Moikkis!
Täällä ollaan. Ihan hengissä ja suurin piirtein hyvissä henkisissä voinneissakin.
Sisustusrintamalla on ollut ÄÄRIMMÄISEN hiljaista mutta tänään.. siis tänään sain sen kauan kadoksissa olleen inspiksen ja tuhon alle joutuivat keittiön työtasot. Eihän tästä naisvuosissa mitattuna mikään kauhian pitkä aika ehtinyt kulua siitä kun viimeksi maalasin nuo tasot valkoisiksi. Mies sitä vähän taivasteli ja pesi kätensä silloin pelistä pois. Taisi olla ihan fiksu veto. Koska jouduin pakenemaan vuorille hyvän ideani kera sen huonouden käytyä ilmi. Ihan susi käytännössä. Niin no olinhan olut laiska ja maalannut sillai "vintage" maisesti. Hutiloiden pariin laihaan kertaan.
No miksi sitten halusin ne alunperin edes maalata? Halusin valoisuutta keittiöön! Se oli se ykkös syy. Toinen oli puulaatu. Aina kun märällä rätillä sutaisi , sai haistella kissanpissan tuoksua tovin. Yäk! Eli maalaamalla sain senkin ominaisuuden peittoon :)
Toinen vaihtoehto maalaukselle olisi ollut joko jättää pyyhkimättä tai ostaa uudet. Koska matti on ollut kukkarossa jo tovin , jäi siis ainoaksi JÄRKEVÄKSI vaihtikseksi maalaus. Ja kivaltahan ne uuden uutukaisina näyttivätkin!
No nyt maalasin ne TAAS.
MUSTAKSI!!
Mihin katosi valoisuuden tarve? Valkoisen rakkaus? Neitseellisyys?...
Ihan turhia kysymyksiä surkuhupaisan naisen mielen omaavalta tyypiltä!
Maalina mulla on Uulatuotteen puulattiamaali. Sellainen puolihimmeä..muistaakseni... Tulimme siihen tulokseen että kulutusta ja kosteutta kestävä puulattiamaali on ihan passeli tähän tarkoitukseen. Elintarvikeille sopivaksi maaliksi ei tätä ole luokiteltu (mitä on?) enkä usko siitä sen kuivuttua mitään kakon pohjaan jäävän. Veikkaan jopa että ne viinirypäleet käy elimistömme päälle enemmän kuin tasoissa käytetty maali.
Keittiössä on aivan kaamea kaaos. Upea punainen moccamasterikin löysi paikan jakkaran alta. Mikro lojuu keskellä lattiaa eikä keittiön pöydän väriä pysty ulkopuolinen veikkaamaan. Vaikka tuolla on aivan kaamea sekasorto eikä lusikoita meinaa löytää ja toisen kerran vielä huomenna maalailen niin sanompa vaan että nyt jo näyttää huisin paljon paremmalta kuin sen jonkun idiootin maalattua ne valkoiseksi :)
Tyylikästä mustaa.
Tykkään ihan kympillä. Sekä muu perhe! Täällä noiden 5 miehen kanssa asuessa saan välillä hermokohtauksia ja revin hiuksiani! Joskus toivoisi heissä olevan pientä naismaisuutta olevan enemmän :) niin olisi mullakin helpompaa. Eikä minusta tuntuisi että taistelen tuulimyllyjä vastaan. Kun naiset vaan on niin erilaisia kuin miehet. Usko pois!
Mutta nyt tänään kuulkaas! Kaikki 4 poikaa totesivat muutoksen olevan mainio. Parempi. Kauniimpi. Tyylikkäämpi! Siis tosta täytyy tulla hyvä jos miehen alutkin niin toteavat. Vanhin miehistä mainitsi vaan jotain ettei pääse pöydän ääreen....
Köyhän naisen keittiöremontti on lähtenyt hyvin vauhtiin ja peijuunin hyvältä näyttää... Paitsi nuo uudet räsymattoni..ne on nyt IHAN VÄÄRÄN VÄRISET!!
Huomaattehan huisin näppärän seinien suojaamiseni? Onkin ainutlaatuista meikäläiseltä :) Mitä luulet? Jäätkö oottelemaan lopputulosta :)?
Rakas, räsymattojakin voi maalata..... mää niiiiiiiiiiiin tykkään mustista keittiön tasoistaja arvaas minkä väriset meillä on ????? Nää on ihan huippuja nää köyhän emännän rojektit samassa veneessä ollaan.... köyhiä mutta äärettömän idearikkaita <3
VastaaPoistaNo en mä niitä voi nyt vielä sutia kun äippä vasta kk sitten toi :) Onneks on maalitehdas lähellä ja todellakin ideaa pukkaa välillä liikaakin..Mutta kuule! On pikkasen makeet keskeneräisenäkin!
PoistaHyvää iltaa sinne ♥ Näyttää tuovan ryhtiä kivasti jo keskeneräisenäkin :) Mä olen alkanut valkoisen lisäksi tykkäämään mustasta, kivasti piristää muuten niin valkoista kotia! Oikein ihanaa vappu viikkoa teille, juodaan simaa ja nautitaan sokerisia munkkeja ♥
VastaaPoistaMuutama vuosi sitten, kun kaikki tekivät valkoisia keittiöitä ja itse valkattiin valkoiset yläkaapit, harmaat alakaapit ja tumman harmaat tasot, silloin mietein onkohan tää sittenkä oikea valinta ja että pitäskö sittenki vaan valkosta kaikki, mutta kun toisaalta intuition sanoi, että ei kokonaan valkoista. Nyt reippaan kolmen vuoden jälkeen oon sitä mieltä, että valinta oli oikein täydellinen. Vähän "väriä", ei oo kaikki niin valkoista :)
VastaaPoistaIhanaa kuulla sinusta ja katsella inspiksiäsi. Hyvä sinä! Tekisi hyvää meilläkin tuo maalaaminen mutta muka aina jotain muuta esteenä...Hyvää vappua sinulle ja perheellesi!
VastaaPoistaOon itse miettinyt DC-fixiä, mutta en oo uskaltautunut hommaan vielä. Jos tulee ihan karrrmea...
VastaaPoistaMusta on tyylikästä! Oot ollut innokkaalla päällä.
VastaaPoistaHyvää vappua sinne! <3
Kivalta näyttää! <3 Ihanaa vappua sinulle! <3 <3 <3
VastaaPoistaHienolle näyttääpi! Kivaa vappua!
VastaaPoistaHuom! Uusi blogini osoite: http://www.kukkaiselamaa.fi
Hyvältä näyttää. Kohta maalaat nuo ovetkin;)
VastaaPoistaJa Birgit, luin tuon edellisen. En Sinua tunne, mutta lähetän täältä halauksen, lujan ja pitkän halauksen. Omasta puolestani lisävoimaksi, sinulle urhea nainen. Toivottavasti tunnet sen. Edes pikkaisen;) Enempi en osaa sanoa, vaikka haluaisin ♥
Mahtavaa kuulla susta Bikke <3
VastaaPoistaIhanaa viikonlopun jatkoa ja hyvää äitienpäivää jo näin etukäteen!
Hyvältä näyttää :)
VastaaPoistaHyvältä näyttää ja varmasti tulee lopputuloksesta huikea, jään odottaan. :)
VastaaPoistaIloista viikonloppua! <3
Kävin pitkästä aikaa kurkkimassa mitä tänne kuuluu! :)
VastaaPoistaIhana kun kävit blogissani, jotta löysin sinun ihastuttavaan blogiisi myös!Jään lukemaan :) Tuo musta on todella tyylikäs, hieno lopputulos!
VastaaPoistaMusta toimii oikein hyvin, mietin itsekin josko puutasot saisi käsiteltyä? :)
VastaaPoistaThanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!
VastaaPoistaAn Thái Sơn chia sẻ trẻ sơ sinh nằm nôi điện có tốt không hay võng điện có tốt không và giải đáp cục điện đưa võng giá bao nhiêu cũng như địa chỉ bán máy đưa võng ở đâu uy tín.