UA-39839136-1

tiistai 18. marraskuuta 2014

ANNA-MARI WEST ja upeat joulukortit sekä arvonta

Moikka
Oletteko huomanneet kaupoissa korttihyllykössä ANNA-MARI WESTin ihanat kortit? Minä olen! Ja aivan ihastunut niihin. Näissä on lämpöistä tunnelmaa. Sanoihin puettu suomalainen olemus..

Anna-Mari esittelee itsensä näin:
Lapsesta asti olen rakastanut kauniita asioita. Esteettisyys  ja
visuaalisuus antavat minulle sisäisen rauhan. Tulen yksinkertaisesti
onnelliseksi kun saan luoda jotain kaunista. Olen askarrellut sormet
liimassa (tai veressä, aiheesta riippuen) kaikkea sukkahousuisista
nukenpäistä kuviosahattuihin taulunkehyksiin, olen kuivattanut kukkia ja
opiskellut kukkasidontaa, olen kutonut, huovuttanut, virkannut, ommellut,
tehnyt joulukortteja ristipistotöistä. Olen uppoutunut sisustamiseen
itsemuurattua sisustustiiliseinää myöten – tapetoinut, petsannut, hionut,
porannut, sahannut, sekoittanut betonia…

Voin samaistua häneen paitsi etten ole tehnyt pientä osaakaan hänen kokeiluistaan :)

Anna-Marilla on aivan sykähdyttävän kauniita joulukortteja
Valikoima on jo kaupoissa!

 

Nyt juhlistammekin joulunodotus aikaa alla kuvassa näkyvällä parilla , villasukka sekä kortti arvonnalla!

KAIKKI saavat yhden arvan MUTTA osallistuaksesi sinun pitää kertoa ANNA-MARI WESTin OMASTA MIELESTÄSI KAUNEIN JOULUKORTTI! Käy katsomassa ja valitsemassa suosikkisi TÄÄLTÄ!

En tykkää pahaa jos joku haluaa jakaa arvontaa Facebookissa tahi blogissaan :)

Kortin mukana tuleva villasukkapari lienee noin kokoa 33/34

Arvonta päättyy 25.11

Rutkasti onnea kaikille!!

37 kommenttia:

  1. Kortti jossa on nalle ja lahjapaketteja :) Kaakaomuki kortti saa myös hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
  2. Tuo kuusi leikkiauton kyydissä on jotenkin suloinen. Ja onhan tuo lumiukko kaakaokylvyssäkin aivan mahtava.

    VastaaPoista
  3. On ihania kaikki! Kauniita kuvia ja tekstejä. Kranssin tekstiin erityisesti ihastuin :)

    VastaaPoista
  4. Nalle joulukortti on suosikkini, kaikki muutkin ovat tosi ihania!

    VastaaPoista
  5. Minun suosikkini on nallekortti ja tuo koristellut piparkakut pinossa. Ihanat kortit.

    VastaaPoista
  6. Valitsen kortin jossa on piparikasa ja narukerä. Vaikka valinta oli vaikea, koska kaikki olivat kauniita ja ihania! En ole huomannut näitä kaupassa, en muista ainakaan. En ole nyt niin tarkasti joulukorttihyllyjä selannut, kun kortit ovat jo valmiina! Osallistun arvontaan. :)

    VastaaPoista
  7. Tuo lumiukko kylvyssa on ehka hauskin....

    VastaaPoista
  8. joulu07 ihastuttaa
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  9. Suosikkini on tuo, missä on nalle.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  10. Tykkään eniten kortista, jossa kynttilä, käpyjä, paketteja...
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tuo piparit ja lankakerä on minunkin suosikkikortti.

    VastaaPoista
  12. Kranssi tosi tunnelmallinen:-)

    VastaaPoista
  13. Kauniita kortteja!
    Suosikkini on viljantähkä :)

    VastaaPoista
  14. Ihanan rauhallinen tämä kynttilä risuoksalla ♥

    VastaaPoista
  15. Rakastan näitä kortteja ja olenkin saanut ilon näihin jo tutustua. Näissä on kaikki täydellistä, tunnelma, värit, kokonaisuus Yksi lemppareita on lankakeräkortti. Missä on ompelukoneen lankarullia värikäs kasa. :) Heti järkkäilin omatkin vanhat mummilta saadut lankarullat esille.

    Mutta joulluinen suosikkini on ehdottomasti tai no ehdottomasti ja ehdottomasti, mutta kun on kerran pakko valita niin tämä> Joulutervehdys jossa on autoja auton lavalla joulukuusi. <3

    Ilolla mukana Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Ihastuttavia kortteja, joita en ole nähnyt aiemmin. Valitsisin kaikki kortit, mutta mieltäni rauhoittaa yksi kuva, jossa on kynttilä kuusen oksalla ulkona (valoisaa joulua-kortti).
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  17. Ylärivissä vaalea kynttiläkortti on mun ehdoton lemppari,se vaan on jotenkin niin rauhoittavan näköinen. Nätit sukat myös,just sopiva koko eräälle...:) Mukana arvonnassa. Unsku
    ulla.kolomainen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  18. Kaakaomuki kortti ehdottomasti ❤
    Niin ihania ovat että joulu tauluja voisi noista tehdä.
    -päivi-

    VastaaPoista
  19. Nallekortti on lempparini. Ihania kortteja!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Kortti, jossa on lyhde, on suosikkini =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Tämä on suosikkini: http://www.annamariwest.com/albumi/joulu2014/1868732#

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Tykkään erityisesti kahdestakin kortista: Tuo lumiukkosoppa on toinen ja toinen sellainen värikynä-kortti, jossa lukee: Jos ei nyt, niin milloin?

    VastaaPoista
  23. Minun ehdoton lemppari on tuo lumiukko kaakaomukissa-niiiiin minun näköinen laiskottelija;D

    VastaaPoista
  24. Lumiukko kaakaoskylvyssä on ihana, niin kyl muutkin ♥

    VastaaPoista
  25. Piparikortit kivoja. Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Tuo joulukuusikuormassa oleva puurekka on suosikkini, ihan niinkuin kuusenhaku on muutenkin joulupuuhista parasta..
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  27. Tuo lyhde, aivan ihanan yksinkertainen ja joulunrauhainen! Mutta kauniita kaikki.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Se kynttilä kuusen oksalla on kaunis ja herkkä salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Piparikortit ovat suosikkejani :)
    - Arjakaisa

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti se sydänpiparikortti "Joulumieli".
    taru.pakkala(at)luukku.com

    VastaaPoista
  31. kaikki tosi ihania, mut ihanin se Joulumieli syntyy.... kortti
    - ansku-

    VastaaPoista
  32. Piparipino-kortti on suosikkini!
    -Satu-
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Joulun valoa! alarivissä, jossa vanha kynttilänjalka. Muutkin kortit ovat kauniita. nina40fi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kävinkin jo ostamassa muutaman kortin noista. :-) pipari kortti on minunkin suosikki. Ihguu oon saanu jo näin ajoissa kaikki 28 korttia kirjoitettua ja tarroitettua, vielä postimerkit puuttuu. Yleensä venyy aina viime metreille. Ois kyllä ollut kiva tehdä itsekkin kortit, mut ei vaan jaksa. Sisustaja Turusta

    VastaaPoista
  35. Moikka, vieläkö ehtii osallistua? :) Mun suosikkikortti on varmaankin tuo piparikasa. e1101012@edu.vamk.fi

    VastaaPoista

Ilahdun pienistäkin sanoistasi :)