UA-39839136-1

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

SATEINEN SUNNUNTAI

Moikka
Sitä tuli lunta aikas kivasti mutta nyt se on jo hävinnyt lähes tyystin. Mutta kyllä siitä nautittiin. Kisut Kerttu ja Kaarina olivat viime talvena vielä niin pieniä etteivät päässeet edes ulos kun olisivat kuitenkin menneet hukkaan. Nyt oli huvittavaa katsella molempien ensilumen ensireaktioita. Aamupisulle  vartosivat molemmat oven takana ja kun se lumi pöllähtikin eteen pakenivat molemmat takaisin sisälle. Ooteltiin hetki ja uusi yritys ja äkkiä ovi kiinni kisujen livahdettua pihalle :)




  No eipä nuo siellä kauhian kauaa olleet ja takapää liukuen kilpaa sisälle. On ne vaan niin lutusia. 


Meillä ootellaan halloween bileitä. Airamilta tulikin pari tosi kivaa valosarjaa kekkereitä silmällä pitäen. Toinen haamu valosarja löysikin välittömästi paikkansa sisustavien veljesten tietokonepöydältä.

 Ei kuulemma muita valoja tarvitakkaan. Tuo kurpitsa valosarja taitaa päätyä ulos koska käyvät sekä sisä että ulkokäyttöön. 


Roosa kuukausi päättyy ihan pian. Jotain roosanauha tuotteita olenkin ostanut ja saanut. Airamin retro taskarin sain Pepiltä. Ihana sinä.


 Retroilu on mukavaa ja Roosanauhailu myös. Tänä vuonna keräykseni Rohkeus on sinussa on lähtenyt ihan kiitettävästi vauhtiin. 
Roosapäivää vietän joka päivä. Siinä se shitti kulkee mukana ja niinkuin pikkulapset , jatkaa kasvuaan...
Kävin eilen  Turkkuses Osava nainen messuilla ja oli mukavaa kun kosmetiikkaa esittelevät miehet sanoivat minun olevan hieman yli 30 vuotta!!??  No haloo! Johan sen näkee otsakulmallaankin ettei se ikäarvio ole LÄHELLÄKÄÄN totuutta! Mutta antaa heitin luulla niin että lankaan menin.
JOUTOMAAN osastolta löysin kaksi oikein ihanaa julistetta! Toisen laitoinkin jo vessaan ja toiselle pitää vielä hommata kehykset. Sitten funtsin sijoituspaikat uudelleen.


Meillä syysloma meni vähän penkin allle. Molemmat pojat saivat lomaflunssan. Nessua ja apteekin valikoimaa tuli käytettyä ihan kiitettävästi. Huomenna alkanee koulu ja pojat on kunnossa. Näinhän sen pitikin mennä?

13 kommenttia:

  1. Oi, tuo Airamin lamppu on ihana ja tuo mieleen muistoja. Tuollaisen valossa luin peiton alla, kun äiti luuli mun nukkuvan. Siis en saanut tietenkään lukea kouluviikolla myöhään...:)

    Osaisipa ottaa yhtä rennosti kuin kisut!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiaasa kuule meiän poika jäi "kiinni" viimeyönä samoista touhuista :) Tää on kiva lamppu kun käy tavalliset sormiparistot ja on pinkki :)

      Poista
  2. Noita ihania taskareita on kaapissa jemmassa odottamassa joulupakettiin pääsyä, mä luulen rinsessojenkin tykkäävän 😉 Niin, ja mulla on molemmat punaset ittelläni 👌
    Muiskis, muru 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varpisti kiva lahja! Pimeepiilosta ja salalukua siellä peiton alla :) Kiitos..tää on mun aarre
      puspus

      Poista
  3. Tuo lumi tuli kyllä terpeeseen, onpa edes hieman valoisampaa mutta aika märkäähän se on että ihme jos sitä vielä huomenna on maassa. Voi mie niin tykkään tuosta Roosakampanjan retrolampusta, sain sen lahjaksi ystävältäni ja onhan se niin ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä valkaisi mielen ihan komeasti ja heti aamusta :) Ystävät <3

      Poista
  4. Ensilumen hurmaa!!
    Kisujen ilmeet kertovat sitten sen totuuden...lämmin peti kutsuu niitäkin! :)
    Roosanauha keräys on ollut suosiollinen täälläkin, se on hyvä!

    Ihana tuo pupu-taulu!
    Ja onhan se kiva kuulla välillä ihania kehuja!

    Lempeitä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  5. Voi noita sun kissoja! Aivan ihania😻😻Mukavaa alkavaa viikkoa!Pitäisi useammin piipahtaa sun blogissa ..kirjoitat niin mukavasti🌼

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo lamppu. Ja lumesta nautittiin Helsingissäkin se lyhyt tovi, kun iloa riitti. Nyt taas ankea maa tulee ulkona vastaan. Toivotaan, että jouluksi saadaan maa valkeaksi.

    VastaaPoista
  7. Ihanaiset pikkukisut <3 Anna paljon rapsuutksia ja haleja!

    VastaaPoista
  8. Voi noita kisumisuja! <3
    Ja noi valot, todella kivat. :)
    Mulla on kans Idea huoneelta tuo fikkari, aivan on aarre :)
    Iloista onnellista marraskuuta! <3

    VastaaPoista
  9. Kiva että sait roosa-taskulampun kaveriltasi. Meillä Airamilla ne näet pääsivät loppumaan. Se sopii hyvin sen roosa-mukin kaveriksi. Halloween-valot on hyvä yhdistelmä pelottavien pelien kanssa. Sopivat mielestäni myös lastenhuoneen yövaloiksi kun eivät ole kuitenkaan liian pelottavia. Hyvää jatkoa sinulle! T. Tuula Airamilta.

    VastaaPoista
  10. Suloiset kissat ja kaunis lamppu! Tosi kivat nuo valosarjat, en ole tuollaisia aiemmin nähnytkään, mutta lapset varmasti pitäisivät ainakin tuosta kurpitsamallista. Mukavaa viikkoa sinulle ja rapsutuksia kisuille!

    VastaaPoista

Ilahdun pienistäkin sanoistasi :)