Moikkis!
Osallistuin hopottajien & Rasilaisen Hapankaalin kampanjaan.
Rasilaisen hapankaali on kotimaista elintarvike osaamista Keravalaisesta perheyrityksestä.
Kampanjassa piti itse ostaa Rasilaisen hapankaalia ja loihtia siitä jokin resepti.
Meillä ei ole hapankaalia käytetty IKINÄ koska mielikuvani siitä on aika kaamea. Hampaaton venäläismummo ja hirveä lemu.
Kampanjan myötä jouduin romuttamaan mielikuviani.
Ainesosat: Valkokaali, porkkana, merisuola
Olen kärsinyt vatsavaivoista.
Aloin nauttia perus hapankaalia päivittäin muun ruoan ohessa. Lisukkeena.
Huomasin muutaman päivän käytön jälkeen oloni helpottuneen.
Ei siis turha lisuke.
Helppo lisäke. Aina ei jaksa tehdä salaatteja jotenka tämä tuote korvaa kivasti "vihreän".
Suurin ongelmani oli siinä:KUINKA MYYDÄ uusi ruoka-aines muulle perheelle? Varsinkin ronkelille 10 vuotiaalle?
Ei se sitten ollutkaan kovin vaikeaa.
Tein ruuaksi jauheliha pataa.
HAPANKAALI JAUHELIHAPATA
400g jauhelihaa
2 punasipulia
mausteita
Paista jauheliha & mausta
5 dl vettä
2 dl riisiä
lihaliemikuutio
Keitä riisi maustetussa vedessä
1 purkki creme fraiche
Rasilaisen hapankaalia
Yrttejä:
Persiljaa
Oliiviyrttiä
Ruohosipulia
Sekoita kaikki keskenään
Voit käyttää myöskin Rasilaisen valkosipulihapankaalia.
Rasilaiselta löytyy edellisten lisäksi luomu vaihtoehto sekä purjohapankaali. Rasioiden koot: 300g , 400g sekä 900g.
Löytyy kaikista hyvin varustelluista kaupoista kautta maan. Rasilaisen hapankaalituotteet ovat tuoretuotteita jotenka löydät ne kylmätiskistä. Ja jollet löydä , pyydä kauppiasta tilaamaan :)
Oletko sinä hapankaalin ystävä?
Tämä onkin jo vanha hyvä tuttu:) Meillä sitä syövät kaikki paitsi mies.
VastaaPoistaYleensä lisään sitä lautaselle muun salaatin sekaan.
Juuri lisukkeena mahottoman helppo! Ja ilmeisen terveys vaikutteinen :)
PoistaHapankaali on hyvää, pitääkin pitkästä aikaa ostaa :)
VastaaPoistaKyllä tämä pienen totuttelemisen vaati :)
PoistaMutta taisi jäädä suosikki tuotteisiin!
Hapankaali on kyllä ihanaa! En ole koskaan ostanut sitä valmiina vaan teen itse. Viikon kypsennän ja sitten pakastan. On vaan aika suuritöinen.
VastaaPoistaSiis vaikka en ole maistanut kaupan tuotteita, niin ehdottomasti on hyvä, että niitä sieltä saa. Rohkeasti kokeilemaan. Siihen voi jäädä koukkuun.
PoistaEn ole koskaan maistanut mutta pitäisi kyllä uskaltaa maistaa ja ehkäpä siihen voisi tykästyäkin :)
VastaaPoista