UA-39839136-1

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

VESKISTÄ PÄIVÄÄ

Meillä ompi "aikuisten" vessassa puulattia. Se on ollut aikoinaan valkoinen. Jotenkin hassusti siihen on tullut tummia läiskiä. EIKÄ ne läiskät ole pesemättömiä piippi jälkiä ehei..vaan emännän hiusväriä. Onneksi matto on peittänyt enimmät epäilyttävät läiskät. Tietoisuus kuitenkin siittä että ole pilannut niiin kivan laattian on vaivannut mieltä.


Oliko siis vaihtoehtoja? No ei! Uutta maalia pintaan ja komiaa tuli . 
 Ette varmaan arvaa minkä firman?


Oven  pieluksilla karmien välistä pilkottaa huokolevyn reunus. Komppasin ne ainaisen siistit kaapit ja löysin kuin löysinkin maalarinteippiä. Kauniisti asettelin ja eiku suti heilumaan..MUTTA MITÄ!! Minne se maali hävis? Ei jäänyt ainakaan iskun kohteeseen h-levyyn!! Ajattelin sitten että JOKU konsti tähän löytyy ja että kun se uponnut maali kuitenkin kehittää tuohon reunaan sellaisen kuivahtaneen kelmun niin sitten seuraavan kerran jää maali kiinni! Siinä sitten vierähti parikin päivää kos en sänkystä ylös päässyt. Ukko-kulta kiitteli ottaessaan teipit pois. Ja niin kiittelin minäkin! Itseäni olen kiittänyt ja kiitosta on riittänyt! Ainakin näissä tee itse ensin ja tee vielä 3 kertaa senkin jälkeen! projekteissa. Vitsit! Lisää hommia!


Veskin putki ja törky hässäkkä piti aikoinaan saada piiloon ja tyttären kans väännettiin siihen tuollaiset verhot. Kerran jälleen hiuksia värjäillessäni kuvittelin aineknöölin lentäneen jonnekkin mutten löytänyt jäämiä mistään..paitsi sitten parin päivän päästä. Toisessa verhossa aivan kauhiat ruskeat raidat!! Ja taas vessassa! Mitä ihmisetkin oikein ajattelee?? Onneks noi saa rypytettyä ettei sitä ihan heti huomaa. Verhossa on teksti:: Ei lapsella saa olla kiire ja hoppu eikä aamukaan kuin maailmanloppu (pieni kirjoitusvirhe tekee tästä VINTAGEA ;) ei kyllä pidä paikkaansa. Aamut on aina liian lyhykäisiä.


Ja jotta veskissä ehtisi katsella noita läiskiä ja ruskeita raitoja tarvitaan siellä myöskin vanha kunnon POSTI lorju. Hassua muuten miten samoja lehtiä voi lukea niin monta vuotta. Istunnot ovat siis liian lyhykäisiä tahi muisti olematon.


Nyt olen siis käynyt säteessä 5 kertaa ja kolmen ekan kerran jälkeen tein kuolemaa sänkyn pohjalla. Sain sädettä lannerankaan ja lonkkakuoppaan. Mua sattu niin hempetisti ja maha oli ylösalaisin. Seuraavaksi alkaa luustolääkitys ja toisenlainen hormooni hoito! Hormoonihirviö saapuu tähän huusholliin (entisen lisäksi). Kontrolli on 4 kuukauden päästä. Ja mitäs tästä aattelen? Hyvä että kuvataan nonkin pian. MUTTA onko pilleri riittävä hoitomenetelmä? Tuhoaako se Ilmarin? Lonkka-lanne-kylkiluu-olkapää ny enstex? Kutistaako edes pikkasen? Onko taatusti parempi vaihtoehto kuin sytostaatit? Uskooko ne lääkärit ettei sitä lusikkaa heitetä vielä? Ja entäs Taivaan Isä? Kai sekin sen tietää etten oo tulossa? Päässä liikkuu..ei mitään ..ei mitään.. ja kuitenkin niin paljon asioita ettei mun aivokapasiteettini taida ihan riittää :)) 

MUTTA se mihin mä tänään meen on KIRJANSIDONTA!! Mielenrauhaa ja mieleniloa. Käyn siellä ystäväni kanssa. Eka kosketus tuohon rouvaan oli vuonna:: nakki ja sormi eli 80 luvulla kun työkkäri lykkäs mut kokeileen maatalouslomitus hommia. Siinä 15-16 vuotiaana. Rouva käski mennä hakee lehmät mettästä: Kello jotain 6 aamulla ja sairaan pimee (pelkäsin ihan sikana) Jonkun puun takana manasin telepaattia lehmille että tulkaa ny tulkaa jo!!! Aikas kauan tais kestää mutta tuli ne. Ja nykyään jos mulla on jättisuuria murheita otan osoitteeksi samaisen ilkeän rouvan. Hän kuuntelee mua kauniisti ja kysyy: Haluatko köyden vai oliko jotain muuta?? No mitäs siihen. Olkien kohautus ja toteaminen ettei tällä kertaa ja seuraava lause: Mitä! Eiks sulla oo DAIM KAKKUA!!

Kukkapenkissä ei ole kuin pari hullua kukkivaa. Tänä kesänä olen ollut kaikkien aikojen huonoin kukkakeisari :) En sitten millään viitteis kirjottaa loppukaneettiin että sataa mut niin se tekee. Ylläripylläri! Muistakaa osallistua arvontaan!!



26 kommenttia:

  1. Aivan ihanuuksia vessassa! :-) Hauskoja! :-) KOVASTI tsemppiä sinulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vessassa on muitakin namuja ;) niistä joskus tuonnempana. Kiitos tsemeistä!!

      Poista
  2. Minäkin tykkäsin veskin postilaatikosta kiva idea..voi vaan olla vaarana, et veskissä alkaa viihtymään liiankin hyvin :)
    Totisesti haluun nähdä muutkin kivat jutskat teidän veskistä..meillä on veskissä lyhty ja siin palaa kolme tuikkua no juu tunnelmaa mut on toinenkin juttu... se on tämän asunnon kylmin paikka...ei lattialämmitystä eikä patteria siellä..joten niillä tuikuilla saa sinne lämmintä..ollaan ihmetelty et miksi ei ole laitettu lattialämmitystä kun vieressä on kuitenkin sauna niin jatkoksi vessaan...no joku on tyriny..tai sit se on vaan pois...onneksi ei oo oma kämppä..niin mut tuleehan se halvaksi tuo lämmitys sinne, kun saa kaksi asiaa samalla sinne vessaan tuikuilla valoa, tunnelmaa ja lämpöä..
    Niin oikein paljon voimia sinulle ja mie tsempitän täällä et ilmari saa häädöt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meenkin vessa on talon kulmassa kulku eteisestä. Aina välillä talvisaikaan ei tuu mieleen lueskella postia kun sitten saattaisi tarvita jääpiikkiä ;))

      Poista
  3. Nyt kun on kotiutunut tuolta paskahuussimaailmasta taas sivistyneitten ihmisten vessamaailmaan, niin pitäisköhän pistää kans vessaa kuvaten :D
    Köökkiäkin pitäis kun taisn tarttua johonkin haasteeseen....
    Ei silti, postilootaa ei ole, mutta vois itsekin muistutella mieliin mitä kaikkie sinne on piiloteltu :)

    Kiva lueskella sun vanhoja juttuja, mä täällä poikkeilen viihdyttämässä itseeni kun (työ)elämä käy tylsäksi...nyt kai pitäis taas alkaa työrupeema....CU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva työ sulla kun pääsee välillä huvin pariin ;)) tervetuloa lueskelemaan " elämää" suurempia höpinöitä! Välillä ei päätä eikä häntää!

      Poista
  4. Hieno tuli veskin lattiasta ja tuo postilaatikko on hieno idea!

    Ihan varmasti lääkärit teitää, mikä sinulle nyt on parhaaksi ja aivan varmasti tekevät kaiken tarvittavan.....eivät lyö hanskoja tiskiin.
    Paljon voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti ne tietää mutta välillä on niin epätoivoista että epäilee aamun nousuakin!

      Poista
  5. Veskistä tuli hieno. Näkisit mun p...ruskean jota ei voi maalata? Mutta kiva lukea kun positiivisena ihmisenä jaksat puuhailla kaikkea kivaa-niin sitä pitää. Moni saisi ottaa sinusta oppia!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhailut on sellasia pikku trykejä muuten menee millai menee ;) pari muutakin projektia odottaa loppuun saattoa :)

      Poista
  6. Hieno tuli tosiaan vessan lattiasta, ja juu niitä vanhoja ihanuuksia täälläkin selaillaan aina vaan uudestaan...hyvä idis tuo postiloota wc,ssä :)
    Hei kuules kyllä Usko, Toivo ja Voitto tuon Ilmarin selättää, varmasti !!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisenkin pään vessassa on postilorju! Oli pakko ostaa kos halvalla sai ;)

      Poista
  7. Mitä sillä maalilla ei saisi piiloon? Hieno vessa teillä, just sopivan rustiikkinen.
    Tsemppiä Ilmarin selättämiseen. Hitaasti hyvää tulee, näytä sille närhen värkit, heittele päälle hiusväriä, kyllä se sinne hukkuu ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heittelen sen päälle kaikki mahdolliset tervat! Ja maalia kuluu ;))

      Poista
  8. Osaapa olla komia vessa :) tuollahan viihtyis pidempäänkin. Voimia ja toiveikkuutta toivon sulle! Mun suvussa on ollut täysin samaa sairautta,tiedän mitä käyt läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukulana ihmetteli vanhempia kun ne toivo olevansa terve! Nyt sen tajuaa kuin hienoa se olisi!

      Poista
  9. Voimia Sulle! <3 Mul nousi karvat pystyyn kun luin että sattuu ja kaikkee.. Miksi sen pitää sattua! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lääke ei auta ja kivulla tulee sinun synnyttävän vai millai se meni. Lääkäri varotteli ettei kipu vaan jäisi päähän..

      Poista
  10. Hieno on sulla veskikin. =) Mä kun en kunnolla osaa sisustaa muuallakaan, saatikka vessas sitte. ;D
    Perkuleen Ilmari, potkit sitä nyt taas oikeen olan takaa persuksille noiden parin päivän takia. Ja sano lääkäreille, että et tosiaan aio antaa periksi. Halauksia!

    VastaaPoista
  11. En mäkään osaa sisustaa! Multa vaan kaikki jää tohon johonki ;)) potkin! Potkin!

    VastaaPoista
  12. Bikke hei! Kävin täällä sun luona ja elän mielessäni tukena. Mun elämä taas yhtä helvettiä (ukko mustasukkainen tyhjästä), jatkuvaa riitelyä ja helvetinmoista stressiä. Tää toinen elämä koettelee, ruoka ei maita, mikään ei kiinnosta. En saa haudasta sitä rakasta omaa miestä, joka ymmärsi ja tuki minua elämän vaikeuksissa. Mutta tästä taas noustaan. Aattele aina, että on meitä, jotka täällä potkitaan itsemme suosta ylös, että jos elämällä ois kuitenkin vielä jotain annettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämällä on annettavaa jos sen vain älyäisi vastaanottaa ;) aina joskus tulee mieleen viedä ukko-kulta mukan tuon puoleiseen ettei kukaan muu saa mun namipalaa!! Ihan tyhmää! Enkä mä vielä lähe! Aattelen vaan! Kyllä me Beate jaksetaan. Me ollaan kovia mimmejä !!!

      Poista
  13. Voimia ja jaksamista sinulle! Kiva veski... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Että sulla on sitten niiiiin kaunis koti! <3 Tätä blogia on pakko ruveta seuraamaan! :) Ja kun en osaa sivustoon liittyä niin meen tykkäilemään tonne veispuukin puolelle :)

    VastaaPoista
  15. Helppoa ko heinän teko! Lukupiiri löytyy blogin oikiasta reunasta ja lukiks siellä oletko jo jäsen? Klikkaa sieltä täältä nii pääset liittymään ;)) olipas tyhjentävä ohje

    VastaaPoista

Ilahdun pienistäkin sanoistasi :)