KISSAKEVENNYS JA SURENNOS

Nämä kattiset Kerttu ja Kaarina ovatkin kohta jo ihan kokonaisen yhden vuoden ikäisiä! Ovat siis olleet ilonamme jo tovin. Pikkukisuista puhuttiin heitin meille tullessa ja nimien mietinnät oli..vaikeita! 

Meiän miespuoliset perheenjäsenet keksivät kyllä montakin kivaa ja sointuvaa nimeä..esimerkkinä vaikka PIE ja RUU

 

Jostakin kumman syystä sitä nimiparia ei valittu. Olin tylsääkin tylsempi järjenääni joka torppasi kivat nimet. No olisiko se nyt ollut kovin fiksua iltahämärissä huudella katteja sisälle? PIERUU!! Ei kyllä!

Katit ovat kovin seurallisia.. Tulevat yöksi viereen ja kehräävät aamu seittemältä kun kello herättää. Kissankin sisäinen kello (vatsa) sanoo että nyt ylös ja kehiin jotakin mukavaa.. Aika velikultia ja sillai!

Meillä on tuo super kyläkauppa ihan lähellä. Se mikä sieltä vielä puuttuu on kattiparkki! Tuossa ne oven takana odottavat jos joku asiakas sisälle päästäisi. Eipä päässeet mutta oottivat sen aikaa kun ostokseni sain tehtyä :)

s

Oikein. Entäs se perheestä huolehtimen? Ruokaa meille tunnutaan tuovan enemmän kuin sielu kestää syödä :) On ollut isompaa ja pienempää piipertäjää. On ollut valmiiksi paloiteltua ja sitten ihan sillä mallilla että perkaa itte. Täytyy kyllä sanoa että Kerttu on tällä saralla erittäin ansioitunut.

 

Sanomattakin on selvää että jokainen meistä tarvitsee rakkautta ja huolenpitoa. Pientä hellimistä ja toisen ulkonäön vaalimista :) ...Kisujen mielestä pitää tehdä muutakin kuin maksaa sähkölasku.

Okei. Syy miksi Kerttua ja Kaarinaa kutsuttiin pikkukisuiksi on tässä. Meiän vanhus Minttu. Ikää hälle ehti tulla se 17 vuotta. Minttukin oli suuri harmaa metsästäjä. Hänkin kehräsi kainalossani pitäen minusta huolta. Ikäväkseni jouduin tekemään päätöksen jota olin lykännyt ja lykännyt. Kunnes tulee ensikuu ja kunnes tulee kesä. Kun on hiekkalaatikko ja kun on..ihminen on niin mainio keksimään tekosyitä lykätäkseen ikäviä ja suuria päätöksiä..

Sitten Mintulle sattui jokin onnettomuus. Ulkoreissultaan palatessaan oli kylkiluu murtunut ja tullut nahan läpi. Tiedä sitten missä mennyt mutta mihinkään korkeille paikoille ei minttu enää hyppinyt. Taisi olla yhtä kankea kuin minäkin..

Ystäväni painavien sanojen jälkeen tilasin ajan ja kävimme viimeisellä piikillä.  Ei se kuulkaa ole helppo luopua parhaasta kamusta , lemmikistä joka siinä mukanani on kulkenut vuoskaudet ja kuunnellut suurimmat iloni ja suruni. Mutta minä olen se ihminen jonka nuo ikävät päätökset piti tehdä. 

Raakasti sanottuna minttu oli kuitenkin vain eläin.

Eläin jolla on suuuuuri oma kotelo tuolla aivo-osiossani jonne olen tallettanut kaikki kullanarvoiset muistot. Niin ihmisistä kuin elukoistakin.

Mä parkusin siellä eläinlääkärin vastaanotolla ja kimotin syyn miksi siellä ollaan. Aika kauhiaa kuultavaa sanon mä. 

Eipä me siinä sitten mitään nukutuksen aikana puhuttukkaan. Sain olla surussani ihan rauhassa.. Ja rauhassahan se kaikki tapahtui..

Hieman huonoa omaatuntoa tunsin siitä että meille oli tullut kaksi uutta pikkukissaa sisään ja vanhus ulos. Mutta ei se niin mennyt!!  Kisut vaan on niin kivoja!

Yhtä rakkaita kaikki!