How hard is it to find beautiful hair? Wig?
Niin kuulkaas!! Se onkin ihan hirveän vaikeeta! Olen aina ollut vaalea. Omistanut paksumpaakin paksumman leijonanharjan. Ollut hiuksistani ylpeä. Toisin sanoen ylvääseen identiteettiini on aina kuulunut ponihäntä , jo lapsesta asti. Ensimmäisien sytojen alettua minulle tarjottiin kylmähattua joka olisi hidastanut päänahan verenkiertoa (tosi hyvä idea blondille) ja näin ollen hiukset olisivat pysyneet kauemmin. Vaikka suuresti kuontaloani rakastinkin ajattelin tulevan kärsimyksen lykkäämisen ollut turhaa itsensä piinaamista. Usein kuulee puhuttavan kuinka aamulla herää ja hiuksia on tukoittain tyynyllä... Itselleni ensimmäiset tukot jäivät käteen innokkaasti hiuksiani haroessani :) Mikä into siihen sitten oli? Emmä tiedä. Erikoista se ainakin oli. Oliko luopumisen tuska suuri? Sydäntäsärkevä? No ei oikeastaan...Viikko meni..Joitakin haivenia sinne päähän sitten jäi jotka ajelin partakoneella pois. Siiliksi. Koska niillä haivenilla näytin :SAIRAALTA! Ja SE oli SYDÄNTÄSÄRKEVÄÄ!!
Olen pystynyt elämään ilman hiuksia. Ilman hulmuavaa , viettelevää pehkoani. Olen kyllä kateellinen KAIKILLE joilla on omat hiukset päässään. Ihan sama vaikka ne olis harmaat , pissan väriset tai tikkusuorat! Ei väliä! MÄKIN HALUUN!!
Tosin tällä pienellä uudiskasvulla joka tänä keväänä tuohon ilmestyi on ollut pikkuinen sivuoire. Nimittäin:ITSENSÄ HAKAAMINEN. Ihan pikkuinen tuulenvire hinkuttaa kahta hiusta toisiaan päin ja mä luulen jotta päässäni MÖYRII ÖTÖKKÄ!! Sitten huidon itteäni päähän ja uudestaan ja uudestaan.. Ilman mitään raatoa :)
Kun tulee syksy , talvi , kylmä , alkaa pikkupäätä palella. Silloin aina tulee hinku saada se peruukki. Peruukkiin saa 250€ maksusitoumuksen muttei se mihinkään riitä! Ite joutuu lisää maksamaan jos jonkun reuhkan haluaa....
Jännittävää. Haikeaa..
Itseensä kohdistuvaa arvostelua. Miltä mä näytän? KUKA mä olen? Tunnenko olevani MINÄ??
MULLA ON AINA OLLUT VAALEAT PITKÄT HIUKSET!!
Mut mikä hemmetti tässä lookissa tökkii? Ihan kaamea!! Mitenkä mulle on IKINÄ voinut sopia PITKÄT hiukset!!
Porin Fanletissa sovittelin myyjän avustuksella vähän kaikenlaisia malleja ja useaa väriäkin. Ensin aikas montaa joista sitten karsiutui ehkä viisi joista sitten taas kilautettiin kaverille ja tippu muutama todellisen epäsopiva ja jäljelle jäi pari vaihtoehtoa. Niitä sitten kiskoin päähän ja pois. Päähän ja pois. Ihme ettei myyjä sanonut: teille varattu aika pääsi JUST NYT LOPPUMAAN :)
Tuolla kylillä kun kuljen , huomaan tuijottavani naisten hiuksia. Luulen erottavani peruukin jo kaukaa. Sitten yritän etsiä merkkejä sairaudesta, syövästä. Enkä voi olla tuntematta suurta haikeutta luullessani tehneeni oikean kävelytie-diagnoosin.
Ei hyvää päivää! Rukoilen jo vastausta ylempää....
Tässä kuvass on 45 vuotias nainen.
5 lapsen äiti.
Nainen joka on käynyt sytostaatti hoidoissa jo lähes 2 vuotta kolmen viikon välein.
Nainen jonka elämä on sekaisemmin kuin kukaan uskookaan.
Eläkeläinen.
Ei ollut helppo päätös. Milloin näytin oliolta. Milloin ihmetyypiltä. Milloin muistutin IHAN LIIKAA äitiäni , milloin peilistä katsoi siskoni...MISSÄ MÄ ITE OON?????
Se oma identiteetti koki kolauksen hiusten lähdettyä. MUTTA se MINÄ ITSE ei kuitenkaan ole hiuksista kiinni. Ei kulmakarvoista eikä ripsistä. Sitä vaan on se joksi on vuosien saatossa muokkautunut.
Valitsin yhden. Arvatkaapas minkä?
