UA-39839136-1

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

BROTHER CHRISTMAS HKI

Moikka

Tänään on ollut hyvä päivä. Vaikka räpäskää on tullutkin olen aikas tyytyväinen siihen mitä tänään on tapahtunut tai mitä päätöksiä olen tehnyt. Aamu alkoi aalla..juu ja jatkui aalla :) 
Aamulla siis käytiin viemässä kirpparille tavaraa ja paljon konttiin. Lähettelin postia ja sainkin ihanaa ruusuista Laveraa..Siivoilin ja tilailin kelataksit loppuviikkoa varten. Vähän kyllä veikkaan ettei perjantaina ole hoitopäivää koska jos äkkiä laskisin että 25 pikkumustelmaa on tupsahtanut jostain on se merkkinä huonoista trompoarvoista ja se voipi estää perjantain hoidon vaikka muuten voin kyllä hyvin.



Pääsin eroon punaisista plyysheistä viemälle ne kauppiaalle. Tein hyvää ruokaa jota ennen kävimme oppimiskeskustelussa josta tuli hyvä mieli. Pienen pienet pikkuseikat nostattavat mieltä kun ei kurkottele täyden kympin oppilaita. Olen iloinen jokaisesta edistymisestä joka muksuin suunnalta tulee. Yksi on kotona ja
toinen poika läks mieskamunsa kanssa jonnekkin salaiseen juttuun josta saatan kuulla sitten myöhemmin... Ukkelilla on pihahommia.

Jokin tässä päivässä kuitenkin itkettää. 

VAPAAEHTOISUUS.

Olen poistanut itseltäni kaiken ylimääräisen vapaaehtoistouhun. Järjestöjutut..koulun jutut...
Miksi? Väsyin. Kait.
 Tässä on nyt mennyt vuosi ja vähän minnuu jurppii olla tekemättä tahi paremmin sanottuna sotkeutumatta :) mihinkään asioihin. Taitaa mennä niin että uusi vuosi ja uudet kujeet. Palaan aktiiviksi jonnekkin (väkisin jolleivat muuten huoli)mutten kuitenkaan minkäänsortin kuoroon!
Miksi?
 Koska tunnen voivani itsekkin silloin hyvin.
Havuseppeleiden tekoa olivat maatalousnaiset organisoineet viimeviikolle. Meitä oli lähes 30 naista , miestä ja muutama mukelokin tekemässä seppeleitä kirkkomme sankarihaudoille. Kaikki 86 lienee kasassa. 
Saimme poikani kanssa hyvän mielen.


Miksi vapaaehtoisia on niin vähän? Mistä heitä saisi lisää? Mikä motivoi?


Olen lukenut facebookissa joka ikinen päivä Brother Christmaksen päivityksiä tippa linssissä miettien mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa jos tälläisen tahon pitää tehä asioita jotka kuuluisivat ainakin minun mielestäni hyvinvointivaltion tehtäviin. Kyse ei ole suurista summista valtion budjetissa mutta niin merkittävistä jutuista jotka saavat perheet jaksamaan ja sairaat / köyhät tai muuten vaan jyrän alle jääneet ihmiset taas ylös suosta. Olen myöskin miettinyt sitä miksi ihminen jolla jo on vähän rahaa , on itse vakavasti sairas tai vaikka suurperheen jäsen antaa omistaan. Ostanko itselleni sielunrauhaa laittamalla BRn tilille pikkasen rahaa ja kuvittelen että nyt joku lapsi saa heseruokaa? 
En osta. 
Ajattelen että kun nyt ryhdyn kuukausilahjoittajaksi se minun antamani pieni eläkeroponen on alku jollekkin suurelle , osa jonkun iloa.. ja sittenkun sitä rahaa ei enää tipu kuukausittain olen kuollut.
That´s it.
Siihen asti tuikkikoon tähdet omilla paikoillaan.
Maailmassa on paljon nälkää näkeviä ja avuntarvitsijoita mutten voi auttaa kaikkia. Sillä ei ole väliä onko nyt Suomen juhlavuosi ja mä olen siksi fiiliksissä , ei , sillä on väliä että omistaan pitää pitää huoli. 


TÄSTÄ pääset tutustumaan Brother Christmaksen nettisivustoon. Löydät sieltä sivut joissa kerrotaan heidän työstään , lahjoituksen tilinumerot , keräysluvan ja kaikkea muuta.
TÄSTÄ pääset heidän facebook sivuilleen.
Vaikka nimi viittaa jouluun ei tämä ole pelkästään joulun aikainen juttu vaan läpi vuoden jatkuvaa auttamista ja ilon jakamista.
Lähde sinäkin mukaan hyvään edes joskus 

LOOV JUU
Terkuin BIKKE

tiistai 21. marraskuuta 2017

MADE BY HEINI JA IHANA ARVONTA

Moikkis
Ihan hurjasti lämpimiä ja sanattomia kiitoksia edelliseen postaukseen tulleisiin kommenteihin..olen vaan niin otettu kaikista teistä lukijoista. Onnellinen tukijoista ja onnellinen ihan muuten vaan!

Kiitos kun olet siellä. 

No mutta sitten kuulkaas mennäänpäs muihin ihaniin asioihin. Mä olen niin lapsenmielinen (välillä) vaikkakin tiukkis äiti , että rakastuin suinpäin näihin(kin) handmadebyHeini maatuskoihin. Taisi ehkä olla hieman tuon vanhimman tyttären syytä mutta ei hätää... 
tämä iso maatuska jonka nimeä en tiedä oli mulla kainalokaverina yökyläillessä tyttärelläni.


niinhän se menee ettei omenan aina kuulukkaan pudota liian kauas puusta.. tosin sata kilsaa olisi riittänyt :)


Heinin yritys on yhden naisen ilolla ja luovuudella kyllästetty  käsityöyritys. 
Halusin tilata Heiniltä batman-maatuskan ja samaan sävyyn sopivan toisenkin leidin. Annoin vapaat kädet kaverin kangasvalintoihin ja onhan nää nyt kuin kaksi marjaa! Eikö? Oma silmä olisi saattanut pettää ja toinen olla vallan musta.
 Olen tyytyväinen



Sillaihan siinä kävi että ihastuin keltaiseen sävyyn ja ihan tallinnasta asti löysin pikkulipastoon kivat vetimet. Maalasin siis nekin keltaiseksi.. niin ja sen lipaston. Joskus pikkuisilla somistusjutuilla on tapana poikia vähän enemmän projekteja. Onneksi olin silloin kortisonin vaikutuksen alaisena niin sain aikaiseksikin.






Heini on kovin näppärä plikka ja siksikin valikoimista löytyy kortteja , koruja , maatuskoita , kangaskasseja ja mitä kaikkea mielen piristettä.

Ja sitten se ihana arvonta! Heini on lahjoittanut arvottavaksi  maatuska kaulakorun , kauniit korvikset sekä neljä suloista korttia.



Arvonta alkaa nyt ja mukaan pääset kommentilla. Lisäarvan saat tykkäämällä Bikken pilttuun facebookista sekä seuraamalla instagramissa @bikkenpilttuu
Eli mahdollisuus saalistaa 2 arpaa. Lukijaksikin saa liittyä tässä sivulla :)


Arvonta päättyykin kivasti Heinin nimipäivänä 28.11 ja arvotaan pikaisesti jotta ylläri pääsee vaikka pukinkonttiin!
Vielä ehdit tilata jouluisia maatuskoita tai muuta kivaa Heinin verkkokaupasta.
Onnea arvontaan!
Handmadeby Heini faceen pääset tästä

perjantai 17. marraskuuta 2017

KANNATTAAKO SYÖPÄPOTILASTA HOITAA


 TÄTÄ KANNATTAA POHTIA!

Rintasyöpä arpalippu osui kohdalle 2009. 38 vuotiaana , 5 lapsen äitinä.
Sain rankat hoidot jotka kuluttivat yhteiskunnan varoja ehkä sellaisen 40 tonnia. Olin kipeä kuin taivas jotenka olin myöskin saikulla. Maksoin siis silläkin tavalla tuhottomasti työnantajalle sekä kelalle. Yhteiskunnalle! Tavallaan paranin ja sain terveenpaperit 2010. Olin onneni kukkuloilla. Olin pärjännyt hoitoihin nähden hyvin mitä nyt kotiin ajaessani jouduin lennosta ajamaan pientarelle ja oksensin ovenravosta. Nukuin viikon enkä oikein ottanut osaa perheen rientoihin. Silmät kuivui luomiin kiinni , kakki lähti ihan väärään suuntaan , suuhun sain rakkuloita , jalkapohjat tykkäs kyttyrää..
Onneksi oli mummu. 
Se parjattua anoppikaartia edustava ruokkija :) 
Olin poissa pelistä joka kolmas viikko. Riipaisi syvästi kun pienet lapseni kutsuivat minua mummuksi. Olinko siis menettänyt syövälle äitiytenikin?
Kaikkien näiden kärsimysten jälkeen  saatoin suunnitella taloremppoja , uusia kuvioita , näin sieluni silmin kolmen vuoden päähän kuinka kukkapenkki kukoistaa tuossa uudessa kohdassa joka nyt kohtapian siihen pykätään..  Menin takaisin töihin ja riemuitsin. 
Vuoden verran. 
Sitten alkoi selkäsäryt mutta sinnittelin töissä ja epäilin välilevyn pullistumaa. Ramppasin työterveydessä ja hierojalla kunnen fysioterapeuttini sanoi että historiasi tuntien mene sinne onkologiselle!!
Se siittä terveestä sitten. lmari oli levinnyt joka puolelle ja saanut oman Kaarinansa ja sata kakaraa. NYT mä vasta kalliiksi tulinkin! Uudet hoidot , maksusitoumuksia TYKSiin , kalliita kuvauksia ja sikakalliita neulaspiikkejä ja mitä kaikkee sain..Ei ehkä 100tonnia riitä!
Kannattiko mun hoitaminen? Kannattaako se edelleenkään?
Tunne joka minut satakunnansairaanhoitopiirissä valtasi oli että EI! On jo niin levinnyt että annetaas nyt jokin ylläpitolääke ja kattellaan. Se vaan tuli omien aistimuksien mukaan. Ihminen jolle on juuri sanottu että kolme , saatat sinnitellä jopa 6..joku hullu on siinä pärjännyt kymmenenkin vuotta... Jos mä sanon sulle että laita elämäsi kuntoon sulla on aikaa kolme vuotta niin mitä sä teet?  Ensin menee kuukausia kun joka käänteessä sut valtaa ajatukset mukuloista.. jos niillä on ikää 3 ja 4 vuotta niin mikä on se selittämättömien itkukohtauksien määrä jotka vaan tulee kun ei ruoka maistu , ne ilmottaa joululahjatoiveensa ja halunsa mennä uimaan. Sä et tule olemaan mukana! Lapset=punainen vaate

Onneksi yhteiskunnalle en ole lähettänyt laskuja menetetyistä perheajoista , toteutumatta jäävistä haaveista enkä unelmien murskaantumisista.
No sittenhän mä olin tutkimuspotilaana Docrateksessa ja se ei maksanut veronmaksajille mitään. Kolme vuotta vapaamatkustajana , kukkana hoitohenkilökunnan kämmenellä..Kaipaan niitä aikoja. Olin ykkönen.
Nyt näiden kaikkien jälkeen olen TAYSissa saamassa jälleen kerran hiton kallista hoitoa.. 
Olen tullut maksamaan ihan sairaan monta sataatuhatta tälle yhteiskunnalle. (suomen hoitoarvio 900 miljoonaa) Enkä pyydä edes anteeksi. Me syöpäläiset (ja monet muut tautiset) ollaan sairautemme aikana ottaneet vastaan monenlaisia syöpähoitoja ja sitä kautta kehoon jäänyt myrkkyjen aiheuttamia sivuvikoja.  Raajat turpoavat niin ettei esim kädellä tee mitää. Kylmä ottaa leukaperiin niin ettei toviin pysty ruokaansa pureskelemaan , yleiskunnosta ei kannata edes puhua , kauppakassi painaa liikaa ettei ilman kipua saa sitä 10metriä kannaettua , annettavan hoidon lääkekatto tulee täyteen joka lasketaan sydämmesi vointia ajatellen , trompot laskee ku härän pylly , pelkäät öisiä verisuonen katkeemisia että heräätkö uniltasi tai uskallatko nostaa 10 kilon puulaatikon? Ethän tamppaa mattoja liian kovin? HB lähtee maatakietävälle radalle niin puhiset ja ähellän maitotetran korkin kanssa..Nukut ihan vääriin aikoihin.. mikä kaikki sotkee normaalin olemisen?
 Olet menettänyt naiseutesi , unelmasi  , tulevaisuutesi ja perheesi. Olet täynnä mömmöjä niin ettet edes kuole silloin kun syöpäläinen ilman yhteiskuntaa rasittavia hoitoja luonnollisesti kuolisi. 
Jos haluat voin vaihtaa osani sinun terveyteesi.
Meitä ei hyysätä vaan hoidetaan ihan niinkuin kaikkia sairaita muutenkin. Onneksi tauti ei aiheuta ikäviä hoitajien hakkaamisoireita kuten esim: hoidettava alzheimer-sairaus jai moni muu
 Niin eikä syöpä tartu!
En ole tätä sairautta tilannut miltään taholta (ebaysta olis tullut paaaljon halvemmaksi)enkä ole menettänyt yhtäkään yötä valvomiselle tullessani niin kalliiksi. Ja tiedän , kaikki me voidaan kuolla vaikka huomenna mutta kuinka mones osuus 5,5 miljoonasta mahtaa olla että sinnuun osuu?

EI KANNATA KADEHTIA

Sain tänään hoidon ja apua!!! Mun vieressä oli TAPPARAN-mies päästä varpaisiin ( mähän olen ÄSSÄT-fani vaikka suohon upottas) jonka vaimo oli opetellut kutomaan sukkaa. TAPPARA villasukkia. ONKO SUUREMPAA RAKKAUTTA? 

Aloin aina (terveenä) juhannuksena hyysätä joulua jokatavalla. Nyt en enää uskalla kun en tiedä onko se ilon vai surun aikaa. Lokakuussa uskallan irrottaa jarrut ja ajatella että olen mä täällä ainakin tänä jouluna ja isotkin mukulat tulee ja hitto jos ei tule lunta jotta voitais kattella tonttujen jälkiä kaikkien muloitten kanssa , viedä saunaan ämpärissä lunta ja pelata lumisotaa :) 
PS: TONTTU OVEA MEILLE EI TULE!


Nyt ei ole kuvia vaan tekstiä joka on hetken pänninyt. Pidän näistä syöpis jutuista nyt hetken taukoa ettette ihan kyllästy :)





keskiviikko 15. marraskuuta 2017

AMANDA Bssä TÄNÄÄN POSTIKULUTON PÄIVÄ

Hei vaan :)

AmandaBn verkkokaupassa on tänään postikuluton päivä! Näitä ihanaisia Anna-Mari Westin sisustustuotteita kannattaa tilata jo pukinkonttiinkin!
Muutama uutuus esillä:
Ihan super uutta on kissa ja koira aiheiset peltipurnukat. 

Löytyy kisu ja koiruus aiheisia tyynyjä ja muita aforismi tyynyjä. Niin pehmosia poskea vasten..valtavasti kortteja , sylitarjottimia , mukeja ym.ym..ja onhan tuolla putiikissa kaikkea muutakin


Käytä päivän etu hyödyksesi :)

tiistai 14. marraskuuta 2017

TOTUUKSIA

 MOIKKELISKOIKKELIS

Nappasin ihanaisen Annukan KOTONASI blogista seuraavanlaisen kerro itsestäsi jotakin. Jos haluut voit esittää mulle kysymyksiä kommenttilootas :)

Ookko sää valmis?

Herkku- ja inhokkiruokani.. Lidlin koskenkylän/saarioisten kanakeitto. Olen paljon yksin kotona ja tarviin jotain syötävää. Suolaista ja protskua. Kyllästyin pinnikseen ja olen hullaantunut tähän soppaan. Pikaista ja nopeaa. Ostin juur kaikki 5 lidlin hyllyssä ollutta kanakeittoa. Veikkaan ettei teollinen valmiskanasoppa vaikuta tahi ehdi minua muutenkaan listimään. Tuo oli siis herkkumaista niin ja me tehtiin eka joulukinkku jo pyhäinpäivänä. 7kg meni kahdessa päivässä!
Pahin on varmaan oisterit. En halua edes maistaa.


Harald ravintolassa suostuin mukaan Haraldin tulikasteeseen jossa piti nauttia puolen vuotta hapatettua haita. Sain diblomin.


 Kahviherkku, jolle sanon kyllä  Ne jotka minnuu yhtään tuntee tietää etten herkkukoriin sylje :)  Banofee on taivaallista , sitruunamarenkipiiras , Daimkakku.. Joskus töissä kun tytärkin oli samalla duunimestalla vein daimkakun kaffeelle. Siinä rouva otti ehkä noin 3mm palasen ja kehu kun on niin makkeeta jotta!! Mitä makeeta? Me syödään yhdeltä istumalta mukulan ku mukulan kans KOKO KAKKU! Ilman apuja!


 Ikean maljakossa jälkkäriä


 Kahviherkku, jolle sanoin ei.. No APPELSIINI daim kakku on ihan shaissee niin ja vihreet kuulat( joita vävyt jouluna aina antaa :) niin ne vihreekuulakeksit! En sitten tykkää!!

 Telkkariohjelma, jota katson.. Päivä alkaa holbycityllä sitten joskus jatkuu romantiikan nälkääni uppoavat esim: milanon naiset tai mikä se ny olikaan , kotiin takaisin alkaa pian..Sofian enkelit. Voi himputti miten mä jo poraan ennenkuin se alkaa ja silloinkin kun jakso loppuu..Mun sydän särkyy aina kohtalotovereista , muuten ihan kaameen sairauden iskemistä ihmisistä. Sitten tulee pelastavat enkelit ja saadaan koti asuttavaan kuntoon muiden läheisten kera. Porraan! Missäs meidän Sofian enkelit on? Meillä saisi kanssa tehdä remppaa muttei 2 ei niin täysillä käyvää pysty tekemään... 
Game of thrones..iloov..viikingit..oo... Päitä tippuu...
  Telkkariohjelma, jota en katso.. Kotimaisia tahi ulkolaisia lauluohjelmia. Enkä taatusti oopperaa! Kaikki paratiisihotellit ym..Enkä IKINÄ vi..n puhelinmyyjiä. Herrestsyykkelis miten sellasta kukaan on edes tuottanut??

 Inhokkisääni Tuulinen. Vilu unkee läpi kapisten luitteni niin ettei glögit saati 3 peittoa auta mitään!



 Lempisääni UUUUU..KESÄN LAPSI MÄ OON :) Aamukasteinen (paitsi menneen suven) auringonpaiste , valmiiksi jo lämmin sää , terde täynnä kukkia ja aamukaffe linnun (ai niin kisut kerttu ja kaarina)viserrys...Olen onnellinen



 Tästä menetän hermot... Porvoo. ENNALTAEHKÄISYN PUUTE! LIIAN KALLISTA????

Tänäpäivänä aika monestakin asiasta mutta nekin ovat ulkomaailmasta tulleita. Tokmannin kassa ei voi toivottaa asiakkaalle hyvää päivän jatkoa kun joku voi PAHOITTAA MIELENSÄ!! Mitä kettua? Mulla on sikahuonoja päiviä ja silti mun on pakko käydä asiakaspalvelu-paikoissa. Jos ja kun se kassa mulle hymyilee , sanoo jotakin ystävällistä hän on saattanut pelastaa mut juur synkiltä ajatuksilta.
 Postia ei tule enää tiistaisin..mutta silti se jakaja käy postilaatikon vieressä. Ihan hullua. Yhteiskunta on sairastunut.
 Paljon on pikkuasioita jotka menee läpi korvien . Noteeraan mutta elämä on liian lyhyt nalkuttamiseen ja kuulkaas..miesten kanssa eläen sitä sais tehdä paljon!


 Tästä rauhoitun... Metsä. Jos voittaisin miljoonia ostaisin metsää. En viitsi selitellä koska luulen suomalaisten ymmärtävän



 Kamalin ja paras aika vuorokaudesta. Hoidot pitävät huolen ettei kamalin ole aamu kun mä vaan herään vaikken aina tahtoisikaan nousta. Paras..kesällä se upea aamu ja se kun aurinko nousee..no olisko se kamalin hetki päivästä kun SE EI NOUSE!


Huonoin (surullisin) ja paras mieliala..  Koen sen syöpälääkärin vastaanotolla...empäs vaan kun lapsi käyttäytyy niin ettei hän minusta välitä biljoonasmilliäkään.
Paras..saadessani halauksen



 Kodin turhake Ostin joskus kotikutsuilta Amwayn esipesusuihkeen tai mikä se nt olikaan. Se oli kyllä "heitä rahas kankkulan kaivoon" ostos enkä edes yrittänyt käyttää loppuun vaan se päätyi suitsaitsukkelaan Lehden lavalle :)

 Kodin paras tavara Olen materialisti. Meidän kodissa on sairaasti kamaa. Esimerkkinä kerrottakoon seuraavaa: Ystäväni tuli kylään tuoden miehensä ekalle kyläilylleen. ENNEN kuin mies oli päässyt kynnyksen paremmalle puolelle ilmoitti hän: MINÄ EN AINAKAAN TULE TEKEMÄÄN MUUTTOA!!!
 On kovin vaikea nimetä parasta eli rakasta esinettä olematta tylsä:imuri.
Rakastan kaikkea maalaisromanttista JDL on <3

Vaate, jota en suostu laittamaan päälle no emmä alasti ainakaan viittis kulkee..en siksi ettenkö kehtaisi vaan en halua järkyttää mita ihmisiä leikellyllä ja muutenkin puutteellisella vartalolla..No onhan se nätti mutta hitookseen kuiva!


Lempivaatteeni Se himputin konmari sanoi että poista lempiverkkaris kun alat kohta näyttämään verkkareilta! Toisinsanoen minä katoaisin maailmasta. Kivat lämpöiset gollegehousut , villasukat , lötköttipaita..niin rento olo. Ehkä mä oon sen tähden niin sinisilmänen kun ei vaatteet purista. Tohon lisään pipon , jonkun takin , oman tai ukon ja valkoiset nokian saappaat kun lähen kyläkaupalle sosiaalikaffeelle.

 Mitä se konmari muka tietää mittään!!

 Haju, jota en kestä  Ukkokullan perjantai pitsat!! Se on atrian läpyskä joka täydennetään jauhelihapihveillä , metukkasuikaleilla , homejuustolla ja normijuustolla. Sitten nautitaan mikrotuoreena ja KOKO kämppä HAISEE!!



 Parhaita tuoksuja Ruusu siellä ruusu täällä ja Laveran ruusudödöä kainalossa. Ihanin tuoksu maailmassa.Sitten tulee pionit , jasmiinit , hyasintit... Rakastan myöskin kukkia. Tänä kesänä en jaksanut puutarhassani tehdä oikein mitään. Oma jaksamiseni ja saamattomuuteni teki minut surullistakin surullisemmaksi.


 Kamalin luonteenpiirre ihmisellä Kaksnaamasuus. Jos on jottai ni kysy äläkä kyräile tai pakoile tai puukota selkään kun jottain luulet!

 Paras luonteenpiirre ihmisellä Ei ole auttavaisuus koska moni ei osaa sanoa ei eikä sitten jää kotiaikaa kun auttelet koko kylää. Mutta mentävä on kun kutsu käy! Eikö?
 Se ei ole anteliasuus koska silloin ei pennisi pesää tee ainakaan omaan taskuun. Mutta voitko olla antamatta sille joka sitä oikeasti tarvitsee tai ei edes tarvi? Joskus kassalla papparainen laitto kaikki kolikkonsa kehiin mutta laskusta jäi 5 senttiä puuttumaan! Siinä jonon kasvaessa rupesin kaivamaan kukkarosta puuttuvaa kolikkoa. En ihan ehtinyt ojentamaan kun pappa tarjos 100€  josta ostokset sitten maksettiin.
Tai yks kerta säästömarketin kassajonossa kun eessä oli hapsutukka puoli hampaaton mummeli jonka kärryt turpos koiran ja kissan ruokaa. Tais sillä olla saipoopalakin. Ostoksista jäi puuttumaan 6€ ja mummu lappamaan tavaraa pois. Millään olisi malttanut eläinten ruokia antaa niin palautti "ihmisen" ruokia. Pyysin ukkokullalta rahaa ja sainkin 10€. Annoin sen kassalle joka löi summan kassakoneeseen ja anto mummulle 4 € takas! Mummu ei tajunnu että hän saa KAIKKI ostokset ja vielä rahhaa takasinkin ja kuulkaa kun asian tola hälle selvis..ei ole kukaan koskaan ennen ollut tippa silmässä meitä kiittelemässä. Myös kassajonosta saimme kiittelyitä. Mummun 6€ makso meille 10€ mutta sydän oli lämmin.
Eikö ihmisen paras piirre ole emmä tiedä... 
Jollakin suuri sydän
 jollakin se on märäntynyt.


Mulla on yks juttu joka minnuu korventaa aika pahasti ja avaudun siitä sitten tuos jossain kohtaa...

Kirjuutellaan!

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

ITSEÄNI OLEN KIITTÄNYT...

JA KIITOSTA ON RIITTÄNYT :)


No tosiasiassa minusta tuntuu että nimekseni tai ainakin tunnusbiisiksikseni olisi voinut ja voisi kuulua TOHELO JA TORVELO :)
Joskus vaan tuntuu siltä että kun sun pitäis olla se talon fiksuin ihminen , äiti joka tietää kaiken , niin jotenkin harmaat aivosolut vaan ei rullaa...
Tänään ei ole ollut sellaista hetkeä vaikkakin lääkäri perjantaina sanoi aivomöttien lisääntyneen..eikä niille nyt kuule oikein voida tehä mitään...
Kyllä mä sen tiesin. Päätä on särkenyt sillai erilailla kuin teinivuosina. Naskalilla on käynyt Ilmari-perkele minnuu tökkimässä. Nakkiihan tuo tuolla edelleen mutten mä nyt jouda sellasia pohtimaan. Sitten lääkehoidon päälle sain pari pussia verta kun HB oli 81. Tayssissa tiputtivat omaan tahtiin ilman tippalaskuria ettei kallisarvoiset punasolut menis rikki. Jotta saisin kaiken hyödyn ja jaksaisin nousta soffanpohjalta jossa muuten kattelin Vera Stanhopee nähden pelkän alun! JÄNNÄ! Voin katsoa vielä toisen kerran ja kolmannen jaa jaa..
Tayssiin lähdin klo 7.30 ja tulin 20.30. En saanut kelalta ylityökorvauksia!!

Airam

Päivän otsikko viittaa siihen..no oonhan mä sanonut mulle että vaikka sulla Lis-Birgit onkin niin kamala nimi niin oot sä vaan Bikke hyvä! 
Aina en vaan tiedä missä asiassa mutta kyllä kai joka päivälle jottain pientä kivvaa eksyy..Vaikka sairaan maukas nakkisoppa! Nakkeja vaan ja kasvissuikale pussi kaupan pakkasesta. Lihalientä ja taas mun vatta paukkuu :) Aikaa kului 2 min valmisteluihin kun pilkkosin sipulia mukaan..pääsisköhän kokkisotaan näillä taidoilla?

Ninnimoi

Anna-Mari West

Tai sitten s-marketilta jouluruusu hintaan5.95€ vai?(kuolemaan..on niin hitsin vaikea kasvi) Oliks tuo edullinen? Luulen niin. Tein siis hyvän panostuksen 2 viikon kukkaiselämälle! 



Se on niin nätti vaikkei nuput vielä olekkaan auenneet mutta tuo lupauksen no en mä sitäkään tiedä. Siitä joulustako?
Eikun taas mä eksyin asiasta. 
Hommahan menee siis niin ettei sitä aina tavallaan tajuakkaan ketkä kaikki sun tukena on. Lähellä taikka kaukana. Sitä vaan kuvittelee ettei kukaan tykkää eikä kukaan välitä tai että kun se Bikke nyt on ollut sillai hiljaa niin ihan hyvin sillä menee. Ja voin mä sanoakkin että kaikesta huolimatta Sitkeä taipuu ei taitu. 

Littlebit desing

Tämäkin tuli ihan puskista. Siellä minnuu Virpi ja Mira aatteli. Ja vielä ihan yhdessä! Tai kun mä kuivaan mun köökkihommissa kastuneita kätösiäni tuohon Riitan tuomaan Suvimarjassa myytävään Jokipiin keittiöpyyhkeeseen.. 


Oltiin siellä muuten yks ihana jos tänäkesänä säidensä puolesta sellaista hetkeä olikaan niin viikonloppu mökkeilemässä. Kauniit maisemat , maukkaat ammuhampurilaiset , hitsin komeita sonneja ja tietty Suvi :)
Siinä mä mietin näitä ihania ystäviäni jotka vaan tuolla jossakin on. Joskus postista tipahtaa ylläripostia. Ilonan joulukirjaa tahi kortti..
Ne jotka on läsnä..ne jotka hakee poikia uimaan..Sosiaalikaffeet kyliksellä...

Me jätetään kaikenlaisia maamerkkejä itsestämme niin ettei edes tajutakkaan missä , milloin ja kuinka suurella äänellä. Ei se taida olla tuulesta temmattu sekään idea jotta elämä kantaa! Jos sen vaan huomais...
Arvakkaas mitä mä tässä samalla teen? Opettelen kirjottamaan pitempiä värssyjä saati 3 sanan pikkujuttuja ja sitten piste. Olen kattellut mitenkä Kirsi vaan loruttelee ja liruttelee ja aatellut että vitsit kun tollai tulis tekstiä...Millai se itekkään pysyy kaiken tuon takstinsyötön perässä?


En mä muista teitä joka päivä saati joka kuukausi kiittää mutta mahtavaa että on joku jossain..kylläs tiätte!