelijän maailma minussa onkaan menettänyt!!
Siis palataampa alkuperäiseen aiheeseen!
Miksi siis pilata jonkun taidon näyte? Huonekaluthan valitaan oman mieltymyksen mukaan. Olkoon se uusi tahi vanha. Tykkään jotta mööpeleillä on jokin tarina kerrottavanaan.
Niinkuin tällä:

Sivustavedettävä. Pakkomielle muutamia vuosia sitten. Sivustavedettävä soffa oli PAKKO saada aivan sama mistä. Huutonetistä sen sitten löysin. Sovin haun parinsadan kilsan päästä. Aamutuimaan hakemaan ja rahat automaatista.. PAITSI ETTÄ!! Mä EN MUISTANUT mun salanumeroita!!! Sittenhän se kone menikin jo tilttiin. Poru kurkussa keräämään kaikki mahdolliset rahat. Tuhkiksen 5 senttisetkin ;( NOLOA!!


 Sain sen maksettua ja seuraava poru kotona olikin kun mies totes :Ompa paljon tupajumin reikiä!! Näin painajaisia mitenkä meiän talo on aamulla pelkkä mutukasa. Kloriittia ja homeenestoa ja mitä kaikkee siihen tungin. No ehkä tupajumit oli kuollu jo 100 vuotta sitten mutta ymmärtänette tunnetilan. MUN AARRETTA EI SAA KUKAAN! Ei edes tupikset. Jalan oli joku jo napsinut...
 Sitten tuota mööpeliä raahattiin huushollissa eestaas. Se ei sopinut köökiin kun peitti puolet ikkunasta. Valon lapsena se olisi ollut liian kova hinta istuskelusta. Tuo on ollut pihalla , makkarissa , köökissä  ,välihuoneessa ja nyt olkkarissa.


 Se alkuperäinen maali jonka olen nyt tuhonnut. Mikäköhän se on aikoinaan ollut? On jokin ootraus pohjalla. Sitten jotakin raikkaan vihreää. Siihen päälle taas jotakin harmahtavaa. Eli minä en liene tuholaisista pahin. Tykkäsin pinnasta. Sen kärsineestä ilmeestä noin 5 vuotta.


 Oli tullut aika muutokselle.



 Vetelin osat pitkin huushollia. Pohjatyöt eivät kuulu mun työlistaani. Uulatuotteen Into kalustemaalia vaan pintaan. Kaksikerrosta ja lopputulos oli minun silmääni sopiva vintagetyylinen. Ei siis kokopeittävä kauttaaltaan.


 Siinä se minun mussukkani nyt on. Ei puuroudu tapettiinkaan enää. I LAAV!




En kadu maalaus päätöstäni. Rakastan lopputulosta ja sehän se pääasia kait onkin. Että omistajat tykkäävät.
Mitäs sä tykkäät?? Hitti vai huti?
Kirjuutellaan :)

tiistai 14. toukokuuta 2013

PINKKIÄ TOOLIA

Ihan ekaks mun on pakko sanoa ja kommentoida tuon JOULUILOA postauksen kommentteja että:. IHAN HUIPPUA!! MUN VOIMA TULEE TEISTÄ!!

 Mahtava fiilis kun se tekemisen vimma oikein iskee. En nyt viitti tunnustaa kui monta kesää noi jakkarat on pihalla ollu ja niitä on kattelttu ja arvosteltu ja on se tainnu mennä vähän vieraiden peffan aliarvostamiseenkin :) Siis ihan kaameessa kunnossa noi 4 toolia.


Kyllähän mä niitä pikkasen hivasin. Isompia lakkaus pintoja tai millä ne nyt sit olikaan käsitelty.. 


MUTTA
VIRHE 1!! ÄLÄ KOSKAAN MAALAA AURINKON PAISTEESSA! syy: silmissäs on niin kirkas kajo ettet nää mitä kohtaa sudit!
VIRHE 2!! ÄLÄ AINAKAAN MAALAA ARSKAT PÄÄSSÄ! Et erota senkään vertaa mitä maalaat ja millai maalaat!
VIRHE 3!! ÄLÄ MAALAA TUULISELLA , LÄMPÖISESSÄ ja VARSINKAAN NOPEASTI KUIVUVALLA MAALILLA! Sun sutiis ehtii jämähtää kuivunu maali..on meinaan kova pesu edessä! 4 toolin maalamisessa mua alko jo kyllästyttää aikas pahasti. Huomasin siinä sutimisen tohinassa et olin unohtanu hivasta yhden jakkaran istuinosan! No kettuako mä siitä! Vähän isompia kynnellä rapsuttelin ja vetäsin maalia pintaan! Ja sitten kun KAIKKI oli maalattu ja suti jynssätty puhtaaks:: Mä huomaan kuin laiska maalari meillä oli ollut! Yhen jakkaran poikkipuu paisto ilman kivaa väritystä! Että sillai!
 


Mutta on ne karkit!! Jos tolla toolilla istuessas et tuu iloiseksi nii millä jakkaralla sitte??


maanantai 13. toukokuuta 2013

JOULUILOA

Niin innokas joulu ihminen kun olen niin nyt tuli stoppi!!
Ei vaiskaan. Joskus satavuotta sitten olen ostanut nää paperi/pahvi laatikot anttilan 70% ale myynnistä. Ne ei ole silmää ilostuttaneet ostohetkellä eikä sen jälkeen. Mutta kun halvalla sain. 
Nyt kun siisteiltiin vinttiä..Nää osu taas silmään.Potkin niitä pois eestä ja lopuks pyysin plikkaa viemään ne alakertaan. Ite en vaivautunu :))
  Illalla sitten siinä samalla kun töllötin telkkaria tuunasin nää uuteen parempaan kuosiin! Koska puoliksi suunniteltu on jo puoliksi valmis..maalasin molemmat valkoisella maalilla. Ja vielä kahteen kertaan kun toi jouluiloa pilkisteli läpi.


Toisen lootan kohdalla tein turhaa työtä! Olisin vaan suorilta tein liimannu tapettia kylkeen ja maalannu vaan toisen.Toinen on siis tapetoitu kokonaan ja toisen kylkeen repelin tapetin palasia! Itkut mutta mä olen ylpeä itsestäni! Näistä tuli hienot! ja aikaa mulla lorvimisien kanssa meni tunti! DAA!! Siis mikä siinä aloittamisessa on aina niin peijuunin vaikeeta?


Mitäs Ilmarille kuuluu? Kävin TYKSissä perjantaina ja otettiin uudet verikokeet kun valkosolut oli alarajoilla... Hoitsu juur soitteli että arvot on kunnossa ja merkkiaineetkin laskussa!!!!!!! SIIS NIIN HYVÄ UUTINEN!!!!! Ja sain luvan aloittaa uuden 2 viikon kuurin. Tosin nyt aamulla 3 (4) ja illalla se 4 pilsua. Ne on muuten vaaleenpunasia pilsuja :)) JES!! Tästä ei voi tulla muutaku hyvä viikko!! Ja ne arvonnat!! Laiskuus.. Korjaan asian tuotapikaa,,,,

IHANAA AURINKOA SINULLE YSTÄVÄISENI!!!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

TARRAMAA


No juu ja siitä se ajatus sitten lähti! Mukaan tarvittiin TARRAMAA ja lisukkeeksi jotakin rompetta nurkista. Onneksi kätköt ovat loputtomat :) niin saa alkaa HETI kun se idea putkahtaa päähän. Eli tähän visioon tarvittiin ikkunanpoka! Sopiva löytyikin aikaslai helposti. Pientä luopumisen tuskaa koin.


Pieni yksityiskohta. Ihanasti ruostunut kulmarauta! Oon muuten tuhannesti miettinyt synonyymiä sanalle IHANA! Tunnustan ja ennustan et enemmänkin on luuvassa.. Sanaa IHANA!! Suurin osa kirjoittamastani kommenteista alkaa sanalla IHANA!!


Sitten nurkista etsittiin pilkkutautinen vanerinpala! JA sahattiin siitä pari sopivaa läpyskää.


Ja mikäs sen mukavampi maalauspaikka kuin OLKKARIN PÖYTÄ. Työergonomiasta ei ole hajuakaan! Muttei tuos nokka tuhissu montaa minuuttia. Mainoskatkon verran.Luotto maalini UULATUOTTEEN INTO  joka muuten on sisämaali :) , löysi tiensä nyt tähän projektiin.
No laitoin mä parit paperit alle ennenku aloin sutimaan.

 

Jouduin hieman järjestelemään työtilaani. Eli HUMPS! Kamat lattialle ja eiku hommiin.


Siinä maalatut , molemminpuolin , vanerilevyt. Rakastan tota INTO maalia koska se on puolessa tunnissa kuivakka. Nää maalasin vain yhteen kertaan. Sopii hätäiselle naikkoselle.


Seuraava jobi oli naputella vanerit kiinni.  Siihen käytettiin tiftilankaa. Ukko-kulta naputteli.



TÄRÄÄ!!! Ja täs on lopputulos!! HIANO!!! Vähän jouduin miettimään kumpi pokan puolista olis se oikea mutta päädyin nyt tähän siistimpään versioon! TARRAMAALTA
saa muutakin kuin TARROJA :))

Villa Karimäki on tän talon nimi!




Mutta hei joo. Näitä kivoja kylttejä saa siis TARRAMAALTA. Vain mielikuvitus on rajana!

Tän kyltin vois laittaa pukuhuoneeseen

Ja nää loput 3 vessaan :))
Näillä mennään tänään hetki! Pikasia GIWEAWAY juttuja tulossa tällä viikolla. Olkaa kuulolla!!! 
 LOOV JUU!!