Saanen jälleen kerran esitellä teille suomalaista osaamista JOKIPIIN PELLAVA OY. JO vuodesta 1920! JO kolmannen sukupolven vetämä perheyritys. Tehdas toimii JOKIPIISSÄ. Heidän erikoisosaamistaan ovat pellavaiset sauna-,pöydänkattaus ja keittiötekstiilit. Ja tuotteitahan löytyy mm. Prismasta, Sokoksesta sekä Anttilasta (isompi jälleenmyynti-lista löytyy täältä).
Ekologisuus
Haluamme Jokipiin Pellavassa ekologisen jalanjälkemme olevan
mahdollisimman pienen. Siksi pyrimme päivittäisissä toiminnoissamme
ottamaan huomioon ympäristöä säästävät asiat.
Puhtaat, luonnon omat raaka-aineet, pellava ja puuvilla, ovat
ekologisesti turvallisia käyttää. Jokipiin Pellavan raaka-aineet ovat
Ökotex-hyväksyttyjä. Silloin tuotteiden valmistuksessa ei ole käytetty
haitallisia kemikaaleja, eivätkä ne altista allergioille. Jokipiissä
tekstiilien tuotannossa ei käytetä mitään kemikaaleja, vesihöyry on
ainoa ns. kemikaali kankaiden viimeistelyssä.
Suomalainen huippudesign
Jokipiin Pellava on aina käyttänyt maan parhaita suunnittelijoita.
Asiakas voi aina luottaa siihen, että tuotteet ovat hyvännäköisiä,
käytännöllisiä ja kestävät aikaa. Suunnittelijoitamme ovat mm. Jukka
Rintala, Ristomatti Ratia, Anu Saari, Raija Jokinen ja Henna Mantere.
Verkkokaupassa on nyt postikuluton hetki! Kannattaa hyödyntää joululahjahankinnoissa.
Toimituskulut 0 €
31.12.2014 saakka! (koskee Suomeen toimitettavia postipaketteja ja SmartPost-paketteja)
Tilaa viimeistään tiistaina 16.12.2014, että toimitus ehtii jouluksi perille!
Valo kaitaliina |
Pefletti |
Sarvipää kylpypyyhe |
Tuossa muutama oma suosikki verkkokaupasta
Sori :)) Mä vaan tykkään suorasta puheesta :))
Valkoisella köökin pöydällä punainen Aika-kaitaliina ja siinä kaksi erilaista lautasta. Ihan tavallinen arki lautanen sekä Riviera Maisonin joululautanen. Kyllä kuulkaas sopii ihan kumpaan vaan..
Rakastan pellavaa.. Niin luonnollinen materiaali.. Eikä enää raavi kasvoja niinkuin silloin kauan sitten :)
Tykkäämällä
Jokipiin Pellavan facebook sivuista olet kuulolla ajankohtaisista jutuista :)
Onko teillä tapana uudelleen käyttää esim:pöytäliina vaikkapa peflettinä? Mulla on. Tai oli. Ajattelin joskus sellaisen kirkkaan punaisen pellava liinan valkaista kloriitilla. No eihän siitä mitään tuullut. Pieni martta minussa sai sen pöytäliinan ihan kaameaksi. Todellakin entiseksi pöytäliinaksi. Pakkohan siitä oli tehdä peflettejä... Saunassa ne palaset meni ihan hyvin....
Valkoisella köökin pöydällä punainen Aika-kaitaliina ja siinä kaksi erilaista lautasta. Ihan tavallinen arki lautanen sekä Riviera Maisonin joululautanen. Kyllä kuulkaas sopii ihan kumpaan vaan..
Rakastan pellavaa.. Niin luonnollinen materiaali.. Eikä enää raavi kasvoja niinkuin silloin kauan sitten :)
Tykkäämällä
Jokipiin Pellavan facebook sivuista olet kuulolla ajankohtaisista jutuista :)
Onko teillä tapana uudelleen käyttää esim:pöytäliina vaikkapa peflettinä? Mulla on. Tai oli. Ajattelin joskus sellaisen kirkkaan punaisen pellava liinan valkaista kloriitilla. No eihän siitä mitään tuullut. Pieni martta minussa sai sen pöytäliinan ihan kaameaksi. Todellakin entiseksi pöytäliinaksi. Pakkohan siitä oli tehdä peflettejä... Saunassa ne palaset meni ihan hyvin....
Yhteistyössä Jokipiin Pellavan kanssa järjestän pienen arvonnan:
Arvotaan uuteen kotiin erikseen kaksi pellava pyyhettä.
Alimpana Simppeli ja päällimmäinen Aika. Pyyhkeiden koko on 45*55 cm. (arvoltaan noin 15€) Mainitse kommentissa kumman arvontaan osallistut.
Keittiö pyyhkeiksi nuo lienee pääasiassa tarkoitettu mutta käyvät pienenä pöytäliinana ,,, peflettinä,,,
Ihanaa monikäyttöistä pellavaa...
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla verkkokaupan suosikki tuotteesi. Mukavaa olisi kuulla minkälaisia tuotteita haluaisit valikoimiin. Kuviota/väriä...
Arvonta päättyy 20.12!!
Alimpana Simppeli ja päällimmäinen Aika. Pyyhkeiden koko on 45*55 cm. (arvoltaan noin 15€) Mainitse kommentissa kumman arvontaan osallistut.
Keittiö pyyhkeiksi nuo lienee pääasiassa tarkoitettu mutta käyvät pienenä pöytäliinana ,,, peflettinä,,,
Ihanaa monikäyttöistä pellavaa...
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla verkkokaupan suosikki tuotteesi. Mukavaa olisi kuulla minkälaisia tuotteita haluaisit valikoimiin. Kuviota/väriä...
Arvonta päättyy 20.12!!
mukana arvonnassa.pellava lakanat on suosikkejani.
VastaaPoistakikke at live.fi
Jalo kaitaliina on suosikkini :) Kyllä valikoima on jo tarpeeksi kattava.
VastaaPoistamarikax@gmail.com
No ehottomasti tuo pefletti, hauska :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAika ja Valo sarjat oli kivoja!
PoistaOsallistun Aika pyyhkeen arvontaan. prinsessajuttu(at)gmail.com
Aika pöytäliina on suosikkini. kaimaen1 at luukku.com
VastaaPoistaSauna-tyyny ja selänpesimet kiehtovat minua. toivoisin mustia tekstiilejä. Myös tassunkuvatekstiilejä.
VastaaPoistaAika-lautasliinat olis ihan nyt tarpeelliset, ja muuten ehdottomasti "perseenalunen", sori ;)
VastaaPoistaTaimi-runner is my favorite!
VastaaPoistaannemarigabrielsen@gmail.com
Aika-sarja on kiva, sen keittiöpyyhkeen valitsisin. Lempparituotteeni on Aika-pöytäliina.
VastaaPoistahttp://verkkokauppa.jokipiinpellava.fi/epages/Kaupat.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07072010-1010/Products/5071145-71/SubProducts/5071145240-71_eko
s.kansakoski(at)luukku.com
Osallistun Simppeli-pyyhkeen arvontaan ja suosikkituotteeni on Aika-pöytäliina. Värillisiä kylpytakkeja voisi olla valikoimassa. tiina.palomaki(at)kolumbus.fi
VastaaPoistaTonttu-kylpymatto ihana.
VastaaPoistaSimppeli-pyyheen arvontaan kiitos.
Hilla-kaitaliina ja osallistun aika-pyyhkeen arvontaan
VastaaPoistaeekku80@netti.fi
Osallistun Simppeli-pyyhkeen arvontaan. Suosikkini valikoimassa ovat upeat kylpytakit.
VastaaPoistal33lamm@gmail.com
Valoa, valoa...
VastaaPoistaJa aika-pyyhkeen arvontaan.
Aika-liina olisi noista suosikkini. :) Koko valikoimasta ehdottomasti tuo hauska pyllynalunen! Ehkä vähän kirkkaampiakin värejä toivoisin ja enemmän vielä värivalikoimaa.
VastaaPoistasopeutuja(at)hotmail.com
Simppeli voittotoiveena.
VastaaPoistaSuosikkituote;http://verkkokauppa.jokipiinpellava.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07072010-1010/Products/2620-1/SubProducts/2620L-1_eko
vaatehuttuja(@)gmail.com
Aika suosikkini :)
VastaaPoistaMukaan Aika-pyyhkeen arvontaan
VastaaPoistahttp://verkkokauppa.jokipiinpellava.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07072010-1010/Products/0371045055-12 on ihanin
unelmiaonnesta(at)gmail.com
Tuo Aika on suosikkini
VastaaPoista-minttu47-
minttu47@gmail.com
Ehdottamat suosikit on pellavafrotee pyyhkeet, joita olenkin jo sieltä aikaisemmin tilannut.
VastaaPoistaMukana Aika pyyhkeen arvonnassa.
-päivi-
p.helmet.l@gmail.com
Polkka-liina on minun suosikkini, myös nämä aika-tuotteet ovat kauniita.
VastaaPoistaSarvipääkylpypyyhe on suosikkini, viime jouluna ostin tuon saman(?) kuosisen laudeliinan äidille ja isälle joululahjaksi. :) Arvonnassa tavoittelen Simppeliä.
VastaaPoistae1101012@edu.vamk.fi
Tämä kuusimetsä-tyyny on suosikkini: http://verkkokauppa.jokipiinpellava.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07072010-1010/Products/6454-146
VastaaPoistaHyvä valikoima! :)
voilooa@gmail.com
Tää on mun lemppari: http://verkkokauppa.jokipiinpellava.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07072010-1010/Products/6471-155_rp . Toivoisin enemmän eläinaiheisia tekstiilejä.
VastaaPoistaOsallistun Simppeli-pyyhkeen arvontaan.
sari piste susanna at hotmail piste com
Tuo pefletti on kyllä hauska =D. Mukaan Aika-pyyhkeen arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Aika pyyhe mun palkinnoksi<3
VastaaPoistaTykkään sinisestä Aika-kaitaliinasta:)
Kummatkin palkinnot on kivoja mutta valitsen nyt Aika-pyyhkeen.
VastaaPoistaVerkkokaupassa oli laaja valikoima kaikkea mutta tälle salipyyhkeelle olisi kyllä käyttöä
http://verkkokauppa.jokipiinpellava.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07072010-1010/Products/0319080145-63/SubProducts/0319080145-63.
pikkunen78 at gmail.com
Suosikkini on kylpytakit. Ja aika pyyhkeen haluaisin. Salli.moilanen36@gmail.com
VastaaPoistaTietenkin halajan tuota peppuliinaa, se on mahtava. Joululiinana meillä aina pellavaliina, on kaunis. Ilolla mukana. <3 Ja jos sellainen ihme tapahtuisi, että arpaonni kolahtaisi niin mennään simppelillä :)
VastaaPoistaIhanaa alkanutta viikkoa Bikke. <3
Tiia
tiia68@gmail.com
Ihania :) Tää on hieno: http://verkkokauppa.jokipiinpellava.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07072010-1010/Categories/Kylpy_ja_sauna/Pefletit_ja_laudeliinat
VastaaPoistatmkuitunen@hotmail.com
Mun oma suosikki on polkka-liina, miten ihana!
VastaaPoistaIlolla mukana arvonnassa :)
Minun suosikkini on liituraita-tuoteperhe.
VastaaPoistaamto(at)suomi24.fi
Harmaa Aika-kaitaliina on aivan upea! Ehdoton suosikki, ainakin näin ensisilmäyksellä :)
VastaaPoistasusanna.hakkinen@hotmail.com
Tuo "päin persettä" on kyllä hauska :) Arvontapalkinnoksi kelpaisi kumpanen vaan...
VastaaPoistahttp://verkkokauppa.jokipiinpellava.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07072010-1010/Products/5071145-71/SubProducts/5071145240-71_eko, siitä haaveillaan ja AIka-pyyhkeen arvontaan osallistuisin! hippu(at)outlook.com
VastaaPoistaPefletti päin persettä on suosikkini. Osallistun arvontaan.
VastaaPoistaTämä pyyhe on suosikkini http://verkkokauppa.jokipiinpellava.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07072010-1010/Products/0371045055-23 Osallistun Aika pyyhkeen arvontaan. june1@luukku.com
VastaaPoistaPyyhkeet ovat kivoja. Arvontaan mukaan.
VastaaPoistaleenvikki at gmail.com
Simppeliä sen olla pitää, ainakin pyyhkeen, jos ei elämän.
VastaaPoistaJa kun kysyit, niin monet pefletit olen ommellut kirpparien pellavaliinoista. Laitan kaksinkerroin ja numero ripustuskulmaan, jotta saajaperheen jäsenet osaavat oikean numeroisen laittaa allensa. =)
Koko valikoimasta Jukka Rintalan suunnittelema Valo- kaItaliina on aivan ehdoton suosikkini.Puita,heiniä,oksia kuvioina saisi olla valikoimassa vielä enemmän.
VastaaPoistaArvottavista pyyhkeistä voisin ottaa aivan kumman tahansa. Unsku
ulla.kolomainen@elisanet.fi
Mukaan arvontaan! Kauniita nuo Jokipiin pellavat ja kestää seuraavallekin sukupolvelle. Kumpikin pyyhe on kaunis, punaanen on mun väri muutenkin. Aika-pyyhe on mun valintani :)
VastaaPoistaValo kaitaliina on ihana
VastaaPoistaTämä puoli päin..- pefletti on hauska. Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com
VastaaPoistaPellavalakanat olisi ihana hankkia tuolta. Osallistun Aika-pyyhkeen arvontaan :)
VastaaPoistacherrycloud@luukku.com
Valo ja Aika-kaitaliinat on kauniita.Arvontaan yrittämään Aika-pyyhettä.
VastaaPoistatyttiklemetti@luukku.com
Simppeli kaitaliina suosikki ja osallistun simppeli-pyyhkeen arvontaan. Anne
VastaaPoistaannelaukkanen09@hotmail.com
Ihania. Suosikki olisi Horisontti kaitaliina. Ja osallistun Simppeli-pyyhkeen arvontaan. Sofia
VastaaPoistachipmunk@hotmail.fi
Oma suosikkituotteeni on pellavalakana, sillä sellaisista haaveilen. Paino sana haaveilen, sillä ei nykyisillä tuloillani ja nykyisillä hinnoilla yhtälö on yhteensovittamaton. :(
VastaaPoistaJos kuitenkin onni sattuisi suosimaan Aika olisi mieluisampi kuosi.
Niin ja ehdotukset. Kylpytakkeihin jotakin hieman krumeluurimpaa kuosia kuin liituraita, ehkä aika toimisi jos se erottuisi vain hyvin himmeästi pohjaväristä? Niin ja pellavaiset pussilakanat, vaan housiko hinta jo niin tähtitieteelliseksi ettei ostajakuntaa olisi?
Suosikkiani ovat Salasauna pyyhe ja matto. Aivan ihania. Osallistun Aika-pyyhkeen arvontaan.
VastaaPoistaTuo pefletti on hauska :) Eniten tykkään noista kaitaliinoista kuten Horisontti.
VastaaPoistaPyyhkeistä käy kumpi vaan, mutta jos valita täytyy, niin simppeli ensisijaisesti.
postin.tuomaa@gmail.com
Aika on nätti.
VastaaPoistaKylpytakki olis hieno! Osallistun simppelin arvontaan. :)
VastaaPoistaMinä ihastuin tuohon Aika-sarjaan, joten osallistun myös Aika-pyyhkeen arvontaan :)
VastaaPoistakattimanialaiset(ät)gmail(piste)com
simppelin arvontaan :)
VastaaPoistaelina_jokitalo(at)luukku.com