UA-39839136-1

tiistai 1. marraskuuta 2016

SYVISTÄ VESISTÄ

Moikka

Tahaton blogitauko on ollut koko kesän...toivottavasti en ole menettänyt jokaista , tärkeää , erilailla rakasta lukijaa...
Päivästä tulee ilta , illasta uusi päivä , siitä taas meni viikko ja kohta menikin jo kuukausi , , , jopa neljä....
Ei jaksa vaikka hieman kiinnostaisikin.... mikään...kaikki....
Olen elänyt ehkä surkeimman ja laiskimman ja surullisemman kesän koko elämässäni. Miksikö? Empäs tiiä. Tai tiedän. Tunnistan. Surullisuuden. Riittämättömyyden. Kaikonneen ilon. Jaksamattomuuden.
 Tärkein usein lausumani sana lienee ollut pitäisi. Pitäisi herätä aamulla. Pitäisi halata lapsiaan. Pitäisi viedä roskis ulos. Pitäisi pyyhkiä keittiönpöytää. Pitäisi. Pitäisi. Pitäisi ja pitäisi..no jos huomenna sitten....

Vaikean kesästä on tehnyt myöskin tuo Ilmari-syöpäni. Markkerit ovat olleet nousussa ja kuvittelen sen luuraavaan mitä viheliäimmissä piilopaikoissaan... Se saa minut hulluksi. Yritän puhua siitä kotona..muttei kukaan kuuntele. Tai jos kuuntelee , ei vaivaudu vastaamaan. Lienee siis turhanpäiväistä mutinaa.. 
En edelleenkään ole oppinut elämään sen perkeleen kanssa.  En vaikka se on rytmittänyt elämäni säännöllisesti kohta kolme vuotta.


Magneettikuvaa odottelen jossa toivottavasti näkyy vain rasvainen maksa..tai joku pirun kikkare..Se riivaa ja säryttää. Saa mustan enkelin olkapäällä tirskumaan riemusta. 
Yhtään masentunutta , vedotonta kesääni ei ole auttanut surkea hemoglobiinikaan. 87 pojoa ei oikein riitä virtapiikkeihin. 
Jotain piti tehdä. 
Olen huutanut kotona ja vähän vieraissakin että nyt NYT on aika! MINÄ OLEN VIELÄ TÄÄLLÄ!! Olen jopa paiskonut astioita , heittänyt sapuskan lautaselta roskiin ihan vaan ilmottaakseni että MINÄ OLEN TÄÄLLÄ!
 Olen syönyt niin paljon rautaa että kakkakin on ihan mustaa..on se kumma jos ei ala Bikken kinttu nousemaan ylämäkeä hieman taajempaan tahtiin... 
Mua muuten nyt vähän itkettää... ei surullisen ohi lipuneen kesän tähden vaan ilon ja niinkin höpsön asian tähden kuin joriinien juurakoiden... Niitä olen käynyt kukkapenkin vieressä katsomassa ja miettinyt tuota PITÄISI kaivaa ne ylös operaatiota. TÄNÄÄN sen tein.
Entisessä elämässäni jouduin olemaan vahva. Vahva nainen yötäpäivää. Nykyisessä elämässäni annoin itseni olla hetken heikko. Se nainen. Tai miksiköhän naispuolista olentoa pitäisi tänäpäivänä kutsua etten vaan loukkaisi omaa yksilövapauttani?
 Huomasin kuitenkin että heikot sortuu sorron tiellä eikä kukaan tule sinua sieltä ylös nostamaan. Eikä tarvitsekkaan. Pääsen kyllä itekkin.
 Lienee sukurasite tuo omituinen luonne. 
Onko sitten pakko vaipua pohjamutiin välillä jotta löytää itsensä? Löytää sen voimavaran joka joskus oli paras kaveri? Vissiin. 
En nyt lähde tätä analysoimaan tän enempää... joskus turha ylenpalttinen märehtiminen ei vie sähköaitaa pidemmälle.
Mitä tulee blogiin ja tänne kirjoittamiseen..koko kansan luettavaksi ja siellä partaan naureskeltavaksi niin siitä sitten vaan. Uskallan myöntää olevani kuolevainen. Välillä ihan helvetin huono äiti , kodinhengetär ja vaimo.  
Taisin reputtaa sen "täydellisen" supermarjo koulun , en ainakaan stipendiä ole saanut :)
 
Äitinä olo saakin välillä pieniä muistutuksia.. Sitä luulee ettei lapset niin kovin asioita syvällisesti mieti..sitten pompahtaa koulutehtävä jota on ajankuluksi hieman muunneltu..
Herättää ajatuksia muttei aina kanavia niiden purkamiseksi.


Mun pienessä päässä tapahtuu kuitenkin niin paljon enemmän kuin monenkaan muun , vaikken sitä aina hoksaiskaan , eikä se ole paha asia ollenkaan. Jos siellä jotakin liikkuu on se ilmeisen hyvä merkki siitä ettei kallon pesäke ole turruttanut ihan kaikkea harmaata massaa.... Niin ja hei! JOULU ON TULOSSA!!! Laitoinkin tänään joulupaketin kustin matkaan joulunvihaajalle :)

Meille on tullut kesän aikana kaksi uutta kisua... Kerttu ja Kaarina 


Heistä lisää myöhemmin. Kiitos kun sain avautua.


26 kommenttia:

  1. Annahan paukkua vaan, jos se yhtään helpottaa!! Kyllä ihmisten ympärillä pitää sen verran kestää ja kestäähän ne.
    Jos aina on kaikki hyvin ja kulkee yhtenä hymynä ja aina positiivisena, miten sen osaa säilyttää? Ei kukaan sellaiseen pysty, jos ei välillä käy ottamassa vauhtia sieltä alhaalta. Siinä tulee samalla perspektiiviä asioihin. Eikä kukaan meistä ns. terveistä pysty edes vähää ajattelemaan, mitä kaikkea sinä olet saanut läpi käydä ja käyt joka päivä. Mun veljeni, josta aikaisemminkin olen sulle joskus kirjoitellut, sanoi aina, että on ihan eri asia elää tai elää ja tietää että päässä on ylimääräistä kamaa. Silloinkin, kun se kama ei mitenkään juuri sillä hetkellä vaikuta.
    Tsemppiä sulle! Ja - ihana katti, odottelen, että kerrot heistä lisää<3

    VastaaPoista
  2. Hienoa että avauduit! Päivänä eräänä juuri aatteli sua ja mietin, että oonko missannut postauksia...
    Täällä ollaan ja pysytään, jossain vaiheessa taas löytyy virtaa ja jaksat kertoa uusista kissoista enemmän :)
    Tsemppiä alkaneeseen marraskuuhun ♡

    VastaaPoista
  3. Hyvä kun annoit tulla, siitä vaan lisää ja lujaa!!!! Kyllä kaikilla on oikeus olla välillä heikko, vihainen, väsynyt ja kuolevainenkin...sitähän me olemme siitä asti kun synnymme, kukin vuorollamme. Ja mitä äitiyteen ja vaimona olemiseen tulee, emme taida kukaan olla siinäkään täydellisiä vaikka kuinka elelisimme terveen ihmisen paperein. Monta asiaa kadun mitä on tullut tehtyä, sanottua tai jattänyt tekemättä ja sanomatta, sehän tekee meistä ihmisiä! Ihailen rohkeuttasi sanoa asiat ääneen, me monet muut emme niin uskalla tehdä. Olet hieno Nainen isolla ännällä!!
    Ihanat kisut ovat teille kotiutuneet, meidänkin kodissamme asustelee Kerttu. Olemme ristineet meidän katit Nimillä Kerttu Tellervo ja Mauno Juhan poika : ) Nämä karvakasat jaksavat aina kuunnella niin iloisia kuin surullisiakin asioita.
    Voimia syksyyn ja iso halaus!

    VastaaPoista
  4. Voin vain kuvitella sun fiiliksiä. Elin koko syksyn pelossa ja sain viimein rauhoittavia uutisia. Ajattelin usein sinua, mille mahtaa tuntua. Elämä ei ole reilua mistään kohdasta. Anna höyryjen tulla vaan! Tsemppiä ja voimia! Kisujuttua odottelen.

    VastaaPoista
  5. Luulenpa, että moni lukijoistasi jäi tämän kirjoituksen jälkeen sanattomaksi, ja jättää kommentoimatta - vaikka haluaisi sanoa jotain hyvää sinulle. Niin siis minäkin. Voin vain sanoa, että arvostan sinua paljon - ja uskon, että kaikki ympärilläsi elävät tunteissasi mukana, kukin tavallaan. Toivon pieniä ja välillä suuria ilon pilkahduksia arkeesi; toivottavasti pilke pysyy silmäkulmassa, tapahtui mitä tapahtui. Ja siis mahtavaa; joululahja joulun vihaajalle marraskuussa! ...juuri sitä pilkettä, sitä tarvitaan - itse kukainenkin ;D

    VastaaPoista
  6. Antaa palaa ku siltä tuntuu!
    - voin vaan kuvitella sun ajatukset ja mietteet elämän eriarvoisuudesta.
    Mä olin "helppo rintasyöpätapaus" joo, mutta ku toi melanooma keväällä löydettiin, kirosin lääkärille ääneen. mistäs perk....tä se sit tulee seuraavaks löydettyä, se syäpä. No, mä olen selvinny toistaseks leikkauksilla ja rinnan säteilytyksellä, mutta pattiin on ottanu.
    Pakko silti on mennä päivä kerrallaan ja keksiä kaikkee tekemistä ihmisten ilmoilla. Mä olen sitä tyyppiä, että jos lähden ulkoileen yksin, ajatukset menee suarinta tiätä näihin omiin "murheisii" ja en ainaskaan virkisty niistä reisuista.

    Tää vuadatus siis siitä, miten voin tajuta sun ajatukset :)

    Mennään sen verta ku jaksetaan ja heitellään niitä astioita ja muita jos siltä tuntuu. Pakko sitä on purkaa itteensä, ettei kaikki pas.. jää sisuksiin.
    Iso peukku :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä, että purat tuskaasi ulos. Ei kukaan jaksa eikä saa kaikkea sisällään kantaa.
    Olet sitkeä sissi, en tiedä miten jaksaisin tilanteessasi tehdä yhtikäs mitään.
    Iso hali ja peukut pystyyn.

    VastaaPoista
  8. Hyvä, että purat tuskaasi ulos. Ei kukaan jaksa eikä saa kaikkea sisällään kantaa.
    Olet sitkeä sissi, en tiedä miten jaksaisin tilanteessasi tehdä yhtikäs mitään.
    Iso hali ja peukut pystyyn.

    VastaaPoista
  9. Hienoa että jaksoit tulla blogiisikin, jos taukoa tarvitset se pitääkin ottaa ja jos lukijoita häviää, se on ihan heidän virheensä! Sinä olet se tärkein ja sinun voimasi,jaksamisesi. Lähetän voimia arkeen ja anna tulla vaan tunteistasi kun siltä tuntuu!

    VastaaPoista
  10. Mitäpä tähän edes osais sanoa. Muuta kuin toistaa sitä, että olet kyllä sissein mun tuntemani sissi, mutta jos mulle luvattais yhden toivomuksen toteutus, toivoisin, että saisit elää ihan normaalia elämää. Mitä se sitten ikinä onkin. Mutta tiedät mitä tarkoitan <3. (Ja se mua kans huolettaa, että osataanko se sun raudan saanti turvata oikealla tavalla. Niin että imeytyy kans, eikä vaan popsita jotain rautatabletteja. Mutta ehkä mun ei kannata alkaa ravintoterapeuttia tai lääkäriä leikkimään, vaan luottaa niihn ammattilaisiin, jotka sua hoitaa).

    Vaikka kuulumiset oli mitä oli, ilahdutit meitä täällä. Ihan vaan kirjoittamalla niinkuin asiat on. Oot nääs tärkeä!

    VastaaPoista
  11. Hyvän ystävän stipendin vois ainakin antaa

    VastaaPoista
  12. Syöpä on paskamainen kaveri - kun sen kerran saa, se on mukana aina. Syöpä ahdistaa, masentaa, pelottaa ja totitisesti sen saa näyttää! Jos joku ei jaksa kuunnella tai ei ymmärrä, niin se on sitten sen patti. Tosin ihan kaikkein läheisimpiä se voi ahdistaa niin paljon, että ei kestä vaan on pakko olla niinkuin sitä ei olisikaan. Sulkea korvat ja mieli siltä asialta. Ei kestä sitä, että rakas ihminen kärsii ja voi vaikka kuolla. Epäreilua! Mutta nyt hb:n nostotalkoisiin ja sitten taas Ilmaria kyykyttämään. Ja muista, että sinulla on ystäviä, jotka kestävät itku-potku-ahdistukset. Anna tulla vaan, jos se helpottaa vähänkin.

    VastaaPoista
  13. Anti tulla vaan, kyllä täällä kuunnellaan! <3
    Kävit juuri eilen mielessäni, kun kitkin kukkapenkkiäni. Appiukko tuli käymään ja kauhisteli puuhailujani. Teki mieli korottaa ääntä ja ärräpäitä heittää, että en mä ole sairas perkule!! 10kk ollut jalka poikki, mutta ei mitään särkyjä! Miksi mä en voisi ottaa pepun alle tyynyä, istua kukkapenkin vieressä ja nyhtää rikkaruohoja ja kerta nautin siitä ja kykenen niin tekemään?? On ollut hirveän raskasta ja voimaa vievää tavata ihmisiä, jotka vain surkuttelevat olotilaani. Tämä aika on kyllä erottanut tuttavistani jyvät akanoista ja nyt tiedän keistä oikeasti haluan pitää kiinni! Eihän tämäkään nyt mitään herkkua ole, mutta tosiaan en minä ole sairas. Tulit mieleeni ja mietin kuinka paljon sinä joudut tällaista kohtaaman ja kuinka raskasta se vasta onkin. Kotiväkesi tuskin pahaa tarkoittavat etteivät vastaa sinulle, ne vaan käsittelevät tilannetta erilailla. Hirveästi jaksamista muiden ymmärtämiseen; se on vaikeaa ja kuluttavaa!! Yritetään nauttia hyvällä omatunnolla niistä asiosta mitä kyetään tekemään ja myös siitä jouten olosta! :) Riittämättömyyden tunne on ihan hirveä; mutta se tunne vain kertoo, että sinä olet ihan loistava ja välittävä äiti ja puoliso. <3 *halaus* <3 Ihanat kissat; jään innolla odottamaan kuulemisia heidänkin touhuista! :D

    VastaaPoista
  14. Voi Bikke, minäkin ajattelin sinua juuri joku aika sitten, ettei ole mitään sinusta kuulunut... Varsinkin, kun itsellä oli tullut outo kipu vasempaan rintaan ja itselläkin sairastettu rintasyöpä takana. Onneksi sain siitä hyviä uutisia ja kipukin on loppunut. Mutta sinulle voimahaleja ja toivon, että kaikki muuttuisi paremmaksi! Sesse

    VastaaPoista
  15. Et sinä meitä ole menettänyt. Tai ainakaan minua. Kommenteista päätellen montaa muutakaan. Mutta Ilmarin toivoisin sinun menettävän kokonaan. En yhtään ihmettele, miksi olet alamain välillä tai vaikka sitten kesän. On niin totta, että sinä olet NYT täällä, ja sitä aikaa ei saisi hukata. Meistä kukaan ei tiedä, jäänkö huomenna auton alle ja kuolen, vai saadaanko Ilmari pois ja sinä naurat paskaista naurua sille vielä 80 vuotiaanakin. voititpas! Rakkautta, voimia jaksaa ja läpikäydä kaikki peevelin paha, kauniita asioita, iloisia ilmeitä, halauksia... Kaikke ahyvää toivon sinulle nyt ja aina. <3

    VastaaPoista
  16. Ollakko vai eikö olla, kas siinä se iänikuinen pulma! Ole vaan niin heikko tai vahva kuin pystyt, mitä et jaksa tehdä tänään, teetä se huomenna jollain toisella jne. On todella voimaannuttavaa ja voi olla itsestään ylpeä, jos saakin itse tehtyä jonkin hommelin pois kuleksimasta.
    Ihana kuulla sinusta<3

    VastaaPoista
  17. Kyllä mä olen välillä käynyt vilkaisemassa, notta et ole suinkaan unohduksissa :)
    Liikuttava tuo lapsukaisen koulutehtävän otsakkeen muutos. Äippä on mielessä.
    Kyllä se marjon superstipendi olis sulla ihan oikeassa osoitteessa. Jaksamisia!

    VastaaPoista
  18. Ei kun kiitos kun avauduit. Ne voimavarat, jotka tiedät sinussa olevan, ovat ehkä juuri nyt kiireisiä taistelussa Ilmaria vastaan, mutta olemassa silti.

    VastaaPoista
  19. Olen täällä ihan sanaton. Voimia ja tsemppiä sinulle.

    VastaaPoista

Ilahdun pienistäkin sanoistasi :)