UA-39839136-1

maanantai 22. kesäkuuta 2015

BLOGGARIT LOMALLA TALLINNASSA

Mitä siitä tulee kun kootaan yhteen 9 huisin muksaa bloggaria.
 Tehdään reissu yhteistyössä Tallink&Silja Linen kanssa. 



Laitetaan kaikki samaan Tallinkin laivaan ja kuskataan heidät yli meren?



Majoitetaan vielä samaan Tallinkin City hotelliin..eli hotlaan. 



Koska olin yhtenä huisin mukavana bloggarina huisin mukavassa porukassa , niin voinen kertoa että: Skumppaa , naurua , rakkoja , satumaa tangoa , skumppaa ,  kukkia , kenkiä ,naurua , skumppaa..



Matkassa mukana Mervi ,Micu ,Taina , Annukka , Pepi , Mirah , Sanna , Netta ja minä.



Osa tuli Länsisatamaan bussilla ja osa junalla. Tällä kertaa bussi pysyi aikataulussaan junaa paremmin. Pikkuisen ajatus ehti satamassa kamuja ootellessa laukata pelastuvene operaatioon. Mutta ehtiväthän mimmit sittenkin. Laivalla meille oli varattuna aamiainen keulapaikoilla.



Siellä salissa olikin pehmeä istuskella ja syödä ja kuin huomaamatta olimmekin jo satamassa. Kotvasen kuluttua Tallinnan kamaralla. Matka menikin joutuisasti runsasta aamiaista nauttiessa. Paitsi pekonia olisin kaivannut minä.

Jyvät erottuivat akanoista marssiessamme hotellille. Pikkasen jalkani huusi hoosiannaa muttei rakkoja tullut koko reissulla yhtään. Rakkoja NOLLA! Talsinkin Puman luotto lenkkareillani :)
Kapsäkit jätettiin hotellin laukkutalletukseen ja siitä sitten kylille. Jo tässä vaiheessa osa porukoista hävisi Vanhan kaupungin kujille. Siinä kun kävi niin että Taina , Mirah ja minä jäimme ihastelemaan kadulla ollutta kukkamerta!



Valtavasti ihania ruusuja , pioneita jaa jaa. Näin jo itseni sielunisilmillä aamuisin kiikuttavan korillista kukkia , tuoretta leipää. Mikäli asuisin Helsingissä saattaisi minut pongata kaljarallilaisten seasta kukkapuskat kainalossa....
Tämä kolmen kopla kuljeksi pitkin katuja , ihaillen rakennus arkkitehtuuria. 



Toivoen saavansa kotiinsa samanlaisia katulamppuja , raskaita puuovia. Aidanpätkää.



Jos jalat antaisi myöden voisin kävellä samoja katuja päivästä toiseen. Iltapäiväksi meille oli varattu kauneushoitoja VANILLA SKYn hoitolasta.
Vanilla sky sijaitsee aivan sataman kupeessa jotenka sinne on helppo piipahtaa reissullaan. Ajanvaraus kannattaa tehdä jo ajoissa koska hoitola tuntui olevan kovin suosittu.



Meitä palveli iloiset ja osaavat kauneusalan ammattilaiset.  Itselleni olin valinnut vartalon virkistyshoidon. Ensin vartalo kuorittiin jonka jälkeen kävin suihkussa sitten vielä voitelu.


Hoito kylläkin virkisti ja pehmitti ihoni mutta myöskin pikkuhiljaa siinä maatessani vaivutti pieneen horrokseen.
 Saimme kauneutta päästä varpaisiin.






Siitä sitten kohti ruuminravintoa. Illan ruokapaikaksi valikoitui PEPPERSACK.




Koska jälleen oli tiemme erkaantuneet osasta bloggariseuruetta , ihan kuulkaas jouduimme Peppersacksin terassilla ottamaan huikat :)



Aurinko helli meitä sekä en nyt sano että palvelualtis tarjoilija vaan tarjoilijakunta joka sai meidät oikeasti tuntemaan itsemme tervetulleiksi.
Mikä miljöö! Ruut sali oli aivan tyhjä meidän 9 naisen saapuessa!





Hetken sitä ihmetellessä saapui ehkä 70 saksalaista ym aterioimaan. Kello 19 koko ravintola oli täynnä iloista puheen sorinaa... Ensimmäiseksi saimme herkulliset alkupalat lihasta ja kalasta sekä alkudrinkki. Huisin herkkua ruokaa. Ajattelin karaistaa itseäni syömällä jotakin mistä en niin suuresti pidä. Hottia kastiketta ja uuniperunaa. Söin kaiken hyvällä maulla. Ja olihan pakko jälkkärikin vielä siihen päälle. Tuorejuustoinen lime torttu! NAM!! Mainittakoon että ruokalista löytyi suomeksi :)



Peppersackissa on mahdollisuus nähdä keskiaikainen miekkataistelukin joka ilta klo 20. Taistelu..naisesta...



Pieni jännitysmomenttikin saapui paikalle kesken kiivaimman tiimellyksen.. mutta tyytyikin oluseen sielun sijaan :)



Jos hieman olisin paremmin perehtynyt Peppersackin esitteeseen olisin huomannut kuinka kivasti meitä Suomalaisia huomioidaan omalla kielellä ja olsin siltä istumalta lähtenyt etsimään keskiaikaisen Euroopan korkeinta kirkkoa! Saatoimme sen kyllä nähdä tietämättä mitä näimme .)
Aterian jälkeen osa lähti hotellille ja osa lauleskelemaan Satumaa tangoa karaokeen!




Nukuin hyvin! Todella hyvin. Eli silloin voin antaa hotellin sängylle hyvät pojot. Vieläkun verhot olisivat olleet 10 senttiä pidemmät ei aamuaurinko olisi herättänyt aamiaiselle ajoissa. Aamiainen oli maukas mutta sitä pekonia olisin jälleen kerran kaivannut ;(
On muuten hankalaa olla vaikeasti tunnistettava bloggari ulkomaillakin :) Hiustyylini lienee yllättävän silmiinpistävä :).. 
Aamupäivä hilluttiin Rocca Al Maressa ja iltapäivä Vanhassa kaupungissa. On se vaan niin kaunista katseltavaa. Osa meistä kävi ihastelemassa kalamajaa? Ilmeisen upea paikka jonne vielä pitää päästä!
Kotiin palattiin Superstarin comfort luokassa. Rauhallista reissaamista pehmeillä soffilla.. napostellen laivan pikkutarjoiluja.



Osa meistä tilasi juomistuliaiset laivan pre-orderia käyttämällä. Huisin näppärä järjestely jolla saa skipattua laivan täpötäyden myymäläreissun.



Kiitos huisin mukavalle seurueelle! Olin etuoikeutettu päästessäni reissaamaan kanssanne!!Kiitos Tallink& Silja Line , Vanilla Sky sekä Peppersack loistavasta yhteistyöstä!

17 kommenttia:

  1. Nonni. Näistä kuvista nyt näin, missä "kadonnut" kolmikko seikkaili :). Ihan päivänvalon kestävää matskua. Ehdittiin meinaan jo pienesti hätääntyä :)

    Ja ai että mutta oli tosiaan melko tylsää, kun piti nekin drinksut siinä Peppersackin aurinkoisella terassilla ottaa. Ei millään ois pystyny kykeneen :D. En vaan tykkää yhtään tosta mun pärstästä, kun se näyttää niin myrtsiltä ja kaikki muut on iloisia ja nauravaisia. Mutta ehkä sit oon tollanen myrkky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö!! Sä olet aurinko :) Eiks vaan ollutkin muksaa? Otetaan uudestaan ja sidotaan ittemme köydellä toisiin kiinni!!! Juu ei me pahoilla teillä oltu ollenkaan....

      Poista
  2. Kiva kun nämä postaukset on tulleet vähän eri aikoihin, on saanut fiilistellä uudestaan ja uudestaan tosi kivaa reissua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu fiilistellään... Reissu oli +++ ja seura++++ jotenka uutta ootellessa...

      Poista
    2. Kiva juttu kuvineen. Tunnistin sentään Pepin ja sinut, Birgit. Ihana tuo ruokaravintola...keskiajan henkeä.

      <3

      Poista
  3. Kiitos ihan huippujengille huippureissusta! Ikimuistoinen, mutta uutta pitää alkaa suunnittelemaan :D :D :D
    Valoisaa viikkoa sulle, Bikke ♥

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa & näyttää huisin mukavalta reissulta! Ihana, pieni matkapäiväkirja. ^_^ Ihan kateellisena täällä, kun missään koskaan käynyt... :)

    Kivaa kesän jatkoa, Biksu! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin ihan Kiikoisissa 15 kilsan päässä :) Reissu oli avartava ja huomasin että kaikki samoista paikoista kuviakin nappsi :)

      Poista
  5. Näyttää olleen mukava reissu:)
    Tytär käväisi nyt maanantaina kamun kanssa päivä reissulla samassa kaupungissa... Ja mä en ole koskaan päässyt sinne! Pakko lähtee sit lomalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paas mennen!! Siellä ei aika tuu pitkäks! Ihania kujia ja rakennuksia jaa jaa...

      Poista
  6. Ihanalta reissulta kuulostaa ja sääkin näytti teitä suosivan :)!

    VastaaPoista
  7. Kyllä se niin piristää kun välillä pääsee johonkin reissuun:). Minä olin myös pikku reissulla juhannuksena koko perheen kanssa. Olimme Tukholmassa hotellissa pari yötä. Kiertelimme vanhaa kaupunkia ja kävimme kirkoissa ja tietysti kuninkaan linnassa. Siellä kuninkaan linnassa on kiva matkamuisto putiikki. Ostin sieltä kaikkea kivaa mukaan kotiin esim. Saippuoita jos vaikka tulis minusta rinsessa kun niillä itteäni pesen. Kivoja kynttilöitä, servettejä ja kaikkea muuta pientä. No pitäähän linnan saippua palalla aluslautanen olla, joten lähdin tänään sitä kaupungille Stockmannille metsästämään. Löysinkin kivan maalaisromanttisen posliinisen alueen ja kas vaan kun tulin kotiin oli mulla 4 uutta kylpypyyhettä, 6 käsipyyhettä ja 2 ihanaa kylppärin mattoa. Piti ottaa kun halvalla sai sano Sulo Wileeni. Siellä oli 40% alennuksia tuotteista. Vielä haluan lavuaarin reunalle sellasen käsisaippua pumppupullon,kun kaupan rexona käsisaippua pullo ei oikeen istu lavuaarin reunalle. Ja kaikki tämä inspiraatio kylppärin uusimiselle alkoi yhdestä saippua palasesta:). No pitäähän sitä välillä kylppäriä päivittää. T: Kanssa sisar Turusta

    VastaaPoista
  8. Samoilla nurkilla on pyöritty melkeen samaan aikaa ;) Sama hotelli ja ravintola..vanha kaupunki..Tallinna on <3

    VastaaPoista
  9. Teillä tuntui olleen ihana reissu. Peppersack on todella hyvä ravintola ja siellä kävimmekin herkuttelemassa hiljattain, kun kävimme Tallinnassa. Liisa

    VastaaPoista
  10. Tää on kyllä näyttänyt tosi kivalta reissulta :D Nyt kun tuli itsellekin hinku lähteä reissuun niin olisko tämmöinen Tallinnan hotellimatka kaikista helpoin tapa matkustaa tällaiselle mukavuudenhaluiselle ihmiselle?

    VastaaPoista
  11. Näyttää kyllä olleen mukavaa! Tarkoitus olisi itsekin varata piakkoin Helsinki-Tallinna risteily jotta pääsisi vähän reissunpäälle.

    VastaaPoista

Ilahdun pienistäkin sanoistasi :)