UA-39839136-1

maanantai 27. heinäkuuta 2015

VALOKUVAAJA MIKKO JOONAN NÄYTTELYSSÄ & ARVONTA

Moikka
Aamulla varhain suuntasin matkani Sastamalaan pakollisiin verikokeisiin jotta tämän viikon 23s sytohoitoni saisi luvan alkaa... 
Sillä samalla reissulla poikkesin  valokuvaaja MIKKO JOONAN  HAVAINTOJA HETKISTÄ
 myyntinäyttelyyn

                                     


Mites olenkaan Mikkoon tutustunut? Ensikerta taisi olla Prehtin puutarhalla käydessäni. Moikat huudettu ja rento Mikko tehnyt sinunkaupat välittömällä tuttavuudella. Luannikast tuttavuut :)
Sittemmin Mikon facebookin sivuilla olen hänen kuulumisiaan sekä töitään seuraillut ja randomi arvontakin osui kohdalleni. 


Jo nuorena teinipoikana Mikko on kotipihassaan kuvannut oravia kuukausi tolkulla saadakseen täydelliset otokset , kehittänyt rullakaupalla filmejä itse. Kierrellyt kuvaamassa rock-konsertteja VIP-alueilla lehtien ja bändien markkinointikäyttöön. Mikko on jo nuoresta iästään (-84) ehtinyt osallistua jos jonkin moiseen toimintaan. Hän on esim: toiminut Vammalan Kameraseurassa aktiivisesti ollen kameraseurojen historian nuorin puheenjohtaja. 
Monipuolisen Mikon voit tilata hovikuvaajaksi kaikkiin elämän tärkeisiin juhliin tahi tapahtumiin. Yhteystidot löydät TÄSTÄ

Tämän näyttelyn kuvat on otettu iPhone puhelimilla vuosina 2012-2015 sekä kuvankäsitelty samoilla puhelimilla. Kuvattavia kohteita on pääasiassa Sastamalasta sekä mm. Kauvatsan Sääksjärveltä , Tunisian aavikoilta sekä Fiskarssista. Näyttelyn uniikit teokset ovat toteutettu tekniikalla , jossa säilyvä sekä huipputarkka pigmenttituloste pohjustetaan komposiittialumiinilevylle ja päällystetään akryylilevyllä. Tällöin saavutetaan vuosisatoja kestävä , museohyväksytty lopputulos.

 Itse valokuvaaja Mikko Joona


Muutamia näyttelyn teoksia minun , sunnuntaikuvaajan , ottamina.

(tuo vihreä on heijastus)

 Mikolla on näytteillä 24 teosta joidenka editio 1/1. 
Tässä siis vain muutama.
Kaikista kuvista myös saatavilla 20 kappaleen sarjat pigmenttivedoksia.

Tuolla Lahjatalo Ansa Puntalolla on siis alakerrassa Galleria tilat jossa taiteilijat voivat esitellä omia teoksiaan.

Lahjatalolta löytyy kaikkea sisustukseen , lapsille vietävää sekä runsas valikoima Pentikin tuotteita. Tämä Mirkka Pihlajamäen suunnittelema ja Jokipiin pellavan valmistama Sastamala liina on puolipellavaa. Siihen on ikuistettu Pyhän Marian kirkko , keskustan kaksitorninen Tyrvään kirkko sekä Pyhän Olavin kirkko. Liina soveltuu pöydälle , seinälle tahi pyyheliinaksi.  
Omasta mielestäni kaunis kokonaisuus.  


Sekä Ansan suunnittelema kirjamaljakko. Sen on valmistanut Savenvalaja. Sastamalahan tunnetaan Suomen kirjapääkaupunkina. Vanhan kirjallisuuden päivät vetävät vierailijoita runsaasti ja olenhan minäkin kirjansidontakurssilla :) Saskylla voisi opiskella kirjansidonta mestariksikin..



Molemmat upeita tuliaisia kylään/kotiin vietäväksi.

Tässä muutama namipala Pentikeistä


Minna Niskakankaan sunnittelemaa Salonki-sarjaa on saatavilla ruskeana , sinisenä sekä viininpunaisena. Itse rakastuin juuri näihin sävyihin. Ehdottomasti MUSTHAVE osioon kuuluu tuo tarjoitin. (Niin.. ensikuussahan se 45 vuotta tulee täyteen..vinkkivinkki ;) )




Lasse Kovasen Vadelma kuosissa on kesän upea väriloisto!

Lahjatalo Ansa Puntalo on piristänyt Sastamalan katukuvaa jo 30 vuoden ajan! Pentikin Kaisla-tuotteista onkin mahtava juhlatarjous! Kannattaa poiketa tutustumassa talon antiin! Yläkerrassa ja alakerrassa :)
Lahjatalon kuulumisia voit seurata heidän facebook sivuilla. Samoin galleria tiedustelut menevät näppärästi sitä kautta.


Tää oli hauska. Sanoin Mikolle jotta mikäs se meiän kotiin sopisi niin meinas että tämä..
Ei huono valinta


Mikon HAVAINTOJA HETKISTÄ näyttely on siis vielä tämän viikon Lahjatalo Ansa Puntalon alakerrassa Galleria Ansa Puntalolla, Puistokatu 4-6 , Sastamalassa. Tämän viikon aikana ehtii tutustua kuviin ja miksei kotiuttamaan näyttelyn jonkun  vielä vapaana olevan teoksen  ihailtavaksi omalle seinälleen.


Sitten se arvonta!
Valokuvaaja Mikko Joona on lahjoittanut lukijoideni kesken arvottavaksi MUTKIKASTA valokuvavedoksen (18/20)
arvo 65€

Arvontaan pääset osallistumaan näin:
1 arpa: Käy tykkäämässä Mikko Joonan facebook sivuista KLIK
2 arpaa saat linkittämällä arvonnan joko blogiisi tahi facebook sivuillasi.
Mainitsethan linkityksestä. 

 
Kuten taiteessa yleensä, jää tässäkin katsojalle hieman mietittävää. 
Siksi haluaisinkin sinun arvuuttelevan MITÄ tuossa on KUVATTU?


Ja vielä arvotaan 2 kappaletta Mikon lopputyökirjaa AHDISTUS, joka sai huomiota valokuvausalan lehdissäkin perfektionismissaan.


"AHDISTUS,TUSKA ,HÄPEÄ ,PELKO"
Elämän perusasiat, joita ilman ei luultavammin tulisi toimeen arjen harmaudessa. En ainakaan minä. Ahdistus on ollut monesti jollain tapaa voimavara. Kuitenkin tulee ajateltua ,että miksi juuri nyt pitää ahdistaa? Monen on helppo sanoa, että unohda koko asia. Tuskallista ajatella voivansa unohtaa, hävettää pahasti. Mitä maailma onkaan menettänyt näissä koskaan ahdistumattomissa ihmisissä? Heissä jotka eivät ole ahdistustaan koskaan tunnustaneet tai tunteneet. Ehkä maailma ei ole menettänyt yhtään mitään. Ajatus jostakin pyörii päässä , mutta ei muodustu sanoiksi. Lopulta vaikenen ja ahdistus vain kasvaa entisestään. 

Kohta ei voisi enää vähempää kiinnostaa , mitä muut ajattelevat.
Näin  sanoo Mikko ja nämä sanat minäkin sisäistän.

20 kommenttia:

  1. Vedoksessa "Mutkikasta" voisi olla vaikkapa Kokemäenjoen matkaa kuvattuna.
    Tuollaisissa Kaisla -petivaatteissa nykyään makoilenkin ;) On takuuvarmaa Pentik -laatua!
    Vaikuttaapa tuo lopputyökirja "Ahdistus" jo pelkästään tuon pienen otoksen perusteella upealta!

    Taidanpa tämän arvonnan vielä linkittää muillekin...

    VastaaPoista
  2. Sivu tykätty. :) Mielestäni tuo näyttää lähinnä jonkun madon mutkittelulta..?
    Kirja vaikuttaa upealta!

    VastaaPoista
  3. Kirjaa voi muuten tilata myös suoraan minulta kotiintoimitettuna, hinta 10 € postikuluineen.

    Terveisin,

    Mikko Joona
    040 170 6851
    mikko@valokuvaus.fi

    VastaaPoista
  4. FB:ssä tykätty, arvalla siis mukaan :) Mhhh. Ensin, että jokin luikerteleva eläin, sitten jostain korkealta jokea kuvattu, mutta sitten multaan piirretty vesivana :)?

    VastaaPoista
  5. Joeksi minäkin tuota arvelen, toinen vaihtoehto olisi käärmeet. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  6. oisko jokea kuvattu. yhdellä mukaan.
    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Minäkin veikkaan jokea ylhäältä päin kuvattuna ja yhdellä arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukaan. Veikkailisin kiven pinnan olleen kuvauskohteena.

    Kesäterkuin,
    Eemeli

    VastaaPoista
  9. Mun tullee tuosta mieleen vain lapamato =D Silti yhdellä arvalla mukaan =D

    VastaaPoista
  10. Kävin tykkäämässä ja olen ehdottomasti mukana tässäkin. Itsellä tulee taideteoksesta mieleen vesistö. Alkaa jostain ja päättyy aina jonnekkin suurempaan , mereen. <3

    VastaaPoista
  11. Kävin tykkäämässä ja olen ehdottomasti mukana tässäkin. Itsellä tulee taideteoksesta mieleen vesistö. Alkaa jostain ja päättyy aina jonnekkin suurempaan , mereen. <3

    VastaaPoista
  12. Ehdottomasti olen mukana arvonnassa kahdella arvalla (tykätty fb:ssa ja linkitys blogissani). Ahdistus, huolehtiminen, synkkyyteen vaipuminen, pelot ym. tunteet ovat tuttuja omassa elämässäni. Pääsen niistä yleensä eroon, kun saan taas asiat käsiteltyä pääni sisällä ja löytämällä ne ilon aiheet elämästäni. Harrastukset mm. auttavat ja läheiset ihmissuhteet. Valokuvaus, liikunta, hyvä kirja (runous), puhuminen ystävälle siinä keinoja omasta elämästäni.
    Mikon teos on puhutteleva - mutkille menee elämä välillä ja tummasävyiseksi mutta punainen väri on rakkauden väri.
    Teoksesta tulee myös mieleeni Aila Meriluodon runo Lasimaalaus..."Ma sitten siveltimeen hienoon tartun,
    hopeaväriin viileään sen kastan
    ja rantein herkin kaiken yli maalaan
    ma verkon olevaista kietovan.
    Maan pinnasta sen ytimiin se tunkee
    ja karhun kämmenestä kulkee kukkaan,
    kalliohuiput laaksoihin se liittää
    ja raunioihin nuoret kaupungit.
    Ei mikään irrallaan voi mistään olla,
    ei mikään milloinkaan voi olla toisin,
    ja ikuinen on kaiken yhteys....

    VastaaPoista
  13. Saattaapi esittää kiven pintaa tai ilmakuvaa joesta, mutta minulle se näyttäytyy jonkin pienen kotiloeläimen, esimerkiksi etanan matkana jossainpuutarhan tai luonnonmateriaalin pinnalla.. Semmoista hiljaista eteenpäin menoa, jossa (bernsteinilaisesti) päämäärä ei ole tärkeä vaan liike.
    Mukana ehdottomasti.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIeman ylpeänä itsestäni ilmoitan opetelleeni (vieläpä työviikon jälkeen) tuota linkittämistä ja nyt on linkki arvonnasta blogin sivupalkissa. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, oppia ikä kaikki, ei tieto tieltä työnnä ja niin eteenpäin...

      Poista
  14. Jokipiin pellavan valmistama Sastamala liina on hieno. Tiesin tuon nähdessäni, että tuo pitäisi saada yhteen kuvitukseen.

    VastaaPoista
  15. Kuvasta tulee mieleen jokin jännä mineraali, tai monelle mutkalle jäätynyt vesikasvi....mutta muodosta tuli myös mieleen sana "meanderoiva", jonka tapasin ekan kerran maantiedon tunnilla. Joet saattoivat olla meanderoivia. Sittemmin sana tuli tutuksi myös englannin kielessä. Ja on kai joku jossain kutsunut elämääkin meanderoivaksi joeksi...

    VastaaPoista
  16. Kuvassa on (minun mielikuvituksessani) suomalaista peruskalliota, sellaista ikiaikaista mikä on aikojen alussa muotoutunut.
    Oli tai ei; kaunista katseltavaa ja ravintoa ajatukselle.
    Mukana aivan varmasti!
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  17. Voisiko tuo olla ilmakuva jonkin huviveneilijän jättämästä jäljestä veteen, menty vähän sinne minne nenä näyttää. Nooh, ehkäpä todennäköisemmin kuitenkin jokin joki, tai sitten kiven tai graniitin pintaa, ehkä kauniilla tavalla "viallinen" metallilevy Yhdellä mukana.
    berndt(dot)ahlfors(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  18. Mitä tässä olikaan kuvattu? Jäi vaivaamaan...

    VastaaPoista

Ilahdun pienistäkin sanoistasi :)