UA-39839136-1

torstai 28. toukokuuta 2015

VESSAA & DEKORO ARVONTA

 Tervetuloa meidän poikien vessaan. Tässä talossa on kaksi "hotellihuonetta" jotka ovat "sisustettu" eri tyyleillä. Tänään poiketaan tuonne perheen 4 miehenalun "valtakuntaan".

Tässä yleiskatsaus ovelta.
Vessa ei ole järin suuri mutta silti sinne mahtuu kaikkea kivaa....


 Peili lienee jonkun sukulaisen jäämistöä. Alunperin ruskeat kehykset omannut fasettihiottu peili sai mustaa maalia. Itse peili ei sovi tarkkaan meikkaamiseen mutta sitähän tuolla ei harrasteta.
 On sen verran vanha ja elämää nähnyt ettei enää ole entisessä loistossaan.
PEILI SIIS!



 Kuva tyttären kouluaikaisesta peliprojektista. Juliste tuosta ajasta muistuttaa hotelli helpotuksessa kävijää...

Kellon löysin jostakin. Silloin kun tyttäret vielä asuivat kotona olivat ylimääräiset minuutit aamulla kiven takana. Kellon sanoma on mielestäni juur sopivaa noihin aamunkiireminuutteihin.
Tigeristä löysin kivan saippuapumppupullon.
Ihan omiaan tuohon tilaan koska meillä pojat siivoavat oman vessansa!


Pöytätason alle kehittelin  käytöstä poistetuista verhoista kivan sarjakuvan. Piilossa pysyvät roskis , vessapaperit , harjat ynnämuut ei niin kauniit katseltavat.






Kiillon kotimaiset puhdistusaineet jopa meidän kriitikko poikien mieleen.


 Sisältää hajunsyöjää tarkoittaa (ainakin pienempien) mielestä sitä jotta tätä ainetta voi ruiskia pyttyyn ja lavuaariin milloin vain!
Vähän ilmaankin....
En ole siitä pahana jotteivat ala kapinoimaan siivouksen suhteen...


 Yksi tykkää sitruunasta , toinen omenasta ja loput mangosta :)


 Parasta vessassa poikien mielestä on kuitenkin MR.P
Vessapaperiteline jossa paperi tulee palloukkelin suusta!


 On hauska kuunnella kuinka pojat esittelevät kavereilleen vessaukkoa. Sitä on ihmetelty ja sivelty päästä. Katsottu suuhun ja kiskottu paperia ihan vaan nähdäkseen että tuleeko sitä sieltä oikeasti.  
Minä saan päähäni joskus pikkuisia.. pilke silmäkulmassa sisustusideoita ja nyt olen osunut nappiin. Sisustavana äitinä joskus miettii että kelpaavatko nämä ideat kenellekkään.
Kuinka ollakkaan tästä olen saanut pelkkää plussaa. Omilta ja kylän mukuloilta :)


 

 Tämä Mister on tullut DEKORO verkkokaupasta.



 DEKORO on saanut alkunsa vuonna 2011. Verkkokaupan lisäksi DEKOROLLA on kivijalka putiikki Tampereen Tullintorin kauppakeskuksessa. Putiikissa on laaja valikoima säilytystuotteita sekä muuta mukavaa käytännöllistä , kodin järjestyksen ylläpitämiseen. Unohtamatta tuota pilkettä :)

 DEKOROlla on muitakin kivoja juttuja. Mustavalkoisen ystävälle löytyy pussukoita. Raitaa ja plussaa.. Talotauluja , koukkuja , valkoista vessaperin syöttäjää , lakritsia....
 Pisama Desing Tampere tuotteita sekä Rento Desing Aku Ankka pussukoita...



 DEKOROn facebook sivuille pääset TÄSTÄ KLIK  ja VERKKOKAUPPAAN KLIK
Ja sitten siihen ARVONTAAN!
Bikken pilttuulla on nyt ilo ja kunnia yhteistyössä DEKOROn kanssa ,  arpoa yhdelle onnekkaalle YLLÄTYSPAKETTI!!
Itse henkilökohtaisesti RAKASTAN ylläreitä :)

Arvontaan pääset osallistumaan sillä että käyt DEKOROn verkkokaupassa valitsemassa suosikki tuotteesi!
Linkki kommenttiin.
Näin toimimalla olet lunastanut arpasi!
Arvonta aikaa on tuohon 5.6 saakka. 

Arvonnan jakamisesta ei tule lisäarpoja mutta hyvä mieli meille :)

59 kommenttia:

  1. Kaikennäköistä kivaa löytyi mutta tässä yksi ihanuus: http://www.dekoro.fi/naulakot/sisustus.php?sisustus=710

    Marjo

    VastaaPoista
  2. Tämä ehdottomasti kaikkien iloksi ;)
    http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=659
    -Anne-
    anne5@netti.fi

    VastaaPoista
  3. http://www.dekoro.fi/magneetit/sisustus.php?sisustus=574 puhekuplamagneetit olis päheet! :) tai sitten meidän opiskelijakämpän random sisustukseen sopisi myös tosi hyvin juurikin tuo naamavessapaperiteline.

    VastaaPoista
  4. http://www.dekoro.fi/naulakot/sisustus.php?sisustus=710 oli kiva :) pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. kivoja juttuja oli paljon tipu avainkoppi ja toi esittelemäsi pistorasian näköinen avain teline.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  6. Hahaa, näillä saisin hienon jääkaapin! Meillä on se kuvia täynnä :) http://www.dekoro.fi/magneetit/sisustus.php?sisustus=574

    VastaaPoista
  7. Kyllä tuo Birdseye ovinaulakko olisi kiva :) tuo vessapaperitelineesi on kyllä kanssa huippu ;) Liisa

    VastaaPoista
  8. http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=63&sivunro=4, tätä olen pitkään jo katsellut ja suunnitellut ostavani.

    VastaaPoista
  9. http://www.dekoro.fi/tarra/Liitutaulu.php?sivunro=2

    Pitkään vierailin verkkokaupassa ja mietin mikä sopisi juuri meidän kotiin muistuttamaan päivittäin elämän ihanuuksista. Ensin olin varma että talon muotoinen taulu jollain söpöllä tekstillä koristaisi kotia kivasti, kunnes tajusin että miksemme voisi kirjoittaa päivän piristyksiä itse? Liitutaulutarra on oiva keksintö tähän tarkoitukseen ja mieheni kanssa todennäköisesti jakaisimme taululla niin aamuiset smoothiereseptit kuin ikävän ja rakkauden eri työvuorojen aikaan. Voi kunpa saisimme tuon seinällemme!

    Ihanaa alkukesää sinne ruudun toiselle puolen joka tapauksessa <3

    P.S sähköpostini on jeeenyt@Gmail.com mikäli arpaonni suosii!

    VastaaPoista
  10. http://www.dekoro.fi/sisustus/karuselli.php on ihana

    VastaaPoista
  11. Säilytyslaatikot ja korikassit olivat suosikkejani, ihania!!! Ja paperipussitkin :)
    http://www.dekoro.fi/korit/sisustus.php?sisustus=728
    http://www.dekoro.fi/korit/sisustus.php?sisustus=729
    http://www.dekoro.fi/laatikot/tuotteet.php?kansioon=423

    VastaaPoista
  12. Nää oliki kivoja juttuja. =) Suosikkina tällä hetkellä kaks erilaista pussia, joko aku ankka pullopussi (http://www.dekoro.fi/uutuus/index.php?korusi=732) tai You can't scare me pussukka (http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=644)

    VastaaPoista
  13. http://www.dekoro.fi/naulakot/sisustus.php?sisustus=473,tämä sytytti.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kuumassa tietokonehuoneessa orkideat kukkisivat ikkunalla ja antaisivat vähän varjoa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Voi ei, tuolla on ihan bulli juliste! http://www.dekoro.fi/sisustus/juliste.php?julisteesi=604

    VastaaPoista
  16. Tämä korikassi on suosikkini : http://www.dekoro.fi/korit/sisustus.php?sisustus=728&sivunro=3 :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Tämä korikassi on suosikkini : http://www.dekoro.fi/korit/sisustus.php?sisustus=728&sivunro=3 :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Pyykkikori ja korikassi ovat suosikkejani eli mukaan arvontaan, terkuin Suska koivuladesignesta.

    VastaaPoista
  19. Isot paperipussit ja metallikorit nousi minun suosikeiksini, sopivia lankojen säilytykseen.

    VastaaPoista
  20. IHana arvonta! Niin monta vaihtoehtoa, mutta esim tämä http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=662

    VastaaPoista
  21. http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=688

    VastaaPoista
  22. Iso Stripes-säilytyspussi:
    http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=688
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mr Fox lippukoriste ja paper bagit 🍒 Täysillä mukana!!

    VastaaPoista
  24. Tästä tykkään:
    http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=690
    jaksaviela@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mä taidan yllättää itseni ja jätän verkkokaupan kurkkimatta....meen käymään Tullintorilla! :D
    Mun avaimet tarvis tommottisia pistokkeita!!! Loistava keksintö!
    Ja juu, mukana kai kuitenkin? :)

    VastaaPoista
  26. Kiva kun teilläkin on nyt varapää. :D
    Dekoro on ihana kauppa. Täynnä yllätyksiä.
    http://www.dekoro.fi/naulakot/sisustus.php?sisustus=573
    Linkistä löytyy minun suosikkini.

    VastaaPoista
  27. Ihana musta-valkoinen värimaailma ja muotokieli tuossa vessassa. Kelpaisi minulekin! Kivoja ideoita ja tuotevinkkejä, kiitos!
    Suosikkituotteeni on ehdottomasti http://www.dekoro.fi/sisustus/juliste.php?kansioon=397&julisteesi=302&kuvaid=458
    mutta sivuilta löysin kaikkea muutakin kivaa. ♥

    myytillinen (a) gmai.com

    VastaaPoista
  28. Jokin noista musta-valkoisista pussukoista olisi suosikkini.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Mä niin ihastuin tuohon vessapaperiukkoon, että tuollainen on pakko saada hankittua. Ihana vessa pojillasi. T. Piritta silimukointia-blogista

    VastaaPoista
  30. Tosi kivoja tavaroita verkkokauppa pullollaan :) Suosikkini on Cross säilytyspussi: http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=691
    Ihanan persoonallisesti sisustettu vessa teidän pojilla :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Jopas onkin pojilla staili vessa, siellon äidillä homma hallussa :)
    Mustapohjainen korikassi on mun lemppari, tosin myös kirjainbanneri viehätti ja moni, moni muu juttu joten valitsepa sinä sitten suosikkia :) Eikös se hyvä mieli ole paljon parempi syy linkittämiseen kuin lisäarpa joten tottakai linkittelen:)

    VastaaPoista
  32. Kivan vessan olet sisustanut.Meillä pienempi vessa odottelee remppaa ja juuri tuollaista taso-ideaa olen pyöritellyt mielessäni:).Kuvistasi sain myös ideoita pojan huoneen sisustamiseen:D.
    Itse pidän myös nuista Kiillon tuotteista.Erehdyin tässä keväällä ostamaan toisen merkkistä puhdistus-sprayta ja se oli ihan hirveän hajuista.Koti haisi ihan julkiselle vessalle:S
    Tuo vessapaperi-ukko on ihan hulvaton ja samoin nuo seinällä kiipeilevät naulakko-uketsut<3
    Pelargonia-ikkunakalvoa olen jo pitkään katsellut eteisen ikkunaan,unplug-avaintelinen on tosi siisti.Eli IHANA KAUPPA:D

    VastaaPoista
  33. Ihanaa kun sisustat pilke silmäkulmassa!! :)
    Tuntuu ettei monet enää "uskalla" vaikka mieli tekisikin... ei lasten kanssa kuulukaan olla niin vakavaa! <3
    Olipas vaikea valita suosikkituotetta, mutta käytännöllisyyden nimissä tämmöinen olisi jo pakko hankkia, ihana pelkistetty ja mustavalkoinen ja siinä on vielä pyhätkin merkattu, mikä on ehdoton juttu kun työskentelee kiinteistöhuollossa ja täytyy pysyä niistä liputuspäivistä ajan tasalla. :D
    http://www.dekoro.fi/kaunista/sisustus.php?sisustus=550
    / Tiqqqu

    VastaaPoista
  34. http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=660
    Ihastuin tuohon ukkeliin, joten se on lemppari :D
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  35. http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=477
    Moln- säilytyspussukka on kiva. Ajattelin sitä kylppärin tilpehööreille.
    anu.haukanheimo(ät)pp.inet.fi

    VastaaPoista
  36. Mukana kivassa arvonnassa. Lempparini on tämä ihana säilytyskassi:
    http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=688
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  37. Tän haluaisin http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=736
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. http://www.dekoro.fi/sisusta/.php?sisustus=578 olis mun ykkössuosikki!
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Johan oli taas hyvänmielen postaus! Niin paljon hauskoja juttuja! Kiitos kurkkauksesta vessaan, tykkäsin kovasti! Tiiäkkö, mä luin monta kertaa et KIILTO puhdistusaine VALKOSIPULI, siis tuo vihreä vasemman puoleinen!! Hiih, taisikin olla valkoAPILA.. ;)

    VastaaPoista
  40. Mukana ja hieno wc pojilla
    http://www.dekoro.fi/naulakot/sisustus.php?sisustus=544
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  41. Stripes- säilytyspussi on suosikkini.
    mirjami.ahokas@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Aivan ihastuttavia juttuja tuolla :)
    Mieleisin oli tämä http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=688&sivunro=1

    VastaaPoista
  43. Tämä ois niin ihana. http://www.dekoro.fi/lahja/lahja.php?lahjaksi=130&sivunro=3
    koska mun perhe on ♥
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  44. http://www.dekoro.fi/magneetit/sisustus.php?sisustus=434 eli teräksenvärinen magneettilista
    tiina.palomaki (at) kolumbus.fi

    VastaaPoista
  45. Tää on ihana: http://www.dekoro.fi/naulakot/sisustus.php?sisustus=494

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Olipa kyllä kaikkea ihanaa. Lemppari taisi kuitenki olla vessapaperiukko ja korit ja pussit.

    VastaaPoista
  47. Tämän on suosikkini!
    http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=507
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  48. http://www.dekoro.fi/naulakot/sisustus.php?sisustus=710.
    Tässäpä minun suosikki.

    Mukavasti huumoria hotellihelpotuksen sisustuksessa teillä.

    VastaaPoista
  49. http://www.dekoro.fi/kuvat/kuva_350/conceal_hylly_pieni.jpg Tää olis hauska.

    VastaaPoista
  50. Nämä on ihania: http://www.dekoro.fi/laatikot/sisustus.php?sisustus=470
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Tämä: http://www.dekoro.fi/sisustus/juliste.php?julisteesi=635&sivunro=1 :)
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  52. Aivan mahtavasti sisustettu poikien vessa teillä :) Suosikkituotteeni on http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=659 eli tuo Mr P wc-papruteline valkoisena. Se on niiiiin hauska.

    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  53. Tämmöselle olisi tarvetta http://www.dekoro.fi/tarra/tarra.php?tarrasi=706 , mutta myös tätä http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=507 oon suunnitellut kotiin. :)

    jenergy89@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Tämä vihko http://www.dekoro.fi/kaunista/sisustus.php?sisustus=608 "Be the change." - Loistava ohje kaikille :)

    pirrro@live.fi

    VastaaPoista
  55. suosikki olis http://www.dekoro.fi/naulakot/sisustus.php?sisustus=711

    VastaaPoista
  56. Ihana arvonta ja ihana kauppa! Sandy korikassi natural/musta ja tuo mainio vessapaperiteline valkoisena ois mun ehdottomat lempparit.- unsku-
    ulla.kolomainen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  57. Kiva arvonta jälleen :) Suosikkini on Cross-säilytyspussi http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=691

    VastaaPoista
  58. Ihana kauppa! Paljon mieluista, mutta jos yksi valittava, niin:
    http://www.dekoro.fi/sisusta/sisustus.php?sisustus=660

    elina_n@saunalahti.fi

    VastaaPoista
  59. Suosikkini on http://www.dekoro.fi/sisustus/juliste.php?julisteesi=332. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista

Ilahdun pienistäkin sanoistasi :)