UA-39839136-1

maanantai 22. lokakuuta 2012

KANNANOTTO KOULURUOKAILUUN

Nyt on hiljennyt mediassa aina sillon tällön vellova keskustelu kouluruuan riittävyydestä. Toisina päivina mukulat syö enemmän ja toisina päivinä vähemmän. Meillä muksut sanoo ohrapuuro päivää ihan kaameaksi..ja kyllä ne nälkäsiä onkin kotiin tullessaan. Ymmärtäähän puuropäivät niiden edukkuudella. SE  mitä minä en ymmärrä on se että 2 poikaa sanoo koulun PERUNOIDEN olevan parempia kun MUN?!? Eikös ne ole jotain brasilialaisia pussiperunoita? Yhden kerran (siis olen tehnyt tosi usein) toin töistä kinkkukiusausta ja lämmitin sen paistinpannulla.. Luovutin siis kallisarvoista aikaani aterian valmistukseen noin 2 minuuttia.. Ni  arvakkaas vaan mikä oli kiitos? Voi äiti rakas TÄÄ ON PARASTA RUOKAA IKINÄ!!! Just! Eli ei aina kannata hikoilla hellan vieressä ja pakertaa satopriäänejä! Valmisruoka pelastaa joskus ja aika useinkin loppuunkuluneen mitätänäänruuaksi aivonystyrän :) Eli kouluruuan vähyyteen halusin näin piruillen ottaa oman kantani ja pykäsin pienellä avustuksella astianpesukoneen kylkeen nyt niin muodissa olevan sisustustarran :)




Kyllähän sen nyt sanoo järkikin ettei tuolla tavalla saa kasvavia muksuja pysymään jääkaapilta pois.Joku 18 kalapuikkoa on aika hyvä määrä :) Tää nyt oli mun mielestä tosi kiva idea.
Ja sitten uusiokäyttö vinkkiä..Teepaketti..on muuten aikas hyvää suklaateetä. Jos satut olemaan suklaan syönti lakossa suosittelen tätä :)




Aikas kiva paketin sisäpuoli. Ajattelin arkistoida tän sopivina palasina siihen miksi minua täällä seisotat viidettä vuotta latikkooni. Kats kun tästä voi tehä pakettikortteja tai..tai..tai..sytyttää pesän sen viiden vuoden jälkeen kun ei mitään ole saanut aikaiseksi..


MUISTAKAA OSALLISTUA ARVONTAAN :) 


11 kommenttia:

  1. Täälä meidän kunnassa toi puuropäivä on ollu suasittu (ainaski silloin kun viä ite olin "puikoissa").
    Täälä tarjottiin mannapuuroa keralla sämpylöiden, leikkeleiden, juustojen ja vadelmahillojen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja ite ammatikseni ohrapuuroa keitelleenä tykkäsin siitä kovin!

      Poista
  2. Juu, olen kanssa ihmetellyt tuota kouluruokailun säännöstelemistä....tuntuu aika oudolta.
    Ihana teepaketti, siväpuolelta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja aina vaan vähemmän rahaa kunnilla(( kohta saa nakit viedä kotoo

      Poista
  3. Kyllä tuo varmasti on totta, että varsinkin isommat oppilaat ovat nälkäisiä koulupäivän jälkeen. Puuro ei pidä nälkää, jos on pitkä päivä. Pienillä päivät ovat lyhyempiä ja iltapäiväkerholaiset ainakin saavat välipalaakin. Meillä ainakin koulussa, jossa opetan, on tarkoitettu tuo rajoitus siten, että ensin otetaan sen verran, mitä siinä lukee. Jos vielä jaksaa, saa hakea lisää. Joinain päivinä, jos on hyvää ruokaa, se loppuu kesken, kun ensimmäiset syöjät ahmivat liikaa. Meitä on n. 550 ruokailijaa, joten tarkkana saa olla. 10.30 menevät ensimmäiset ja 11.45 viimeiset syömään. Minä itse luokkani kanssa viimeisessä vuorossa. Minun vanhin poikani sai aikoinaan diplomin koulusta, kun taisi olla kuudesluokkalainen. Hän söi yhdellä aterialla 43 pinaattilättyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää jos jää ilman ruokaa. Olen sanonut lapsille et se mitä otetaan pitäis kans syödä. Pelotellut nälkää näkevillä lapsilla. Johon saanut kommenttia: haetaan ne meille syömään .43!?!? Kammottava määrä ;) tuos olisi naurussa pitelemistä jos meiän poika sanois syöneensä yhtä paljon ;)))

      Poista
  4. Meillä moititaan kouluruokaa melkoisesti,
    jopa ykkösellä oleva kaikkiruokainen valittaa. Annoin sitten lapsille ohjeen, että maistakaa vähän ja ottakaa edes salaattia ja leipä. Näin he tekivätkin, kunnes opettaja(t) oli sitä mieltä, että jos ei syö, niin sitten ei oteta muutakaan:(
    Meillä näen ainakin heti, että onko koulussa syöty vai ei. Kiukkua pukkaa, jos on ruoka jäänyt väliin...

    Muistan joskus aikoinaan, kun meillä oli vain 2 vanhinta neitiä, meillä meni kaksi kananugettipakettia ihan tuosta vain (tietenkin riisin ja salaatin kera). Sitten ystäväni, jolla oli kaksi suurikokoista ja hyvin syövää poikaa, kertoi, että heille ostetaan yksi paketti ja sen on riitettävä. Kyllä kasvavan lapsen on mahansa täyteen saatava, nämä poitsut täytti sen sitten herkuilla, ja en minä nyt tiedä onko sekään hyvä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rypsiporsas nugetit menee meillä salamana alas. Kolme pakettia kerralla! Kouluruokailu sujuu meiän pikkukoulussa ihan kivasti. Ekaluokkalainen muistaa aina mainita että on syönyt salaattia!! Jos mikään muu ei mene alas pitäis lasten antaa syödä pelkkää leipää ettei turhaan kiukustu

      Poista
  5. Meidän kunnassa onneksi on kouluruokailu tosi hyvällä mallilla, myös oppilaat on sitä mieltä :) Puuropäivät on lemppareita, silloin on aina tuoretta leipää, leikkeleitä ja kasviksia lisänä. (kuten myös keittopäivänä) Ja koskaan ei oo vielä loppunut ruoka kesken. Tämä on varmaan niitä pienen kunnan etuja. Oon ite ollut välillä sijaisena koulun keittiöllä ja nähnyt sen homman siis sekä vanhemman että keittiöhenkilökunnan silmin :)
    Täällä ainakin pienten pitää maistaa, mutta leivän syöntiä sen lisäksi ei oo rajoitettu. Pääasia että jotain syövät päivän aikana kun aina ei voi olla lemppariruokaa :)

    VastaaPoista
  6. Ihan totta! En minäkään kaikesta tykkää ;) Joskus kotonakin tulee heti keittiön ovella ilmoitus: hyi yäk en syö!

    VastaaPoista
  7. Meidän yläasteela on ollut surkea ruka, ja alaasteela samassa kunnassa on aivan ihanaa ja hyvä...
    Oli kiva kydä tervehtimässä !
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista

Ilahdun pienistäkin sanoistasi :)