Aina kun joku kuolee , läheinen , omainen tai muuten vaan sukulainen on siinä vainajan asumuksen plokkaamisessa pieni hommansa. Tai joskus vähän isompi. Aina ei kaikki lapset edes tule juttuun keskenään. Tai sitten perintö on jo jaettu lempilapsen kanssa.
Todella harvoin olen kuullut jotta perinnönjaot olisi menneet hyvin. Sulassa sovussa. Kuka osti mummelille imurin niin väkisin haluaa sen sitten takaisin. Tai kuka sai perinnöksi Myrna-sarjaa muttei eukkonsa tykkää siitä lainkaan. Näitä tarinoita riittää joka suvussa. Siksi olisikin ihan kiva jos kuolleen jäämistöstä löytyisi :LUSIKOIDEN JAKO LISTA!
Tälläinen lista helpottaisi perikunnan toimia ja rajoittaisi tappeluita materiasta. Tosin sittenhän voisi miettiä miksi se äiti nyt Kikalle juuri tuon Mariskoolin halusi jättää? Olisi antanut tuon sinisen kun niitä on muutenkin 4!
Kova on kasvatusvastuu jottei niin pääsisi käymään.
Ite olin ajatellut mennä arkkukurssille ja veistellä itelleni 4-hegen arkun. Minä ja mun tilpehöörit! Kivessä lukisi: Tässä lepää Bikke ja sen 170 kiloa JDL, IbLaursen ja Greengate härpäkkeitä.
No vitsi,vitsi.
Tää tais nyt lähteä lapasesta..
Tässä mulla on kapsäkki joka on täynnä palkintolusikoita.
Miehen eno oli kova poika ammuskelemaan ja napsimaan ammuskisoista palkintosijoja.
Isompaa ja pienempää lusikkaa. Näille ei heti siivouksessa löytynyt paikkaa enkä mä kehdannut huudella että TÄNNE! Onneks nää nyt kuitenkin päätyi meille.
Toistaiseksi nämä aarteet asuttavat tuota matkista. Kovasti olen niille uusiokäyttöä miettinnyt. Ideoita?
Koruiksi olisi ihan huippista saattaa muutamia.Onkin vaikeaa päättää mitä näistä tehdä. Osasta siis. Jotakin pitää jättää muistoksi edellisestä sukupolvesta... Onhan näillä tunne arvoa , minullekkin , vaikken kyseistä henkilöä tainnut koskaan tavatakkaan...
Eikö olekkin kaunis!
Kultasepänliike Kairikin on jo lopettanut vuosia , vuosia sitten..
Tässä kirjoitellessani mietin kuinka vähän..vai olenko OLLENKAAN..kertonut tarinoita lapsilleni heidän isoisovanhemmistaan? Kuten sitä jotta KUN MINÄ OLIN LAPSI..äiti ja isä lähti lappiin lakkasadoille, jättivät he meidät 3 mukulaansa mummulaan.. Muistaakseni viikoksi. Mummu oli jämpti mummu . Syömiseksi oli mannapuuroa. Pihalle pääsi vasta sitten kun lautanen oli tyhjä. Koska olin vanhin ja tietty isoin JOUDUIN syömään sen mitä kattilaan oli jäänyt. Katselin siis keittiön ikkunasta kun muut paino pihalla ja mä vedin itku kurkussa sitä mannapuurooo.. Meni monta vuotta jotta söin seuraavan kerran. Ja isona plikkana keittelin samaa puuroa työkseni :)
Tai jos mummulassa (pappalassa) tuli räkä poskelle.. Täytyi paperi kääntää jottei turhaan paperia haaskattu..
Itseasiassa mulla ei montaa juttua olekkaan jaettavaksi mun mukeloille..
Nyt kun kirjoittelen näitä blogejani niin ei tarvitse muistella tapahtumia. Tullee vaan tänne bittimaailmaan lueskelemaan että mitäs hulluuksia se olikaan tehnyt :)



