UA-39839136-1

torstai 29. toukokuuta 2014

11 KYSYMYKSEN HAASTE

Satavuotta sitten sainTaloni maalla blogin TARALTA haasteen. Nyt JO tein tän :))
Haaste menee siis seuraavanlaisesti:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

No mäpäs kerron.
1. Olen hyvin säilynyt 43 vuotias kaljupietu.
2. Syötän perheelleni valmisruokaa. Saarioisten. Ehkä siks kun olen siellä töissä. Luotan laatuun. Yhen kerran olin ihan kypsä ruuantekoon ja lämmitin pannulla kinkkukiusausta. Liian monesta suusta tuli:ÄITI! Tää on parasta ruokaa IKINÄ! 
3. Rakastan leipomista. Varsinkin taikinoiden syöntiä. Kentinkakku on suurta herkkuani. Ekaks syön palan niinku kaikki fiksut ihmiset syö. Sitten leikkaan vähän kakkua kuorrutuksen alta pois. Ihan viimeks leikkaan pelkkää kuorrutusta ja syötän koiralle kakku osan.
4.En ole leiponut pullaa jotain 8 vuoteen. Enkä paistanut lättyjä. Anoppi tekee ne meille. Aikojen alussa poijaat pyysi mummua leipomaan/lättyilemään. Sitten jossain vaiheessa niitä ei saanu enää narutettua ja ne pyysi KOSKA BIKKE HALUAA!!!
5. Ajelen Volvo v70. Siinä on kohta mittarissa 600000 kilsaa. Sillä oon raahannu vaatekaappia , vuodesoffaa.. Toivon että se kestää yhtäkauan kun minäkin. Ettei jää mukuloille äitin autovelkaa. Paitsi siitä valkoisesta Amzonista joka mulla vielä jokin kaunis päivä on :)
6. Saakeli mutta onkin vaikee keksiä jotain hurjia salaisuuksia joita te sitten nauraen kauhistelette : Ettei olis uskonu tästä muikkelista ollenkaan.
7.No siis olen astiafriikki. Pikkasen olen viimeaikoina alkanut ymmärtämään ettei meiän huushollista tartte löytyä armeijalle lautasia , jälkkärikulhoja ,murokulhoja , jekkusnapsi laseja..
8. EU. Mitä hyvää se on muka meille tuonut???
9. Kattelen murhaohjelmia. Luen murhakirjoja. En tee murhia.
10. Olen joutunut ongelmallisiin tilanteisiin ylimielisen , läpitunkevan , äärimmäisen purevan katseeni tähden. Siis en minkään aiku mä olen mukava tyyppi katseen vaan sellaisen DA BITCH!! kyttäyksen.
11. Joskus mua vituttaa olla tämmönen. Sairas , kalju , toispuolirintanen parhaat päivänsä nähny akka.
Mulle pläjähtäneet kysymykset
1. Mikä tuottaa sinulle elämässä eniten iloa ja surua?
Eniten iloa : mun mukulat! Vaikka ne välillä mua inhoo ja on iiliskotteja. Eniten surua..ÄÄRETÖNTÄ SANOINKUVAAMATONTA surua teettää mun sairaus. Mä delaan tähän.

2. Mikä sai sinut bloggaamaan?
Serkun vaimo. Älyttömän ihana muikkeli ja vielä älyttömän ihanampi koti. Muttei huolinu mua sinne heille vessaan asumaan vaiks kuin anelin.

3. Mistä haaveilet juur nyt?
Ettei huominen sytokuuri aiheuttaisi kovia kipuja eikä valtavaa väsymystä. Mulla kun olis miljoona hommaa tehtävänä. Plikasta tuli medianomi. On juhlat ja sit oon aatellu kesemmällä pitää blogimiittinkin täällä meillä

4. Oletko matkustellut paljon ja jos niin mihin?
  No en!! Mieluummin ostan sadannen jälkiruokakulhon saati hassaan rahani valtameri aluksille :)

5. Onko sinulla sisaruksia?
Mä olen vanhin. Sitten 3 vuotta nuorempi sisko ja se 5 v nuorempi veli.
6. Onko sinulla lapsia?
Löytyy! Vanhin tyttö...ootas mä lasken..-88 nii sillon hää on 25 vielä hetken. Poika 23v ,Tyttö 18v poika 9v ja poika7v Sitten vielä naidut pojat 17 ja 13v. Ei käy aika pitkäks. Erotuomarina olisin taatusti ollu kokeneempi ku ne kohua herättäneet jäkis tuomarit :)

 7. Kotieläimiä?
Kissa Minttu 14v ja koira Pyry..oletettavasti 2-3v

8. Mitkä aihepiirit kiinnostavat sinua eniten bloggaamisessa?
No just juu! Uteliaisuus! Sisustaminen. Tuunaaminen. Uteliaisuus. Erityisen onnellinen olen blogistanian maasta. Mulla on HURJASTI ihania , parhaita uusia ystäviä!

9. Mitä mieltä olet eutanasiasta? (paha kysymys)
Pitäisi olla laillinen. Ehdottomasti haluan omalle kohdalleni. Kun en enää jaksa eikä ihmettä ole tulossa. Haluan omani ja läheisteni kärsimyksen loppuvan ENNEN sairaalloista tuskaa, murhetta. Olen siis ihan sadalla puolesta.

10. Suosikki julkkiksesi?
HÄH? Ei ainakaan Matti Nykänen eikä Vesa Keskinen. LUOJA! Eikä mikään kukaan missi. Senkin touhun sais lopettaa...Seurailenko mä jotain tyyppiä? En oikeestaan.

11. Sisustustyylisi?
Valkoinen . Rento. Hälläväliä. Ei vaan . Joskus iskee nipo. Kuva on vinossa. Liian korkea juttu jonkin toisen jutun oikeella puolella. Lakanat kierossa.HYI HYI. 

Koska oon tämmönen ku oon jätän haastamatta ketään. Saat kyllä mielihyvin napata haasteen matkaasi. Tulen sitten uteliaana kurkkimaan :)))
Mulla taitaa olla muitakin haasteita rästissä?? ONKO??

tiistai 27. toukokuuta 2014

ARVONNAN VOITTAJA

AIVAN LIIAN KAUAN ootte joutunu oottamaan tämän makoisan kakkulapion voittajaa..
Perinteisellä lappujen kirjoittamisella selvisin tälläkin kertaa.. Lippuja ja lappuja oli lukematon määrä. Kiitos kaikille osallistujille!! Arvonta onnetar ei tällä kertaa suostunut kuvattavaksi. Jotain mainitti et AINA NÄITÄ ja AINA MÄÄ!! PIIIIITKÄÄÄN aikaan ole ollut arvontoja!!
Paitsi illalla alkaa uusi :)))


Eli sairaan nopeen arvonnan ja lapun lattialta onkimisen jälkeen voittajaksi arpoutui MERVI Valkoisen Lumoissa blogista. Onnea hälle!
JA kiitos lemppari putiikilleni KIRSTULAN VANHALLE PUODILLE :))) Josta muuten JDL vaatteni mitä kuvissa pilkahtelee..Esim puutarhassa käynti mekko!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

PREHTIN PUUTARHALLA

Joka kevät päätän etten tänä vuonna osta ainuttakaan kesäkukkaa. Tuoreessa muistissa on mitenkä talon reipas emäntä on edellisenä kesänä unohtanut kastella satasien sijoituksensa. Jokunen kesä taapäi san mun vieraani lähteissään et kantsisko mennä kastelee noi kukkases? Kävin sitten lähdettyään.. HUPS! Multapaakku vaan nousi sitä mukaa ku lorotin vettä! Ja joka kevät päätän parantaa tapani :)
 Enivei. Onneks unohdan edelliskesän mokailut.
 Poijaan kans tehtiin täsmä isku Prehtin puutarhalle täällä Kauvatsalla.


 Viihtyisä maalaisidylli. Joka Bikken unelma.



 Taidan olla jo ehtoopuolella tuon iän suhteen koska pelakuut miellyttävät.. Mummon akkunalla...



 MITÄ MÄ LÖYSIN? Lähes mustan petunian!! Dramaattinen! Näitä aion vielä hakea. Upea sävy! Eikä tuo joriini takana ole hullumpi sekään.




Yrttejä löytyi joka makuun :) Otin salviaa.Ykkös yrttini.Sitten tulee timjami.. Uusi tuttavuus oli OLIIVIYRTTI! Tottakai sellaisen tarviin. (itseasiassa 3 )



 Prehtillä on mukava poiketa ei pelkästään ite Prehtiläisten tähden vaan myöskin uutuuksien vuoksi. Kattelin tätä amppelia mansikka amppeleiden vieressä sen enempää aattelemati. Palasin vielä ja sillon mä tajusin. MANSIKKA!! Mut kui se on ton värinen? Sen kuuluu olla valkoinen?.... Pakkohan tuota on kokeilla.


  Ja kats! Perhosiakin lenteli :)


  Poikani suosikiksi nousi tämä. (tosin oli niitä monta muutakin)


 Ite vanha isäntä :)
Täällä tulee aina jäätyä jutulle millon mistäkin. Eli voin sanoa: sinut otetaan henkilökohtaisesti :))


 Ja nuorempi puutarhuri :)


 Mä haluun ton ja ton ja tonkin!


 Niin jännän värisiä!!



  Ja vanhempi emäntä :)



 Pikkasen voi käsiä livottaa lammessa jos kukkien valinta on liian vaikeaa...


Tai heittää varpasilleen istuskelemaan. Joskos auttaisi päättämään mitä kaikkea kotiin veisi.. 


 Kun joka tilistä hakee pikkasen on keskikesällä tuoksuva kukkaloisto kotona. Sielu lepää..


Kotiin päästyämme alkoikin valtaisa työleiri. Onneksi on vahvoja poikia talo täynnä. Tuo kesäkukkien istuttaminen olikin ihan iisibiisi MUTTA NE YRTIT!!


No hitsibitsi! Kirpparilta löysin lavakauluksia. Niille piti kaivaa kuoppa. Siis VIISI kuoppaa. Sillävälin kun muut kaivoivat , suojasin kaulukset etteivät heti haperru :) Monta säkkiä multaa (mitä sitäkin saa Prehtiltä)
Siinä ne mun yrttini! Ruohosipulia,oliiviyrttiä,oreganoa,salviaa.. OK. En muista mitä kaikkee otinkaan. Eli nyt alkaa yrttien tunnistamis opiskelu.




Prehtillä on muuten PERINTEISET PUUTARHAPÄIVÄT 23-24.5! Kahvitarjoilua , neuvontaa ja tarjouksia!! Ajele ihmeessä ihastelemaan kukkaisloistoa. Ja tee takahudslaariin tilaa..varmuuden vuoksi!
Meiän koulun kaikki koululaiset olivat kevätretkellä tuolla. Kotiin tuli samettikukka sekä ahkeraliisa. Toivottavasti saan ne pidettyä hengissä.
Prehtin puutarhan facebook sivuille pääset tästä.

Millai se kiinalainen sananlasku menikään..
Googletin ja eksyin vaikka minkälaisille sivuille. Tämän nappasin teillekkin.. 

Suomessa toimi kaksi mielisairaalaa 1700-luvun lopulla, ja kolmas “houruinhoitolaitos” valmistui Helsinkiin vuonna 1841, jolloin tunnettiin “kauniin ja viihtyisän ympäristön sekä puutarhan ja puutarhatyön terapeuttinen merkitys potilaille”. Tuo valmistunut sairaala oli Lapinlahden sairaala, jossa käytettiin puutarhaterapiaa ilmeisen onnistuneesti. Sinne saatiin oma puutarhuri sekä keittiöpuutarha ja kasvihuone, josta saatiin runsaasti kukkia, “jotenka hyöty siitä on ollut huomattava”, kirjoitti silloinen ylilääkäri Sibelius.

Ni! Siks minä ja sinä tarvitsemme kukkia!!! 
 En mä sillä että viiraisi vaan onnellisuuden tähden
LOOV JUU!!




keskiviikko 14. toukokuuta 2014

BLOGI NURKKAUS

 Kuinka kauniita bloginurkkauksia teillä onkaan!! Ajattelin jakaa omani. Ihan natural olossaan. Ennen siivousta. On siellä tietsikkakin. Vissiin.
Vain yksi kuva. Todellakin. Kuva puhuu enemmäin kuin tuhat sanaa!!


tiistai 13. toukokuuta 2014

MARENKI-SITRUUNARULLA

Kaikkia etuuskortteja mullakin kukkarosta pursuaa. Yleensä sitten kaupan kassalla huomaa ettei mulla olekkaan sitä mukana. Lainannut muksulle tai jotain muuta... Mutta K ja s ryhmän kivana lisänä tulee ne lehdet. Tämänkertainen herkku onkin Yhteishyvän ruoka liitteestä
resepteihin tästä
 

MARENKI-SITRUUNARULLA
75g kuorittuja manteleita
1 rkl maissitärkkelystä
1 rkl sitruunamehua
4 valkuaista
1 3/4 dl sokeria

TÄYTE

4 keltuaista
3/4 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 dl sitruunamehua
1 rkl maissitärkkelystä
1 dl vettä
10 g voita

PINNALLE

2 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
  
Ohjeet
Kuumenna uuni 150-asteiseksi. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Paahda manteleita uunissa 7–10 minuuttia. Murskaa mantelit.
Sekoita maissitärkkelys sitruunamehuun. Vatkaa valkuaiset hyväksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen samalla vatkaten. Lisää mantelirouhe ja maissitärkkelysseos ja kääntele kevyesti vaahtoon. Levitä marenki varoen leivinpaperin päälle noin 30 x 25 cm:n levyksi. Kypsennä 25 minuuttia. Kumoa pohja lämpimänä toisen leivinpaperin päälle, irrota pohjapaperi ja anna jäähtyä.
Mittaa täyteainekset voita lukuun ottamatta kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen keskilämmöllä, kunnes seos kiehahtaa. Hauduta sekoitellen pari minuuttia. Ota kattila liedeltä, sekoita täytteeseen voi ja anna jäähtyä. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rullaksi. Vatkaa kerma sokereiden kanssa vaahdoksi ja levitä tortun päälle




No niin. Innokkaana aloin leivontamestariksi.
Ensinnäkin.. ei ollutkaan manteleita jotenka heitin kehiin mantelijauhetta. Sitten hoksasin ettei ole maissitärkkelystä , korvasin sen perunajauholla ja sitten VIELÄ ei voi sanoa etteikö ollut vettä koska sitä onneksi riittää mutta kermaa laitoin täytteeseen veden sijaan.
Ite kun olen tämmönen muikee naamainen niin rakastan sitruunaa jäätelössä , lakritsissa jaa jaa ihan missä vaan!
Minkäslaisen tuomion tää torttu sitten sai.
Maistelemaan hätyytettiin naapurin rouva tyttärineen. Jutskattiin siinä samalla MLLn asioitakin. Ei oikein ollu heitin suun makuista. Plikka sanokin jotain näsäviisasta mutten enää muista mitä :)) Jotain hauskaa se oli. Sitten oli pakko hätyytellä naapurin isäntä kaffeelle. Tunsin olevani liikaa alakynnessä herkkuni kanssa. Sieltähän se sitruunan ystävä sitten saapuikin ja vihdosta viimein sain herkkukehuja!!
Jokatapauksessa kakusta hävisi yli puolet.
Makuun saattoi hieman vaikuttaa sytojen viemä makuaisti :))
MUTTA HYVÄÄ OLI!!!!!!


perjantai 9. toukokuuta 2014

MODELIFE LAUKKU KUTSUT

Huh huh mutta tämmösen laukkufriikin pitäisi pysyä poissa ja kohteliaasti kieltäytyä laukkukutsujen kutsuista. NÄI O!
Naapurin rouvan kanssa piipahdettiin hänen tyttärellään (kiitos Johanna kutsusta) MODELIFE
laukkukutsuilla. Esittelijänä toimi Elina Loimupalo. Kiitosta vaan Ellullekkin mukaan tempaavasta esittelystä.
Laukkua , kassia , huivia ja jos jonkinlaista pussukkaa löytyi. Ja ihan joka makuun. Kivasti pystyi ennen kutsuja surffailemaan nettikaupassa ja tilaamaan esittelyyn haluamansa. Mahdollista tämäkin.


 Millai mun sitte kävi: Laukkutaivas!
Ollakko pöllö vaiko pöllömpi? Kas siinä kysymys!


 Tua kukkakassi lähti miun matkaani... Laukkujahan oli esittelijällä mukana vain yksi kappale kutakin ja pientä kyttäämistä tein.( salaa tietenkin.) Mutta annoin mennä. Tai siis enhän mä siinä mustassa blink blink kassissa kiinni ollutkaan.. Ihan olimme molemmat tyytyväisiä. Siis minä sekä toinen rouva :)
Eli nopeet syö hitaat.



 Pusuhuulet suukon saavat..pusuhuulet huomataan....
tai tötterö


Kukkaislaukku sekä kukkaistyttö
Miehet taatusti ihmettelee miks pitää naisella olla sen kymmenen kassia. Sitä itekki joskus ihmettelen. Tälläi kun on tyttölapsia voi niitä kierrättää tytsyltä toiselle. Näyttäähän se hyvältä kun veska matsaa muuhun asuun. Eikä tarvi töihin kuljettaa eväs banaania muovipussissa.

Kukkaislaukku sekä kukkaistyttö



 Pöllöä selkään 
Tuossa repussa onkin sellainen jippo että sen saa ihan olkalaukuksikin! Äkkiä vaan nipsautat remeliinit korvientaa ja se on siinä!Siis pöllölaukun korvain :)
Ei ole vielä näkymässä että pöllöily olisi menossa ohi. Eli hyvillä mielein voi ostella...



 Gorjukset vaan on niin söpöjä.Kännykkäpussia ja ostoskassia jäin vaille....Mutta korjaan asian. Varasinhan kutsut..
Mä OIKEESTI tarvitsinkin hiirimaton. Äityli kysy että eikös se nyt ole ihan sama minkälainen matto sulla siellä on. Ethän sä sitä kattele! No en niin mutta TIETOISUUS siitä että sitä hiirimattoa VOISI ihailla tekee onnelliseksi. Surffailu netissä on paljon mielekkäämpää nyt!


Jos innostuit kutsuista tai peräti tunnet intoa aloittaa jälleenmyyjänä poikkea sivustolla:OLKALAUKKU.COM!! Voit myöskin varata oman laukkuesittelyn Elinalta puhno:044-3170266 tai käydä MODELIFEN nettiputiikissa
Kannattaa myöskin tykätä MODELIFEN FACESIVUSTA niin olet heti kärryillä kilpailuista sekä herkullisista tarjouksista etkä missaa uutuuksia!
Kiitos myöskin mahtaville kuvaus assistenteilleni :))

torstai 8. toukokuuta 2014

KREEME BRULEETA!!

Jaahas! Hiiri vetelee viimosiaan! Linkkiä vaan klikkailee mulle tätä kirjottaessani :)
Kuten otsikosta voisi aatella täällä ei ole ohjetta tuohon satumaiseen jälkkäriin.
Lidlistähän saa todella hyvää bruleeta. Jopa Hanssi hylkää kaunokaisen valmisruuan tähden :)
No joo.. olen popsinut näitä aikas monta. Heikko mieleltäni kun olen. Jatkojalostukseen päätyi lasinen astia.


Vähän pitsiä ja nappia liimasin kylkeen ja VOT:: siinähän tuo pikku piristys!


Olenhan mä joskus tehnytkin kyseistä herkkua.. 11 kappaletta tälle 7 hengen perheelle..joista ite söin..7!!! aikas hyvin eikö!

torstai 1. toukokuuta 2014

KIRSTULAN VANHA PUOTI & ARVONTA

Poikkesimme hesan kuvausreissulla ihanaakin ihanammassa Kirstulan Vanhassa Puodissa
pälkäneentiellä lähellä Hämeenlinnaa. Kaikkea olisinkin taas halunnut ostella ja kivasti sainkin mielen nostatusta.
Onnekseni Hannalle olikin juuri tulleet Jeanne d'Arc Livingin uutuus maalit ja vaatteet.
Pikkuliisa ihmemaassa.Sitä mä olin. Oli vaikea valita sävyjä joita halusin sutia. Siksi otinkin vähän kaikkea.
Yhen kaapin oonkin jo maalannut. Siitä myöhemmin.



 Hieman kauppakuvia.. Totesin kotona että suurin aikani menikin hypistelyyn vaikka kamera mukana olikin. Sitähän se shoppailu parhaillaan on!



Nää oli aikas hauska uusi tuttavuus. UASHMAMA! Feels like Leather, Wash like Fabric , Made of Paper!! Paperista tehtyjä säilytys pussukoita. Saa pestä hellästi. On paperia ja tuntuu JUU'U ihan nahalta!! Mulla on pienempi valkoinen sekä musta keittiön pöydällä. Toisessa patonkia (oli) ja toisessa tuoreita (oli) yrttejä. TYKKÄÄN: Kivaa kontrastia sisustukseen. 


Eikä shoppaillessa mitään hätää kun miestäkin hoidettiin näin hyvin.


By Pias :)


Näitäkin löytyy nettikaupasta. Ja tietty meiltä :) 
Mums tarkottaa vissiinkin sitä että vain minä , äiti , saan kauhoa tällä kakkusia suuhuni. Aikas kiva äitienpäivälahja. Eiks vaan? Eikä haittaa vaikka lapioita olis useampi koska eikös kaffepöydässä olekkin sen seitsemää sorttia :)



 Juu ja olihan mun pakko saada itelleni prinsessa yöolokaffemakaasoffallatiskaahoidakukkia-asu! SOU IN LAAV!! Paita ja leggarit.


 Kirstulan Vanha Puoti onkin nyt lauantaina mukana Tampereella järjestettävässä VAPRIIKIN keväisessä antiikki-sisustus-lifestyle tapahtumassa. Alaverstaanraitti 5. Tampellan alue. Sinne meitinkin Vintage-remmi on menossa. Tulkaa tökkimään jos mun näätte :)

Ja sitten se arvonta::
Arvonnan lahjana on MUMS kakkulapio sekä JDL'n kirjain. Voittajan nimikirjain.

Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1 arpa: Yhden arvan saat kommentoimalla tätä postausta.
2 arpaa: Kaksi arpaa saat kommentoimalla tätä 
postausta JA olemalla BIKKEN PILTTUUN  julkinen lukija. Voit myös liittyä julkiseksi lukijaksi tämän arvonnan aikana :)
3 arpaa: Kolmannen arvan saat, jos näiden kahden edellisen lisäksi linkität tämän arvonnan omaan blogiisi. Linkitykseen voit käyttää alla olevaa kuvaa. 



Arvonta alkaa nyt ja päättyy 11.5. Ei ehdi äitienpäiväksi mutta ilahduttaa jotakin seuraavalla kaffeella.

Yhteistyössä Kirstulan vanhan puodin kera. Kiitos Hanna