UA-39839136-1

perjantai 17. marraskuuta 2017

KANNATTAAKO SYÖPÄPOTILASTA HOITAA


 TÄTÄ KANNATTAA POHTIA!

Rintasyöpä arpalippu osui kohdalle 2009. 38 vuotiaana , 5 lapsen äitinä.
Sain rankat hoidot jotka kuluttivat yhteiskunnan varoja ehkä sellaisen 40 tonnia. Olin kipeä kuin taivas jotenka olin myöskin saikulla. Maksoin siis silläkin tavalla tuhottomasti työnantajalle sekä kelalle. Yhteiskunnalle! Tavallaan paranin ja sain terveenpaperit 2010. Olin onneni kukkuloilla. Olin pärjännyt hoitoihin nähden hyvin mitä nyt kotiin ajaessani jouduin lennosta ajamaan pientarelle ja oksensin ovenravosta. Nukuin viikon enkä oikein ottanut osaa perheen rientoihin. Silmät kuivui luomiin kiinni , kakki lähti ihan väärään suuntaan , suuhun sain rakkuloita , jalkapohjat tykkäs kyttyrää..
Onneksi oli mummu. 
Se parjattua anoppikaartia edustava ruokkija :) 
Olin poissa pelistä joka kolmas viikko. Riipaisi syvästi kun pienet lapseni kutsuivat minua mummuksi. Olinko siis menettänyt syövälle äitiytenikin?
Kaikkien näiden kärsimysten jälkeen  saatoin suunnitella taloremppoja , uusia kuvioita , näin sieluni silmin kolmen vuoden päähän kuinka kukkapenkki kukoistaa tuossa uudessa kohdassa joka nyt kohtapian siihen pykätään..  Menin takaisin töihin ja riemuitsin. 
Vuoden verran. 
Sitten alkoi selkäsäryt mutta sinnittelin töissä ja epäilin välilevyn pullistumaa. Ramppasin työterveydessä ja hierojalla kunnen fysioterapeuttini sanoi että historiasi tuntien mene sinne onkologiselle!!
Se siittä terveestä sitten. lmari oli levinnyt joka puolelle ja saanut oman Kaarinansa ja sata kakaraa. NYT mä vasta kalliiksi tulinkin! Uudet hoidot , maksusitoumuksia TYKSiin , kalliita kuvauksia ja sikakalliita neulaspiikkejä ja mitä kaikkee sain..Ei ehkä 100tonnia riitä!
Kannattiko mun hoitaminen? Kannattaako se edelleenkään?
Tunne joka minut satakunnansairaanhoitopiirissä valtasi oli että EI! On jo niin levinnyt että annetaas nyt jokin ylläpitolääke ja kattellaan. Se vaan tuli omien aistimuksien mukaan. Ihminen jolle on juuri sanottu että kolme , saatat sinnitellä jopa 6..joku hullu on siinä pärjännyt kymmenenkin vuotta... Jos mä sanon sulle että laita elämäsi kuntoon sulla on aikaa kolme vuotta niin mitä sä teet?  Ensin menee kuukausia kun joka käänteessä sut valtaa ajatukset mukuloista.. jos niillä on ikää 3 ja 4 vuotta niin mikä on se selittämättömien itkukohtauksien määrä jotka vaan tulee kun ei ruoka maistu , ne ilmottaa joululahjatoiveensa ja halunsa mennä uimaan. Sä et tule olemaan mukana! Lapset=punainen vaate

Onneksi yhteiskunnalle en ole lähettänyt laskuja menetetyistä perheajoista , toteutumatta jäävistä haaveista enkä unelmien murskaantumisista.
No sittenhän mä olin tutkimuspotilaana Docrateksessa ja se ei maksanut veronmaksajille mitään. Kolme vuotta vapaamatkustajana , kukkana hoitohenkilökunnan kämmenellä..Kaipaan niitä aikoja. Olin ykkönen.
Nyt näiden kaikkien jälkeen olen TAYSissa saamassa jälleen kerran hiton kallista hoitoa.. 
Olen tullut maksamaan ihan sairaan monta sataatuhatta tälle yhteiskunnalle. (suomen hoitoarvio 900 miljoonaa) Enkä pyydä edes anteeksi. Me syöpäläiset (ja monet muut tautiset) ollaan sairautemme aikana ottaneet vastaan monenlaisia syöpähoitoja ja sitä kautta kehoon jäänyt myrkkyjen aiheuttamia sivuvikoja.  Raajat turpoavat niin ettei esim kädellä tee mitää. Kylmä ottaa leukaperiin niin ettei toviin pysty ruokaansa pureskelemaan , yleiskunnosta ei kannata edes puhua , kauppakassi painaa liikaa ettei ilman kipua saa sitä 10metriä kannaettua , annettavan hoidon lääkekatto tulee täyteen joka lasketaan sydämmesi vointia ajatellen , trompot laskee ku härän pylly , pelkäät öisiä verisuonen katkeemisia että heräätkö uniltasi tai uskallatko nostaa 10 kilon puulaatikon? Ethän tamppaa mattoja liian kovin? HB lähtee maatakietävälle radalle niin puhiset ja ähellän maitotetran korkin kanssa..Nukut ihan vääriin aikoihin.. mikä kaikki sotkee normaalin olemisen?
 Olet menettänyt naiseutesi , unelmasi  , tulevaisuutesi ja perheesi. Olet täynnä mömmöjä niin ettet edes kuole silloin kun syöpäläinen ilman yhteiskuntaa rasittavia hoitoja luonnollisesti kuolisi. 
Jos haluat voin vaihtaa osani sinun terveyteesi.
Meitä ei hyysätä vaan hoidetaan ihan niinkuin kaikkia sairaita muutenkin. Onneksi tauti ei aiheuta ikäviä hoitajien hakkaamisoireita kuten esim: hoidettava alzheimer-sairaus jai moni muu
 Niin eikä syöpä tartu!
En ole tätä sairautta tilannut miltään taholta (ebaysta olis tullut paaaljon halvemmaksi)enkä ole menettänyt yhtäkään yötä valvomiselle tullessani niin kalliiksi. Ja tiedän , kaikki me voidaan kuolla vaikka huomenna mutta kuinka mones osuus 5,5 miljoonasta mahtaa olla että sinnuun osuu?

EI KANNATA KADEHTIA

Sain tänään hoidon ja apua!!! Mun vieressä oli TAPPARAN-mies päästä varpaisiin ( mähän olen ÄSSÄT-fani vaikka suohon upottas) jonka vaimo oli opetellut kutomaan sukkaa. TAPPARA villasukkia. ONKO SUUREMPAA RAKKAUTTA? 

Aloin aina (terveenä) juhannuksena hyysätä joulua jokatavalla. Nyt en enää uskalla kun en tiedä onko se ilon vai surun aikaa. Lokakuussa uskallan irrottaa jarrut ja ajatella että olen mä täällä ainakin tänä jouluna ja isotkin mukulat tulee ja hitto jos ei tule lunta jotta voitais kattella tonttujen jälkiä kaikkien muloitten kanssa , viedä saunaan ämpärissä lunta ja pelata lumisotaa :) 
PS: TONTTU OVEA MEILLE EI TULE!


Nyt ei ole kuvia vaan tekstiä joka on hetken pänninyt. Pidän näistä syöpis jutuista nyt hetken taukoa ettette ihan kyllästy :)





44 kommenttia:

  1. Voi Birki 💔❤️😘😳😢😢😢

    VastaaPoista
  2. Sä oot niin hoitosi ansainnut ❤️ Toivon todella, että se oikea lääke vielä keksitään, jotta voit suunnitella vielä monta joulua. Ainakin yritän omalta osaltani auttaa rahoituksessa kuukausilahjoituksilla Syöpäsäätiölle.
    Tiedän itsekin tulleeni järjettömän kallliiksi vakuutusyhtiölle ja joskus mielessä vilahtaa, että olisiko siellä vältetty yhdet yyteet ilman minua, mutta onnekseni pystyn jättämään nuo ajatukset taka-alalle.
    Haleja ja voimia joulun odotukseen <3

    VastaaPoista
  3. Voi birgi voiko tota asiaa enää paremmin sanoa, mutta hyvä että ihmiset saavat tietää että mitä kaikkea se syöpään sairastunut saa kokea ja joutuu kestämään hoitojen lisäksi. Minä menen ihan sanattomaksi tällaisen edessä kun ei pysty edes kuvittelemaan.Olet kyllä rohkea ja tavallaan viisaskin ,kun kerrot niin avoimesti mitä tämä Ilmari on elämästäsi tehnyt.,niin kateelliset saavat mennä nurkkaan häpeämään.

    VastaaPoista
  4. Sanattomaksi vetää, mutta voimia ja pieniä ilon hetkiä sinulle 😍

    VastaaPoista
  5. Voi Bikke kulta, olet tämän blogisi kautta jakanut iloa ja lämpöä meille ns. terveille. Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja iloa ja kaunista, jos voisin antaisin Sinulle terveyttä ja onnea biljoona kilotonnia.

    VastaaPoista
  6. Sinä olet hoitosi ansainnut!! Kuten kaikki muutkin!. Maksakoon mitä maksaa, eikä sitä voi rahalla kaikkea mitatakaan. Kyllä noita vakuutusmaksuja, ja kelamaksuja jne maksetaan ihan tarpeeksi, sun muita verojakin. Pääasia on että se mitä saat se myös sinua auttaa. Rankkaa on ollut sinulla, voimia lähetän!!
    Hyvä että sait purettua mieltäsi, meillä ei ole tonttuovea, meillä on pukinmentävä ovi!! :)

    VastaaPoista
  7. Bikke 💚nyt ei ole sanoja, tuli sellainen myllerrys, miten elämä on niin himputin epäoikeudenmukainen. Ehkä kaiken vielä jotenkin kestäisi, mutta lapset. En kyllästy juttuihisi, asioista niiden oikeilla nimillä tuleekin puhua, yhteiskunta liikaa välttelee, himmaa, siivoaa ikävät asiat pois. Sinä et ole ikävä, vaan super💓💓💓 toivon että joulusta tulee täydellinen. Lämmöllä Tiia

    VastaaPoista
  8. Nyt oli pakko kyynelehtiä, Bikke, mutta sydänsydänsydän

    VastaaPoista
  9. Terävää tekstiä ja täyttä asiaa!!!

    Joulu. Niin joulumaanikolle joulu on se suurin kaikista. Sain tänään tietää, mistä päivästä olen hetken poissa pelistä ja aloin laskea, mitä kaikkea sitten jaksan jouluna laittaa ja kuka laittaa muut: No Lumimies, ihana vävy ja tytär. Koirat nukkuvat ip-nokoset mun kanssa. Piti kerätä nyt vain kuntoa ennen kaikkea tuota, mutta sain yllättävän illalliskutsun ja raotin hieman simpukkaani ja vastasinkin, että 'kyllä minä tulen, kiitos!' Eli hyvää ruokaa, seuraa ja viiniä ennen kuin taas ei saa tehdä mitään pariin viikkoon ja kaiken ylitse, ei saa istua, ettei tule trovtusta. Näen jo itseni seisomassa joulupöydän vieressä ja välillä teen pienen kierroksen:)

    En ole sisupussi, kuten sinä, vaan olen fragile, hauras ja särkyvä. Elämänjanoni on vain niin kova, kun olisi vielä niin monta kivaa juttua tekemättä ja odottamassa.

    Kiitos tästä jutusta<3 Ja kaikkea hyvää<3

    VastaaPoista
  10. Ansaitset hoitosi, voimia sinulle ja kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  11. ❤️ Sinä, jos kuka olet hoitosi ansainnut nyt ja jatkossakin. Olet rohkea ja hyvä ilmaisemaan asiat, niinkuin ne on.
    Kuulosti aivan siskoni ”puheelta”, joka menehtyi kaksi vuotta sitten, juuri ennen joulua. Hän kävi läpi muuten saman, mut ei ollut missään tutkimuksessa.
    Näihin sinun postauksiin ei kyllästy, lukiessani näitä toivon voimia, kyynelsilmin, Sinulle, niin koskettavaa 😢 Ehkä käyn siskoni juttua vielä tässä samalla läpi.
    Sinulla on ihana perhe kantavana voimana lähelläsi 💕
    Kaikkea hyvää, voimia ja auringon pilkahduksia päiviisi tai edes sitä tunnelmallista kynttilän valoa 😍
    Päivi

    VastaaPoista
  12. Olet aivan oikeassa, sinun ei tarvitse ajatella hoitojen hintaa. Kyllä sanattomaksi veti. Hyvää vointia sinulle! Kerro vain syövästä, jos siltä tuntuu. Eihän ole pakko lukea, jos väsyttää. Hyvää joulun odotusta sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  13. Kyllä sinä hoitosi olet ansainnut Voimia sinulle. Hyvää viikonloppua )

    VastaaPoista
  14. Tsemppiä ja voimia, Bikke! Olet totisesti hoitosi ansainnut. Toivon, että saat ihanan perhejoulun.

    VastaaPoista
  15. Rakkautta sinulle <3

    VastaaPoista
  16. Sie oot Birgit tehnyt niin pitkän matkan Ilmarin sen emännän ja mukuloiden kanssa että tän yhteiskunnan rahat on ihan sivujuoni ja just tarkoitettu että jos mitä hoitoa on saatavilla niin se annettakoon. Kukaan näitä syöpiä ei itellen haluais ei ne rahakirstun vartijatkaan.Hyvillä mielin kohti huomista sulle toivottelen.

    VastaaPoista
  17. Voi Bikke - elämä on epistä ja jos joku tulee mulle vielä joskus sanomaan, että ei kukaan saa enemmän kuin jaksaa kantaa, niin saatan motata vaikken väkivaltainen olekaan. Kyllä saa - joillekin vaan kasataan kuormaa yli sen, mitä kenenkään pitäisi joutua kantamaan. Sulle näin on käynyt ja jos joku sille hintaa laskee, niin ottakoon ensin sen kuorman. Ei ole hintalappua ihmisen elämän hetkelle, päivälle tai vuosille. Ei. Joka hemmetin hetki on yhtä arvokas. Rahaa palaa tässä yhteiskunnassa turhuuksien turhuuksiin ja jos vaikka alettaisiin ensin laskea niitä optioiden saajien palkkioita ennen kuin puututaan toisten sairauden hintaan! Saattaisi tässä maailmassa ne lääkkeet syöpäänkin löytyä, jos jätettäisiin muutama sota sotimatta ja tasattaisiin vähän noita rikkauksia.
    Sulle toivon vaan kaikkea hyvää ja kaunista. Ja sitä joulua. Sulle ja sun perheellesi <3

    VastaaPoista
  18. Olen lukenut blogiasi; hienosti ja osuvasti kirjoitat. Itse menetin puolisoni keuhkosyövälle, joten tiedän omaisten tuskan. Kaikkia parantavia voimia toivon sulle <3

    VastaaPoista
  19. Tsemppiä sinulle, hienoa että jaksat, <3 kyllä sitä rahaa palaa niin paljon turhaan, syöpähoidot ei ole turhia, Kukaan ei valitse sairastumistaan syöpään <3 <3

    VastaaPoista
  20. Sä oot voimakasnainen ♡ Halauksia ja kohti ihanaa joulua ♡

    VastaaPoista
  21. Vaikka hoidankin syöpäpotilaita päivät niin silti en tiedä miltä se teistä sairastuneista tuntuu. Kamalalta, epäreilulta, varmasti kaikkea mitä vain sanoa voi. JOskus mietin kun viimeiseen asti kuvaamme potilaita vaikka he ovat jo tiedottomina sängynpohjilla, että eikö ihminen saisi jo rauhan (tiedätkö mitä tarkoitan?? en siis tarkoita etteikö ihmistä saisi hoitaa vaan sitä että ihminen ansaitsee kyllä jossain vaiheessa jo levonkin sekä rauhan).
    Suru ja väsymys näkyy monesti potilaan kasvoilta, silti he joka kerta jaksavat kiittää ja olla kiitollisia saamastaan hoidosta. Mutta tiedätkö ketkä ovat pahimpia valittajia, kitisevät siitä kun kuvausajat venyvät ja he joutuvat odottamaan, no ne jotka ovat terveitä tai ainakin melkein terveitä. SIlloin ketutus on niin korkealla että joskus tekisi mieli vetää lättyyn. Monesti valittajat unohtavat millaista työtä me teemme, kiireistä, raskasta sekä hyvin vähän arvostettua ja kiitoksena saamme kasan valituksia niskaan. Onneksi on myös ne ihanat potilaat joiden vuoksi tuota työtä teenkin.
    JAksamista ja ihanaa viikonloppua sinulle (ja anteeksi avautuminen näin hoitajan näkökulmasta).

    VastaaPoista
  22. Mitä turhia mitään taukoja pitämään, jos tämä vaan yhtään helpottaa, niin anna tulla vaan. Ne joita kylläsätyttää, voivat vaihaa "kanavaa".
    Haleja sinulle♥

    VastaaPoista
  23. Ei elämälle ole hintaa eikä se ole aina oikeudenmukainen.Älä yhtään mieti hoitojen hintaa,olet ne todella ansainnut!! Toivon sulle voimia ja hyviä hoitoja.Olet usein ajatuksissani vaikka ei me tunneta,blogia olen seurannut.

    VastaaPoista
  24. Kyynelten läpi, kiitos sinulle niin paljosta. Taivaan Isän siunausta sinulle ja perheellesi. tv Liisa

    VastaaPoista
  25. Koskaan ei voi tietää kuka meista huomenna sairastuu.Kaikki hoidot ollaan ansaittu.Tiedän, paljon pienemmällä kokemuksella että rankkaa on sinulla.Tässä kun välillä suren omaa""rundiani on nyt hyvä ajatella että asiat on kohdallani paljon papremmin.Semppi halit luoksesi.Olet rohkea nainen.

    VastaaPoista
  26. Kaikki tunteet on sallittuja!<3
    Kun äitini halvaantui aivoverenvuodon seurauksena, olin hetken jotenkin vihainen, kun matkalla sairaalaan päivittäin katselin kaupungin hulinaa. Kaikki ihmiset vasn kiirehtivät ja jatkoivat pokkana touhujaan kuin mitään ei olisi... ja mulla sydän huusi tuskaa ja apua hädissään, maailma tuntui epätodelliselta.
    Muut teinit olivat miljoona valovuotta kaukana, minä kypsyin siinä muutamassa päivässä.
    Tuli perhe, vastuu itsestä, toisista, ruoanlaitto, sihteerihommat yrityksessä, omat ja toisten pyykit, opiskelu, ison omakotitalon siivous, huoli ja vastuu, omaishoitajuus. Kirjoitin lasjan suvun joulukortit ja mietin silmät kiinni mitä siinä äidin joulupöydässä olikaan; onnistuin ja tein joulun, äidillä kyyneleet silmissä tajusin et tunsi itsendä pieneksi ja voimattomaksi, tarpeettomaksi!! Että voikin mennä pieleen!! Vajaampi onnistuminen olisikin ollut parempi!, tiedä sitten näitä, sydänverellä stressattu kuitenkin...
    Järjestin pyöreät juhlat ja ja ja lakkiaiset ja ja ja huhhuh. Työkaverit kannustivat ja tunnustivat, auttoivat jaksamaan, ihmettelivät tietämättömät asiakkaatkin miten voi olla kakskymppinen niin kypsän oloinen ja niiin iloinen ja valoisa, ja se työkaverin hymy ja silmänisku....
    Selvitty on oma perhe perustaen ja edelleen jelppien. Raskasta, ihanaa. Omat sairaudet lyö aina alas ku just paistais aurinko... mut aina vaan läpi harmaan kiven.. sisulla, elämän rakkaudella, muksujen voimalla....
    Niin kauan kuin täällä ollaan, rakkaus jää, välitän ja tsemppaan, saan voimaa itsekin kun tuuppaan toisia eteenpäin, kaipa siitä sitten jää pohjalle se kuitenkin hyvä olo, niinkuin minullekin, omasta äidistä, murunen joka kantaa ja pysyy, vaikka välillä tunne ottaa vallan.
    Rakasta perheaikaa sinulle, ei haittaa vaikka olisi ”vajaatakin” kyllä se äiti on aina äiti, aina.
    Ja pusyy, siellä sydämessä.
    Tsemppiä ja voimia.
    Huomiseen. Aina nyt tänään ja huomiseen:)

    VastaaPoista
  27. Voi Bikke❤ Olet kyllä hoitosi ansainnut, älä käytä voimiasi tuollaisten asioiden murehtimiseen. Elämä vaan on niin epäreilua.
    Olet upea voimnainen ja ihana äiti!
    Toivon sydämestäni teille monia lumisia rakkauden täyteisiä jouluja❤

    VastaaPoista
  28. Sen vuoksi meillä on sivistysvaltio ja verotus, että tälläisistä asioista ei yksilön tarvitse kantaa huolta. Muutoin tilanteesi vie sanani. Toivon teille kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  29. Kyynelin luin tekstiäsi.. Voi Bikke.. Ei ihmiselolla ole hintaa, olemme ainutkertaisia ja arvokkaita, myös sinä Bikke. Ihan joka ainoa sairas on hoitonsa ansainnut. Miten rukoilenkaan, että hoitosi purisivat ja olisit ilonamme vielä piiitkään! Enkelin sipaisua sulle toivoen, Saikku

    VastaaPoista
  30. No voi ny hemmetti!! (tekis mieli kirjoittaa ihan toisenlainen sana). Ei kenenkään elämällä voi olla hintalappua! Eikähän noi summat ole yhtään mitään siitä, että se käytetään jonkun elämän pelastamiseen. Sen verran tässä on tullut veroja pitkän työhistorian aikana maksettua ja vaikka välillä niistä tulee kitistyäkin, niin jos johonkin haluan rahani korvamerkitä, niin se on justiin kaikki tämä, mistä kirjoitat. Sitä kun voi meistä kuka vaan olla se, jolle jää MustaPekka käteen ja onkin yhtäkkiä se, joka tarviikin itse apua. Että hävetkööt ihan kaikki, jotka vähänkään kyseenalaistaa hoitojen kannattavuutta ja miettikööt omaa napaansa pidemmälle. Voi prkleeen prkl sentään, että pistää vihaksi. Niinkuin kaikki se, mitä olet joutunut kestämään. Ei me tavalliset vellihousut voida kuvitella puoliakaan siitä kaikesta, vaikka kuinka yritetään ja toivotaan, että voidaan.

    Mutta minä sanon, että tästä joulusta tulee ilon joulu ja sen jälkeen niitä tulee pötkössä vielä paljon lisää. Se on jämpti niin <3

    VastaaPoista
  31. Kyllä minuakin riipii, kun puhutaan elintärkeistä hoidoista ja rahasta. Punnitaan, että onko hoidon antaminen enää kannattavaa jne... Piru vie. Kyllä on. Niin kauan kun ne vähänkin auttavat ja henkilö itse haluaa ja jaksaa... Kaikilla täytyy olla oikeus hoitoihin!

    Ja sinä sinnikäs ihana ihminen, minun idoli, kirjoita! Pura mielesi, kaikki, aina kun siltä tuntuu. Me jaksamme lukea. Olla henkisenä tukena. Olemme sinua varten. Olet mielessämme ja rukouksissamme.

    Olet ihmeellinen. Sinusta saa voimaa ja uskoa siihen, että kannattaa yrittää jaksaa ja kestää synkkinäkin hetkinä...

    Halauksia Sinulle ja kauniin valkean Joulun odotusta!

    VastaaPoista
  32. Sä olet nainen puhdasta kultaa eikä yksikään tuhatlappunen ole tuhlattua jos se käytetään sinun auttamiseen! Lovetan! ❤️

    VastaaPoista
  33. Kiitos Bikke kirjoituksestasi <3 Sinulla on lahja pukea tuntojasi sanoiksi ja kirjoituksillasi vaikutat monien ihmisten elämään. Puhut myös niiden puolesta, jotka eivät pysty tai jaksa. Olet rohkea esikuva monille.
    Älä mieti ollenkaan hoitojesi kustannuksia! Ne rahat eivät ole keneltäkään pois, sillä raha ei maailmasta lopu (ja kuinka epäoikeudenmukaisesti se onkaan jakautunut).
    Mutta sitä ei voi rahassa mitata, että mitä lapsillesi merkitsevät ne kaikki hetket, jotka hoitojen ansiosta voit heidän kanssaan edelleen viettää tässä elämässä. Toivon sinulle ihanaa valkeata joulua rakkaimpiesi kanssa <3

    VastaaPoista
  34. Kaikki hoidot olet ansainnut, niin kovin paljon turhempiin asioihin syydetään surutta yhteiskunnan rahoja. Olet ihan uskomaton nainen, ihailen voimaasi ja positiivisuuttasi. Toivon sinulle ja perheellesi ihanaa joulua ja paljon voimia jatkoon. Voimahalaus ja enkeleitä vierellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Make finnish people great again!
      Suomen pitäisi panostaa omiinsa, jotta olisi joku kulttuuri, joka säilyisi jatkossakin!
      Mikä ihme siinä on, että emme saa puhua ylpeänä suomalaisuudesta, mutta kaikki muut hehkuttavat ja vetoavat aina tilaisuuden tullen kultturellisiin syihin. Suomalaisuus, Suomen Naiset! Hyvä me!
      Jokainen äiti, isä, lapsi hoitonsa ansainnut.
      Omistaan huolta pitävä yhteiskunta voi jatkua vain pitämällä omistaan huolta, heh ja huh miten helppo yhdistelmä.
      Ollaan ylpeitä juhlavuonna, mitä maamme on saavuttanut ja näytetään se kehitys siinä, että autetaan kun joku kompuroi, pystyyn ja voimiinsa. Eihän me tiemaksujakaan kerätä piskuisessa kylän kokoisessa maassa rakentaaksemme valtateitä suurvalloille.
      Pohjoismaat ovat puhtaita luonnoltaan ja sydämeltään, vaalitaan sitä ja näytetään että täällä ei ketään putoa omaan kuoppaamme, kaveria ei jätetä!<3

      Poista
  35. Voi mitä oletkaan saanut kokea. Varmasti olet ansainnut hoitosi. Aina ei voi vaan laskea hintaa kaikelle. Toivon, että saat nähdä vielä monta joulua. Rankkoja ovat nuo ajat varmasti koko perheelle <3

    VastaaPoista
  36. Ihan varmasti kannattaa hoitaa. Tässä olen nyt itse reilun 1,5 vuotta käynyt yhteiskunnalle todella kalliiksi. Ihan niinkuin meidän 4v syöpäläinenkin.

    VastaaPoista
  37. Olen niin vihainen, kun lasketaan kuinka paljon erikoissairaanhoito kunnille maksaa. Maksaa mitä maksaa, jokaisen kuuluu saada hoitoa olipa sairaus mitä tahansa. Piste.

    Osaat kertoa asioista rehellisesti, tykkään tyylistäsi ja käyn usein lukemassa mitä sinulle kuuluu. Nyt kuitenkin pahoitin mieleni. Isälläni syöpä uusiutui, mutta hoitojen jälkeen ollaan jo voiton puolella. Toivossa eletään, ettei syöpä uusiudu taas vuoden päästä. Pari viikkoa sitten isä sai lisäksi alzheimer-diagnoosin. Niitä hakkaamisoireitako tässä nyt sitten odotellaan eli pahempaa tulossa kuin mitä jo koettu ? Oot fiksu nainen, en odottanut sinulta tällaista vertausta.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ! toivottelee isin tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuin kokemuksesta. Isoäitini kuoli kolarissa isoisän kyydissä.
      Hänelle iski altsu ja tuli väkivaltaiseksi. Toivottavasti ei sinun isäsi
      Omani kuolikin jo reilu 10 vuotta sitten

      Poista
  38. Kuule, tässä mietimpä mitä mietin, mutta mun puolesta saa maksaa yhteiskunnalle ihan mitä vaan. Pääasia, että saat hoitoa ja kunnon hoitoa , vaikka sitten sillä kalliimmalla hinnalla.
    Yhteiskunta heittää niitä varojaan niin paljon sellaisiin asioihin joihin todellakaan ei kuuluisi maksaa penniäkään. Sairaanhoitoon, vanhuksiin ja lapsiin saisi laittaa vielä enemmän. Sairaanhoitohan se on mistä aina tingitään ja kitistään, mutta... sun kohdalla ei todellakaan näin saa olla! Syöpäpotilaiden pitää ja täytyy saada hoitoa siinä missä muidenkin! ��
    Tsemppiä , haleja, suukkoja, vointeja ja kerta kiellon perään haleja vielä isoooo kasa!

    VastaaPoista
  39. En ole pitkään aikaan muistanut katsoa blogiasi. Ihanaa, että olet saanut hoitoja ja toivon sinulle kaikkea hyvää, vaikka lääkärit eivät lupaisikaan parantumista. Toivoin ihmeitä äidillenikin myös loppuun saakka. 2011 lähti hän kuitenkin. Taistelutahtoa! Olet arvokas!

    VastaaPoista

Ilahdun pienistäkin sanoistasi :)