UA-39839136-1
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirstulan vanhapuoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirstulan vanhapuoti. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. toukokuuta 2014

KIRSTULAN VANHA PUOTI & ARVONTA

Poikkesimme hesan kuvausreissulla ihanaakin ihanammassa Kirstulan Vanhassa Puodissa
pälkäneentiellä lähellä Hämeenlinnaa. Kaikkea olisinkin taas halunnut ostella ja kivasti sainkin mielen nostatusta.
Onnekseni Hannalle olikin juuri tulleet Jeanne d'Arc Livingin uutuus maalit ja vaatteet.
Pikkuliisa ihmemaassa.Sitä mä olin. Oli vaikea valita sävyjä joita halusin sutia. Siksi otinkin vähän kaikkea.
Yhen kaapin oonkin jo maalannut. Siitä myöhemmin.



 Hieman kauppakuvia.. Totesin kotona että suurin aikani menikin hypistelyyn vaikka kamera mukana olikin. Sitähän se shoppailu parhaillaan on!



Nää oli aikas hauska uusi tuttavuus. UASHMAMA! Feels like Leather, Wash like Fabric , Made of Paper!! Paperista tehtyjä säilytys pussukoita. Saa pestä hellästi. On paperia ja tuntuu JUU'U ihan nahalta!! Mulla on pienempi valkoinen sekä musta keittiön pöydällä. Toisessa patonkia (oli) ja toisessa tuoreita (oli) yrttejä. TYKKÄÄN: Kivaa kontrastia sisustukseen. 


Eikä shoppaillessa mitään hätää kun miestäkin hoidettiin näin hyvin.


By Pias :)


Näitäkin löytyy nettikaupasta. Ja tietty meiltä :) 
Mums tarkottaa vissiinkin sitä että vain minä , äiti , saan kauhoa tällä kakkusia suuhuni. Aikas kiva äitienpäivälahja. Eiks vaan? Eikä haittaa vaikka lapioita olis useampi koska eikös kaffepöydässä olekkin sen seitsemää sorttia :)



 Juu ja olihan mun pakko saada itelleni prinsessa yöolokaffemakaasoffallatiskaahoidakukkia-asu! SOU IN LAAV!! Paita ja leggarit.


 Kirstulan Vanha Puoti onkin nyt lauantaina mukana Tampereella järjestettävässä VAPRIIKIN keväisessä antiikki-sisustus-lifestyle tapahtumassa. Alaverstaanraitti 5. Tampellan alue. Sinne meitinkin Vintage-remmi on menossa. Tulkaa tökkimään jos mun näätte :)

Ja sitten se arvonta::
Arvonnan lahjana on MUMS kakkulapio sekä JDL'n kirjain. Voittajan nimikirjain.

Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1 arpa: Yhden arvan saat kommentoimalla tätä postausta.
2 arpaa: Kaksi arpaa saat kommentoimalla tätä 
postausta JA olemalla BIKKEN PILTTUUN  julkinen lukija. Voit myös liittyä julkiseksi lukijaksi tämän arvonnan aikana :)
3 arpaa: Kolmannen arvan saat, jos näiden kahden edellisen lisäksi linkität tämän arvonnan omaan blogiisi. Linkitykseen voit käyttää alla olevaa kuvaa. 



Arvonta alkaa nyt ja päättyy 11.5. Ei ehdi äitienpäiväksi mutta ilahduttaa jotakin seuraavalla kaffeella.

Yhteistyössä Kirstulan vanhan puodin kera. Kiitos Hanna

torstai 10. huhtikuuta 2014

Jeanne d´Arc Living FAIRYTALE EASTER KIRJA

MOIKKIS
Bongasin nettisurffaillessani KIRSTULAN VANHASTA PUODISTA
Jeanne Arkin pääsiäiskirjan. Aivan upeita jopa toteutettavia :) ideoita täynnä. Ja ihastuttavat kuvat niinkuin Jeannen kirjoissa yleensä.
Kirja on tarjouksessa.
Sitten tuotetiedoissa lukee että jos tilaat vain kirjan, hinta sisältää postarit!









sunnuntai 17. marraskuuta 2013

NYT SE ON OHI!

Haa! Nyt on monen kuukauden oppimis rutistus ohi! Ihan huippua saada koulutusta alan huipuilta. Ihmisiltä joidenka mielestä lasten ilo ja huoli lapsuudesta on ykkös prioriteetti.
On monenlaisia yhdistyksiä ja tarpeellisia suurin osa :)  Ite koen Mannerheimin Lastensuojeluliiton tekemän työn mielekkääksi ja hyvinkin lähellä sydäntäni olevaksi. Vaikka mulla on ollut rankkaa oman sairauteni tähen..painelin silti jokaiseen aluepajaan. Joskus olin tosi skarppina ja joskun mua tökittiin kylkeen :) Välitehtävätkin sain palautettua ..no en lähellekkään määräaikaa mutta kuitenkin. Sain monia uusia tuttavuuksia.Omasta ryhmästäni ja viimeyön huonetoverista. Meillä oli ihan SIKAHYVÄ TIIMI!!!!
Meidän ei pidä unohtaa sitä omaa arjessa jaksamista eikä sitä mitenkä ja mistä lapset nauttii.. Ei ne halua/tartte suurta amerikkaa. Se olkkariin rakennettu maja tai yö jonka saa soffalla nukkua.. Ne on niitä huippuhetkiä.

Nyt on VOITTAJAFIILIS!!

Olin niin hehkeenä että. Kirstulan vanhasta puodista tuli ihanainen JDL tunika ja mä olin niiin prinsessaa!!
Tän todistuksen voisin viedä huomenna töihin herra isoherralle ja sanoo::Paas kuule jäbä laittain tää mun tehtaan sisäiseen CV.hen ;))
Toi CV juttu onkin aika hauska , kun lähes 10 vuotta sitten luettiin kollegan kansa lehestä työpaikka ilmotuksia ja törmättiin cv!! Mikä ihmeen cv? Käytiin sitten kysymässä tosiviisaalta duunarilta. Saatiin tyhjentävä vastaus: Ehkä se ei oo teitä varten ellette tiärä!!

 

Mut olenhan mä saanut jotain muutakin aikaiseksi! Kirjansidonnassa tein omasta mielestäni ihan sika ihania pöllö kirjoja. JA koska olen ahkera (laiska) suosin sarjatyötä! Tein heti viisi! Ikävä kyllä  (tai siis ei) mulla on enää yksi vaivainen oma pöllö täällä. Pari lähti Pattijoelle ilahduttamaan sisaruksia! Terkkuja vaan. Tuo kuva on sillai juosten otettu. Mut kait siitä selvän saa. Kirjansidonta viikonloppukurssilla oli Kaisa ja Pinja.  Pinjalle kiitos näistä ihanista tiukukoristeista. Niitä on nyt ripoteltu ympäri kämppää!! Mä NIIN rakastan näitäkin!


Mut hei! Nyt mä lähen huilimaan et jaksan taas huomen töihin ja tiistaina taas porriin ja illall pitää MLLn lipun alla lapsille leivontakurssia..
LOOV JUU!!!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

KIRSTULAN VANHA PUOTI JA ALE VINKIT!

Sitä vaan tulin nopsaan kertomaan että:: KIRSTULAN VANHA PUOTI , siellä on ensinnäkin postikuluton loppukuu!! JA jotenkin saat 30% alennuksen nettikaupan tuotteista!! MUTTA VAIN TÄNÄÄN!!!!
Ale ei koske joulutuotteita ja ei jo valmiiksi alennettuja tuotteita! Nettiputiikki ei suoraan anna aletta jotenka viestiä lähettämällä saanet alennuksen.. Toivottavasti saat apua alennuksen saamiseen ite putiikilta!!
posti@kirstulanvanhapuoti.fi
FACESSA  saat lisää tietoa eli kannattaa liittyä tykkääjien joukkoon :))
Siellä putiikissa on uutuutena JDLn vaatteita!
Ja parit kirjat täytyis saada :)

lauantai 5. lokakuuta 2013

SÄHÄN HALUSIT

Terveisiä täältä laiskuuden pesästä!! En mä tiä mihin mun aikani menee.. väsymykseen...
Mutta kuiteskin tapahtui eräänä kauniina SATEISENA kesäpäivänä.. VÄKISIN raahasin ukko-kullan ja pikkupoijaat hämeenpuiston antiikki tapahtumaan. Tehtiinkin hyvät kaupat KIRSTULAN VANHASSA puodissa . Mutta yllättävin ostos tulikin MIRANTIKISTA! 
Ukko-kulta bongas vanhan matkalaukun ja sitä mulle sitten tarjos ostettavaksi. Mullahan on sellainen outo tapa (usko pois vaan) et pyörin kaupassa ko tuulispää ympyrää ja mietin ostanko vai enkö. No sama tilanne tuli tuollakin. Emmää , onhan se aikas hieno ,,emmää ,,, no juu tykkään tykkään mut emmää... Yllättävä isku tuli meijän 6 vuotiaalta. Hää nappas lompsansa , lykkäs kauppiaalle kympin, otti matkiksen ja tyrkkäs sen mun jalkojeni juureen!!! SIIN ON!!!! Mä vähän ihmettelin mikä sille pikkukiitiäiselle oikein tuli , nin siihen sälli vähän niinku tulisesti vastas:: NO EKSÄÄ SITÄ HALUNNU!!!! JA NY MENNÄÄ!!!



No mitäs siinä sitten väittelemään... Sain mitä kiersin.. JA tämmöseen käyttöön se sitten tuli ;)) 
Maksoin sitten iltamyöhäsellä poijaalle kympin takasin ja kiitin "rakkaus" kohtauksesta.


Kävin muuten TYKSissä perjantaina.. Tavallaan tuli paskaa niskaan.. MITÄ OON TYTTÄRILLENI TEHNY!!??? Mulla on siis geenimutaatio:(((((((  BRCA2 geenissä on vika ja sehän on nyt sitten mun SUURIN rintasyöpä riskini.. sata varma.. lisää ilmareita ja kaarinoita tulossa. JOS SAAN SUORAAN SANOA NIIN MUA VITUTTAA!!!!!
Mutta niin kauan kuin on elämää on toivoa.. Ehkäpä mullakin:)))

perjantai 16. elokuuta 2013

KIRSTULAN VANHA PUOTI JA ANTIIKKI SISUTUS TAMPEREEN HÄMEENPUISTOS

Ja jälleen rakkaat ystävät on tapahtumarikas viikonloppu edessä. Tai ainaskin mun mielen makuun. Pikku vesi sateet ei haittaa mun askellusta...ainoo mikä vähän aiheuttaa kitkaa on OSTORAJOITIN ;) eli ukko-kulta.
Pikaisella kesälomareissulla poikettiin ihanaiseen KIRSTULAN VANHAAN PUOTIIN 
Putiikkiin johti ihanat elämää nähneet VINOT lankkurappuset! TAHTOO!!


Napsein teille muutamia herkkupaloja joista ainakin jotakin voit tulla ostelemaan huomenna TAMPEREELLE HÄMEENPUISTON SISUSTUS JA ANTIIKKI TAPAHTUMAAN...

 



Jos joku keksii miten tämä kertaustaulukko toimii ostan sen heti!!
Illalla lueskelen väsyttävällä äänellä poijiille yhteenlaskuja..1+1=1..1+2=3 öööö.. mihin se kaks jäi! JA aina se Ukko-kulta sanoo kovalla äänellä::SE ON KAKS!!
Mä meen joka kerta samaan lankaan..







En ole ihan varma etteikö tämä JDL lokerikko tunkeisi meiän autoon paluumatkalla :)
 Tusina huiveja ja auton avaimet..Jotka muuten ainakin 3 kertaa päivän aikana on hukas :)

 



Nää ihanaiset ostokset jäivät putiikista 
käteen :) Tai siis sain synttärilahjaksi mukanani olleelta herrasmieheltä ;) Siis niin söpöliinit suola ja sokeri kipat. Kats kun taitaa köyhyys iskeä vinttiremontin tähen niin ei tässä ruveta sokerin ja suolan määrällä pröystäilemään..
JA pöytäliina! On meillä muuten yleensä aina köökin pöydällä. Vaikka onkin 5 mukeloo ja kaks krämppää aikuista niin luxustahan tuo liina on!

MUT HEI!! NÄHÄÄN HUOMENNA TREELLÄ JA POTKASKAA MUA KINTTUUN KUS NÄÄTTE!!!!

Lexinton voittaja julkistetaan huomenna.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

MILAVIDA


 

Ihanainen Krista oli pelkkää hymyä :)) Ihana nähdä ihan livenä ja nurkassa ostoksiani!
 

Villa Blancolta jäi tämäkin kirja käteeni.. Mene hakemaan omasi tänään klo 12-



Oli myöskin edustettuna ja pakko IHAN PAKKO oli saada tuollainen rinta/lätsä rossi! Valinnan vaikeus värin suhteen ;))






Montaa sorttia ihanaa kamaa!






Tää on nyt tosi hätänen päivitys ja ihan hatusta temmattu ja mulla kaamee kiire kirjansidonta viikonloppukurssille josta eilen lusmuilin tämän MILAVIDAN tähden!! Eli jos olette tänään pääsyllä TAMPEREELLA NÄSINLINNAAN!!!! MAinos tuossa sivupalkissa MENKÄÄ IHMEESSÄ JA VIEKÄÄ TERVEISIÄ!!!!!!!!!!

Oli ihan pakko pari kuvaa heittää kehiin.........