Tiedätteks sen kun saa jonkun inspiksen ja stten mies joutuu kyseisen idean toteuttajaksi? SILLÄ SEKUNNILLA! Ei ihme jos hän kaikkoaa autotalliin vaikka nyppimään mönkkäriä tms. Pakenee vuorille eikä jätä yhteystietoja! No näin meinasi käydä hippasta vailla joulu. Sain kuningas idean. Koska meitä on niin monta joulupöydässä syöjiä niin IHAN PAKKO saada isompi keittiön pöytä. Ja NYT!
Suuri meillä jo olikin mutta nyt tarvittiin suuruudenhullun kokoinen!
Ei vaan.. Ei tuo mies ole vielä lähtenyt pakoretkelle minun visioideni tähden , ehkä hieman hiljainen on niitä kertoessani :)
Keittiön pöytä oli siis pakko saada ja jouluksi valmiiksi. Aikaa oli vajaa 2 viikkoa. Toteutus lähti hämyisenä iltana räntäsateessa ajellessa , harjavallassa sijaitsevaan Satapuuhun. Peräkärryyn laitettiin paikanpäällä mittoihinsa sahatut lankut ja siitä sitten kotio veistelemään.. Pöydän jalkoina toimii vanhan pöydän jalat. Poistettiin pöytälevy ja siihen stemmattiin uudet lankut. Helppoa!! Tai siltä se näytti :)
Mies kokosi lankut yhteen , maalasi Uulan kalustemaalilla kerran ja sitten pojan kanssa raahasivat levyn paikoilleen keittiöön. Painoa sillä taisi olla 200 kiloa!
Itse tein JDLn sabluunalla ja JDLn vintage maalilla siihen kivat tekstit.
Joku viisas puusepäntaitoja omaava henkilö taisi mainita jotakin puun kuivumisen ajasta. Esim:2 kuukautta olisi hyvä odottaa... Hö! Jos joulu on niinku ens viikolla niin kuka sitä nyt mitään oottelee?
Joskus , tai oikeastaan AINA tulee asioita tehtyä NYT JA HETI eikä siinä ehdi neuvoja kuunnella. Tai ehtii kyllä mutta niiillä ole mitään virkaa..... Olisi voinut hetken ootella mutta ILMESTYNEET rustiikkiset raot kannessa ovat tavoiteltuja. NI!
No... Miltä se pöytä nyt sitten näyttää? No , se näyttää siltä että PIENEMPIKIN olisi RIITTÄNYT! Mittaa tuolla hökötyksellä on 270cm ja leveyttä 125cm abaut....
Paikka löytyy helposti 12 hengelle....
Meillä on tuo edellinenkin pöytä tupannut olemaan täynnä jotain tavaraa ja nyt kun on vielä suurempi niin siihen mahtuu VIELÄ ENEMMÄN kaikkea kivaa ja ei niin kivaa tilpehööriä!
Voi meen kanssa! Ihan hullua toimintaa! Nyt on pitkä matka kurotella puolelta jos toiselta maitopurkille , palasokerille... Kastamiset kannattaa laittaa vallan eripuolelle pöytää kuin itse on :)
Mitäs tykkäätte? Onko kiva?
Niin ja arvonnan voittaja ompi::: TUIKKU!!! Onnea ja iloa , monta sataa kiloa...(sivua :)
Spostia onkin jo lähetetty......
Oot kyllä ihana (suuruuden)HULLU :D.
VastaaPoistaHiano pöytä! Mahtuu tosiaan paaaaljon pullaa tarjoolle kahveen kanssa...
Ja jos joskus kyllästyy, niin tosta saa kätevästi sängyn, kun vähän jalkoja madaltaa. Mahtuu lyhkäsemmät ihmiset poikittain pötkölleen ja ne kaks ja puolmetriset sit pitkittäin :)
Upea pöytä ja kerrankin tilaa! Meillä tapana pitää kanssa juhlia ym ja porukkaa tulee, no sitten haalitaan pöytiä mistä milloinkin. Tuo olisi kätevä. Ja ps. Laitoin sulle hotmailiin meiliä,oletkohan saanut sitä??
VastaaPoistaMeillä on myös vanhan pöydänrungon päälle tehty kolmesta leveästä koivulankusta uusi kansi niin, että koivun tuohipinnat jätettiin sivuille paikoilleen. On kyllä todella painava, mutta eipä sitä ole tarvinnut hirveästi siirrellä ja olen tykännyt todella paljon. Kaikkea ne miehet joutuu meidän inspiksien takia tekemään!
VastaaPoistaHuippuhieno! Ja kertankin kunnon kokoinen. Kelpais mulle, vaan meille ei mahtuisi tuollainen pöytä keittiöön. Siis pitäisi samalla rakentaa isompi keittiö...mitäköhän mies tuumaa ;-)
VastaaPoistaAivan ihana pöytä! Ja ihanan iso.
VastaaPoistaMukavaa tiistai-iltaa sinulle!
Tsös, mutta kyllä tuli komea pöytä ja niinhän se on, kaikki pitää saada nyt justiinsa :)
VastaaPoistaNo on kyllä upea pöytä!!!
VastaaPoistaNo on komia pöytä!
VastaaPoista- mutta onhan teillä väkee ympärille :)
Mua ihastutti ekas kuvas himmeenä taustalla oleva madonnapatsas. Mä oon halunnu kauan tollasta, mutta mistä?
- oon koittanu bongata jokapaikasta, muttei oo kohalle sattunu :(
Mahtavan iso pöytä. Ei tule kattauksessa ainakaan tilan puute :)
VastaaPoistaMukavaa loppuviikoa!
Meilläkin on 8 hengen ruokapöytä vaikka meitä on vaan 2. Yleensä tulee syötyä silti viereisillä paikoilla :D Mutta sillon kun kaffitteluja tai illanviettäjäisiä, niin on kiva, kun kaikki mahtuvat yhtäaikaa pöytään. Iso ruokapöytä on sellainen seurustelun keskipiste.
VastaaPoistaEi ole hullua touhua, mäkin haluan meille iison ruokapöydän, kuhan joskus saisi tuon keittiön rempattua. :D Sen kokoista pöytää minkä haluaisin en ole kaupoissa nähnyt, joten varmaan itse tehtävä. :) Ja tietenkin se pitää sitten valmistua nyt heti samantien..
VastaaPoistaOotte te kyllä aikaansaava pari, hieno pöytä on :) Mun mies todellakin katoaa aina autotalliin mopoja rassaamaan, jos pitäisi auttaa mun projektien kanssa, siksi kaikki jää aina vaiheeseen. Poikkeus vahvistaa säännön ja juuri äsken sain kännykkään valokuvan alakerrasta, jonne mies oli saanut kiinnitettyä varjostimen yhteen lamppuun, joka on ollut rikki jo monta vuotta. Näin meillä :D
VastaaPoistaOnpas kunnon kokoinen pöytä, ei taitaisi monenkaan kotiin mahtua...tai ainakaan jos haluaa jotain muutakin kalustetta huusholliin. Pöytä on hieno ja mukavahan siihen on myös kauniita asetelmia esille laittaa. Tuo ajatus herkuista ulottamattomissa on hyvä...pitäisköhän pidentää pöytää :)
VastaaPoistaOnpas kunnon jykevä pöytä ihanien kukkasien kera!
VastaaPoistaPöytä on IHANA!!!! Ja sillon kun tekemisen into iskee, ei ootella viikkoja jotain kuivumisia...! :)
VastaaPoistaKyllä on ihana! Inspis kun iskee, ei siinä voi mitään enää sitten. Meillä kanssa aikoinaan väännettiin keittiönpöydän koosta, minua ahisti pieni pöytä ) oli se ihan sopivankokoinen oikeesti) ja iso piti saaha.
VastaaPoistaIhana tuo sun mies <3 Mukavaa torstaita Bikke sinne teille!
No ON kiva!! Isolla ja porukan kokoavalla pöydällä on suuri merkitys :)
VastaaPoistaIhan mahtava ja upea pöytä. Meillä on kans rakenneltu ruokapöytää. Pienempi siitä tuli, kun ei ole suurperhettä, mutta riittävä kahdelle. Iloista viikonloppua!
VastaaPoistaNo, onhan tuo ny komee toi pöytä.
VastaaPoistaNo ei yhytään liian isoo, just hyvä! Ja komia on.
VastaaPoistaMää kanssa tarvisin ISON pöydän keittiöön! Vain toteuttaja / rahoitus puuttuu. Mutta tuo teidän on niin hiano. :)
VastaaPoistaIloista oloa Bikkelle! <3